”New York -hardcoren murenematon kulmakivi uusiokäsittelyssä” – arviossa Cro-Magsin ”Age of Quarrel : 40 Years of Quarrel”
Nykyihmisen nostalgia-riippuvuus saavuttaa jälleen uuden päätepisteen, kun Harley Flanaganin luotsaama New York -hardcoren instituutio Cro-Mags päättää julkaista New York -hardcoren pyhimpänä graalin maljana pidetystä, ”Age of Quarrelista”. Kyseessä on kyseisen albumin uudelleen äänitetty versio, ”Age of Quarrel: 40 Years of Quarrel”.
Ajatus vuonna 1986 ilmestyneen crossover-merkkipaalun uudelleenleipomisesta neljä vuosikymmentä myöhemmin lähti alun perin yhtyeen nokkamiehen elämäntarinan kertovan ”Harley Flanagan: Wired for Chaos” -dokumenttielokuvan soundtrackin äänityksistä. Koska joidenkin alkuaikojen Cro-Mags-biisien alkuperäisten versioiden käyttö ei olisi mahdollistunut lisenssi- ja lupakiemuroiden takia, joutui Flanagan äänittämään varhaisia kappaleitaan uusiksi mieleisellään kaveriporukalla.
Lopun viimein nälkä kasvoi syödessä, ja Flanagan päätti äänittää koko yhtyeensä debyttialbumin uusiksi ilman alkuperäisellä versiolla vaikuttaneiden John Josephin ja Parris Mayhewin kaltaisia yhtyeen alkuaikojen avainhahmoja. Vuosien myötä on kuitenkin tullut harvinaisen selväksi, että Cro-Magsia kipparoi loppujen lopuksi yksin ja ainoastaan Flanagan, eikä teoksen suhteen jää epäselvyyttä siitä, onko kyseessä kunnianosoitus erään vaikutusvaltaisimman NYHC-yhtyeen juurille vai herran katkera yritys kirjoittaa historiaa uusiksi.
Kurinalaisella pieteetillä ja nykyaikaisella, hyvin hengittävällä punk-metallituotannolla paisutettu kokonaisuus hyökkää stereokuvasta päin kuulijaa väkivaltaisen miellytävästi. Tuottaja Arthur Rizk (joka myös kitaroi albumilla) on valanut ”We Gotta Known”, ”Hard Timesin” ja ”Malfunctionin” kaltaisille klassikoille sellaisen jyräkitara-basso-skankbeat-beat-äänivallin, että kelkan kahvoista saa tommata kiinni ihan kunnolla mieliäkseen pysyä kyydissä. Harleyn nyrkkeilemä basso jyrisee kuin Manhattanin metrovaunu suistumassa kiskoilta, ja käheän raivoisa laulutulkintansa ajaa asiansa hengästyttävällä preesenssillä. Lisäpisteitä heruu Rizkille ja Flanaganille alkuperäisen albumin äänimaiseman kaikupohjan jäljittelystä, mikä on ratkaisuna tyylitajuinen.
Mutta tässä piilee myös albumin syvin sudenkuoppa. Alkuperäisen teoksen arpikudos, saastaisuus ja CBGB-klubin limaiselta lattialta tuoksuva alkukantaisuus on pitkälti korvautunut kliinisellä ja tarkalla suorittamisella. Kun klassiset kappaleet ”World Peace” ja ”Street Justice” puristetaan nykyaikaisen tuotantomankelin läpi, jakaa se luonnollisestikin yhtyeen diggareiden ja fanien mielipiteitä.
Albumilla kaikki rumpuosuudet hoitava Sepulturan myöhempien aikojen kannuttaja Greyson Nekrutman hoitaa hommansa terveellä ylpeydellä ja räjähtävällä intensiteetillä. Yhtäältä vierailevien kitaristien kuten Rocky Georgen (Suicidal Tendencies, Cro-Mags), Doug Hollandin (AOQ), Meg Millsin (Turnstile) ja Zach Blairin (Rise Against) mukavasti keskenään varioiva soittotatsi tekee kokonaisuudesta viihdyttävän ja toisaalta rikkaamman. Toisaalta kyseinen paketti tuntuu taas enemmänkin Flanaganin vetämältä tribuutti-bändin tekeleeltä.
Siitä huolimatta ”Age of Quarrel: 40 Years of Quarrel” ei ole tyhjänpäiväinen julkaisu – se on äärimmäisen energinen, raskaalla kädellä piiskattu ja ammattimaisesti toteutettu HC-monumentti, joka vetää luulot pois useammilta nykypolven yrittäjiltä. Silti se jättää ilmaan kysymyksen, miksi alkuperäisen albumin täydellisyyttä pitäisi korjata. Levy toimii kuriositeettina ja modernina energialatauksena, minkä rinnalla vuoden 1986 alkuperäinen, räjähdysmäinen NYHC-manifesti säilyttää kiistattoman kruununsa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuitenkin vahva ja viriili muistutus jenkkiläisen hardcoren kiistattoman suuntaviitan ajattomuudesta.