New Found Gloryn Chad Gilbert toipuu parhaillaan syöpäleikkauksesta

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 23.12.2021

Yhdysvaltalaisen pop punk -yhtye New Found Gloryn solisti Chad Gilbert kertoo sosiaalisessa mediassa taistelustaan syöpää vastaan. Gilbertiltä löydettiin harvinaislaatuinen kasvain lisämunuaisestaan.

Gilbertille suoritettiin hiljattain leikkaus, joka lopulta onnistui hyvin. Gilbert on päässyt toipumaan kotiin vaimonsa ja lapsensa luokse.

”Joulukuun 5. päivänä vaimoni löysi minut sängystä tajuttomana. Olin herännyt hikisenä edeltävinä päivinä, ja luulimme, että olin sairas. Koska hän ei pystynyt herättämään minua, hän soitti hätänumeroon ja suoritti suusta suuhun -elvytyksen. Ilmeisesti tein jotain, jota kutsutaan ”agonaaliseksi hengitykseksi”, ja olin minuuttien päässä kuolemasta. Herätessäni 7 ensihoitajaa ympäröi sänkyäni. Olin niin hämmentynyt”, Gilbert kertoo syöpätaistelunsa alusta sosiaalisessa mediassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gilbert kuvailee tämän jälkeen tapahtumia yksityiskohtaisesti aina leikkaukseen asti:

”Kirurgini tuli seuraavana aamuna ja kertoi meille, että hän sai kaiken ulos! Nyt tarvitsimme vain raportin varmistaaksemme, ettei syöpää ole päässyt imusolmukkeisiin. Kaikkien mukana olleiden hoitajien ja lääkäreiden ilo ja jännitys oli erittäin tunteikasta. Minulla ei ollut paljon perhettä ja ystäviä paikalla, koska kaikki tapahtui niin nopeasti. Sairaalan henkilökunnasta tuli kuitenkin ylimääräistä tukea ja perhettä, ja he antoivat minulle kortteja ja pieniä lahjoja.”

Voit lukea Gilbertin kertomuksen kokonaisuudessaan alhaalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat