Nicko McBrain Iron Maidenista vetäytymisestään: ”Tiesin jo vuonna 2019, että aion lopettaa”
Iron Maidenin pitkäaikainen rumpali Nicko McBrain on kertonut päätöksestään vetäytyä yhtyeen kiertueilta tuoreessa Rock Of Nations With Dave Kinchen & Shane McEachern -ohjelman haastattelussa. 73-vuotias muusikko ilmoitti lopettavansa kiertämisen joulukuussa 2024, jolloin São Paulon Allianz Parquessa Brasiliassa soitetusta konsertista tuli hänen viimeinen keikkansa yhtyeen kanssa.
McBrain paljasti, että päätös ei syntynyt äkillisesti, vaan hän oli suunnitellut lopettamista jo vuosia aiemmin.
”Ollakseni täysin rehellinen, tiesin jo vuonna 2019 ’Senjutsu’-albumia tehdessämme, että tekisin sen kiertueen ja lopettaisin sen jälkeen.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Alkuperäiset suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun koronapandemia sotki Iron Maidenin kiertueaikeet. Yhtye jatkoi myöhemmin Legacy Of The Beast- ja The Future Past -kiertueilla, joille McBrain osallistui vielä ennen vuonna 2023 saamaansa aivohalvausta.
”Kaverit kantoivat minut käytännössä harteillaan, ja olen siitä ikuisesti kiitollinen.”
Hänen mukaansa aivohalvaus vahvisti lopullisen päätöksen vetäytyä.
”Kun olet ollut samassa bändissä 42 vuotta, päätös on vaikea. Mutta olin valmistautunut siihen jo aiemmin, ja aivohalvaus sinetöi asian.”
McBrain kertoi kaipaavansa esiintymistä ja yleisön kohtaamista, mutta ei jatkuvaa matkustamista.
”Kaipaan lavalla olemista ja faneja. En kaipaa matkustamista ja elämistä matkalaukusta käsin.”
Haastattelussa käsiteltiin myös huhuja kitaristi Dave Murrayn mahdollisesta eläköitymisestä. McBrain totesi, että pitkät kiertueet ovat fyysisesti raskaita erityisesti iän karttuessa, mutta jokainen yhtyeen jäsen tekee omat päätöksensä.
Lisäksi rumpali kommentoi mahdollisuutta, että Iron Maiden tekisi vielä uuden studioalbumin. Hän ei sulkenut pois omaa osallistumistaan, vaikka täysipainoinen työskentely voisi olla terveydellisistä syistä haastavaa.
”Jos he tekevät uuden levyn, menisin mielelläni studioon soittamaan muutaman kappaleen. Koko albumia en ehkä tekisi.”
Iron Maidenin mahdollisesta seuraavasta albumista tai tulevista kiertuesuunnitelmista ei ole toistaiseksi annettu virallisia tietoja.

