Nibiru Ordealilta uusi single – kuuntele ”After The Flame”
Power metal -yhtye Nibiru Ordeal tarjoilee vapun kunniaksi uuden maistiaisen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta albumilta. Uusi single on nimeltään ”After The Flame”, ja se tarjoaa hieman yllätyksiä bändin kuuntelijoille. Kosketinsoittaja-säveltäjä Pekka Laitinen kertoo aiheesta näin:
”Biisi on kolmas sinkku tulevalta levyltämme ’When The Worlds Collide’ ja kantaa nimeä ’After The Flame’. Sillon kun julkastiin meidän ekaa levyä ’Solar Eclipse’ (2019), uiskentelin aika syvissä vesissä pitkän parisuhteen kyrvähtämisen johdosta. ’Flame’ syntyi noissa mielentiloissa, mutta koska se ei ihan kerennyt tuolle debyytille, se julkaistiin vasta nyt vuosia myöhemmin. Onnekseni voin sanoa, että nykyään menee hyvin ja biisi on enemmänkin reliikki ajalta, jolloin kaikki oli super-mega-perseestä. Lyriikat ovat melko universaalisti ymmärrettävät: jos tästä siis joku muu saa vielä revittyä voimaantumista irti ja pystyy samaistumaan, niin tehtävä suoritettu.
Musiikillisesti tähän on ammennettu vaikutteita tuolta Helloween– ja Stratovarius -yhtyeiden ’radiobiiseistä’, eli mennään suoraviivaisella ja tarttuvalla linjalla. Tämä alkaa meidän mittapuulla melko kepeästi ja kuulostaa ensin iloiselta kappaleelta duurivoittoisuudesta johtuen. Kuitenkin kun tätä mutustelee pidemmälle, niin ilmenee että tässä on oikeastaan todella melankolinen fiilis pohjalla ja loppua kohden homma kasvaa isoksi.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyyAndin kanssa purkiteltiin tähän laulut jo vuosia sitten. Kertosäkeen laulut tuplasi viime hetkellä ystävämme OP Tirkkonen ja tuosta modulaatio-kertsistähän tuli aivan töykeä! Suurimman kuuloinen ’huutokertsi’ tähän mennessä. Tämä on Nibiruksi merkittävä biisi myös sen takia, että tässä EI ole kolmen minuutin soolobattlea ja hirveitä kommervenkkejä joka käänteessä. Tilutuksen ystävien ei kuitenkaan ole syytä huolestua – uudelta kokopitkältä tulee löytymään tilutuksia senkin edestä ja siellä on mm. meidän raskain, nopein sekä pisin biisi!
Toivottavasti kappale maistuu, tsekatkaa ihmeessä myös aiemmin julkaistut ’Dreams Ain’t Real’ ja ’The Explorer’ samalta levykäiseltä.”
Löydät tuoreen singlen yleisimmistä suoratoistopalveluista tai tästä:
Seuraa bändiä somessa näistä linkeistä: Facebook, Instagram, YouTube
Lue myös Laitisen Kaaoszinelle antama haastattelu viime joulukuulta.


