Vaihtoehtorockin suuruus Muse on ilmoittanut, että sen seuraava albumi Will of the People tullaan julkaisemaan myös 1 000 kappaleen rajattuna painoksena NFT-teknologiaa hyväksi käyttäen. NFT eli non-fungible token on lohkoketjuteknologiaan perustuva tapa yksilöidä digitaalisessa muodossa olevia taideteoksia. Se mahdollistaa esimerkiksi albumien yksilöimisen siten, että jokainen myydyistä levyistä on ainutlaatuinen samaan tapaan kuin fyysiset levyt ovat olleet jo pitkään.
NFT on vielä kohtalaisen uusi asia, ja monet varmasti miettivät sitä, millä tavalla musiikkiteollisuus tulee muiden alojen ohella käyttämään kyseistä teknologiaa tulevaisuudessa. Yksilöidyt erikoispainokset ovat tuttuja jo aikaisemmin vinyylien ja CD-levyjen osalta, sillä niihin voidaan lisätä ylimääräistä materiaalia tai esimerkiksi numerointi verrattuna tavallisiin julkaisuihin. Onkin mielenkiintoista seurata, tuleeko NFT-teknologiaan perustuvat digitaaliset albumit fyysisten julkaisujen rinnalle tulevaisuudessa.
Musiikin kuluttajat ovat varmasti jo ennestään tottuneet erilaisiin erikoispainoksiin, joten siltä osin markkinat ovat olemassa. Yhtenä huolena NFT:iden käytössä on kuitenkin se, että ilman tietoverkkoa niiden arvo on olematon. Fyysinen äänite on taas turvassa omassa hyllyssä tietoverkoista huolimatta, joten siltä osin ne ovat aina turvallisempi vaihtoehto.
Joka tapauksessa on hyvin todennäköistä, että levyteollisuudessa teknologian kehitystä seurataan tiiviisti, ja vain tulevaisuus näyttää, tuleeko NFT-teknologia vakiinnuttamaan paikkansa kuluttajien parissa.
Yksi lohkoketjuteknologian suuria haasteita on sähkönkulutukseen liittyvät seikat. Sähkönkulutus on aiheuttanut paljon keskustelua varsinkin kryptovaluuttojen louhintaan liittyen, sillä tehokkaat tietokoneet vaativat paljon sähköä.
Muse on ottanut tämän huomioon ja valinnut jakelualustakseen Serenaden, joka pyrkii ylläpitämään lohkoketjua mahdollisimman paljon ympäristön huomioon ottaen. Näin albumin hiilijalanjälki voidaan pitää pienenä, mikä on tietysti hieno asia.
Lohkoketjuteknologia ei ole kuitenkaan ainoa sähköä kuluttava tekniikka, joka liittyy musiikin toistamiseen ja myymiseen. Myös suoratoistopalvelut ovat suhteellisen raskaita sähkönkulutuksen kannalta, joten tältä osin ongelmana voi pitää myös monia muita verkkopalveluita musiikkiin liittyen.
NFT otettiin alun haparoinnin jälkeen vastaan erittäin innostuneesti ja uutisista sai lukea jatkuvasti todella suurista kauppasummista, joilla on myyty esimerkiksi digitaalisia kuvia. Kun kryptovaluuttojen romahdus tapahtui keväällä 2022, monet pitivät NFT-taidetta vain yhtenä teknologiaan liitettynä kuplana.
Tilanne ei kuitenkaan ole epätoivoinen, sillä kyseessä on täysin uudenlainen tapa ajatella digitaaliajan taiteesta. Esimerkiksi useat suuret teknologiayritykset ovat mukana kehittämässä konsepteja, joilla NFT voitaisiin ottaa mukaan sosiaalisen median alustoille.
Musen voi sanoa olevan musiikin osalta etulinjassa ja on hyvin todennäköistä, että lohkoketjuteknologiaan perustuvat oheistuotteet yleistyvät seuraavien vuosien aikana.
Metaverse on toinen termi, joka toistuu usein NFT:ihin liittyvässä keskustelussa. Käytännössä metaversellä tarkoitetaan digitaalista rinnakkaisuniversumia, jossa erilaiset sovellukset ja pelit yhdistyvät yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi.
Esimerkiksi Facebook on lähtenyt metaversen kehittämiseen tosissaan, mistä todisteena on yrityksen nimen vaihtuminen Metaksi. Lisäksi yritys työllistää tällä hetkellä suurta määrää virtuaalisen maailman kehittäjiä, joten muutaman vuoden päästä tulemme näkemään sen, miten yksi suurimmista sosiaalisen median alustoista siirtyy virtuaaliseen todellisuuteen.
Mitä tämä sitten tarkoittaa musiikin harrastajien näkökulmasta? Jos NFT-albumit ja muut oheistuotteet alkavat yleistymään, se mahdollistaa niiden lisäämisen omaan virtuaaliseen todellisuuteen. Käyttäjät voivat ostaa musiikkiin liittyviä objekteja eri palveluista ja lisätä ne omaan kotiin virtuaalimaailmassa.
Tämä tuo myös täysin uusia mahdollisuuksia siihen, miten musiikkia kulutetaan. Miltä kuulostaisi esimerkiksi Sweet Bonanza tai minkä tahansa muun kolikkopelin pelaaminen VR-lasit päässä, kun taustamusiikkina pauhaa omasta levyhyllystä valittu Will of the People -levy? Toki tämä vaatii sen, että levyn on ehtinyt lunastamaan ennen kuin se myyty loppuun.