Nick Cave & The Bad Seeds työstää uutta ”Carnage” -albumia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 8.1.2021

Laulaja Nick Caven johtama australialainen rockyhtye Nick Cave & The Bad Seeds työstää parhaillaan uutta studioalbumia, joka on saanut nimekseen ”Carnage”.

Levy syntyi, kun Nick Cave yhtyeineen joutui siirtämään kiertueensa vuonna 2020 koronaviruksen takia. Cave päätti käyttää yhtäkkiä tyhjentyneen kalenterinsa hyödyksi ja tehdä uutta musiikkia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asia tuli ilmi Caven omilta nettisivuillta, The Red Hand Filesista. Fanin kysyessä Caven karanteenikuulumisia tämä kirjoitti muun muassa menneensä studioon yhdessä bänditoverinsa Warren Ellisin kanssa työstämään uutta albumia.

Cave myös kuvaili niitä tuntemuksia, joita hänessä heräsi kiertueen siirtämisen myötä:

”Olen yllättynyt siitä, miten rankalta tuntui, että emme kyenneet soittamaan livenä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että olen sellainen asia, joka kiertää maailmaa. Koen valtavaa kaipuuta, ja tuntuu kuin eläisin vain puoliksi. Kaipaan sitä jännitystä, joka syntyy lavalle nousemisesta, ja esiintymisen huumaa, jossa kaikki muut huolet haihtuvat osaksi eläimellistä kommunikaatiota yleisöni kanssa”, Cave kirjoittaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uudesta albumista ei ole vielä tässä kohtaa tarjolla tarkempia tietoja.

Nick Cave & The Bad Seedsin edellinen albumi ”Ghosteen” julkaistiin vuonna 2019.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat