Nicole, Iiwanajulma, Kilt. @ Nosturi 4.10.2013

Nicole promo 2013Syksy ja flunssa kulkevat yhtä käsi kädessä kuin syksy ja keikkakalenterin ahtaus. Jospa tulehduksen saisi yskittyä keuhkoista lähtemällä Nosturiin katsomaan, kun suomalaista djenttiä väännetään. Ja ei tarvitse itkeä siellä ruutujen takana genrelokerointiani, kivan muotisanan uhri olen. Mutta tämä ei nyt ole mikään arvostelijan itsekeskeinen ja -riittoinen blogi vaan keikkaraportti, joten palautellaas mieliin perjantainen keikkailta, jossa pääosassa on Nicole ja sivurooleissa Iiwanajulma ja Kilt.

Kello lyö puolta yhdeksää ja Kilt. alkaa veivata yläkerrassa. Tässä vaiheessa olen itse takkia narikoimassa, aina tässä käy näin. Kun pääsen ylös asti, ensimmäisenä silmään pistää, että Nicolen Olli Ketolahan se kitaranvarressa ja rumpujen takana Voice of Finland -Mikko, vai sittenkin VoF-Herranen? No, jokin noista tv-sarjaetuliitteistä kuitenkin. Minulle valkeni vasta tuossa kuukausi takaperin, että hän on ollut jo vuosia Nicolen keikoilla miksauspöydän takana, joten eipä ihme, että näitä erilaisia yhteyksiä hänen ja yhtyeen välillä on.

Kilt. promoTakaisin Kilt.-yhtyeen musiikin pariin. Helppo on genrelokerikkoa valitessa pyyhkäistä yhtye vain laiskasti altervative metallin puolelle, oma korvani taas kuulee bändin musiikissa tuota jo aiemmin mainittua djenttiä sekä nu metallia. Sen musiikista ei ole havaittavissa mitään vahvaa punaista lankaa tai tiukkaa kappalekokonaisuutta, sillä itselleni ei oikein jäänyt mitään muistikuvaa yhdestäkään kappaleesta. Jos sillä saralla hieman onnutaan, yhtye ei kuitenkaan säästele ulosannissaan raivoa, riehakkuutta ja brutaaliutta. Se näkyy myös lavaesiintymisessä, varsinkin laulajan kohdalla, kun mikit, juomapullot ja muut tavarat lentelevät pitkin lavaa ja keikan lopussa saa vielä laulun efektipöytäkin kyytiä mikkitelineen kera. Hieman yhtye pudottelee palloa tekniikan kanssa, ja kerran joudutaan kappalekin aloittamaan alusta, mutta kyllä se komeasti ylittää loppupeleissä maaliviivan. Mukavasti oli tarjolla nuorten miesten raivoa ja hieman bänditreenihenkistä meluamista. Hiki tuli ja lämpöä sai ainakin osa yleisöstä lavan edustalla, suurin osa kuitenkin seurasi iltaa kalja-alueen turvassa.

Iiwanajulma promoPieni hengähdystauko, omalla kohdallani limanyskimistauko, ja Iiwanajulma valtaa lavan. Hirveästi porukka ei tosin siellä vaihdu. Edellisen bändin laulaja on siirtynyt rumpujen taakse, ambient-mies laulumikin eteen eikä bassossa mies vaihdu lainkaan. Edelliseen yhtyeeseen verrattuna musiikki on hieman maalailevampaa ja rauhallisempaa, mutta lavaesiintymisessä pysytään samalla raivon partaalla. Yhtyeen musiikki kuulostaa omaan korvaani kuin päästä heitetyltä improvisaatiolta, tulee mieleen Studio Julmahuvin Hetken Laulu -sketsi. Suomalaisissa sanoituksissakin osuu korvaan kummallisia ja hieman korneja sananparsia, mutta eipä se näy kenenkään lavalla olijan naamalla, vaan voin tästä vaivaantumisesta syyttää vain itseäni. Kuten Kilt:n kohdalla, myös tässäkin laulaja on suurimmassa roolissa. Mies riekkuu sätkynuken lailla pitkin lavaa näppäillen hetken kiipparia, minkä jälkeen kuin siitä poisheitettynä alkaa raivoisa huuto ja tanssi. Jos nyt laulutaidossa jotain puutteita on, ne voi helposti korvata ulosannin intensiivisyydellä, jonka hän ja rumpali edellisessä bändissä hoitivat enemmän kuin hyvin. Hyvää rienaa tämäkin veto, ja yleisössäkin on hyvää ruumiista irtautumista havaittavissa.

Kummatkin lämmmittelijävedot vetoavat selkeästi enemmän nuoriin lökäpöksyisiin rastapäähevareihin kuin tämmöiseen jäykkään ja oman mukavuusalueensa kanssa kamppailevaan kolmikymppiseen, joka tuli vain seisomaan kivasti omalla alueellaan kuunnellen musiikkia. Suurin osa porukasta seisoi visusti paikoillaan, mutta muutama yksilö siellä riekkui niin, kuin olisi tarvinnut saada jotain irti kehostaan. Tuli mieleen Forrest Gump, joka pääsee irti jalkatuistaan; muut istuvat siellä bussinpenkeillä ja eväävät istumapaikan poikkeavalta ihmiseltä viereltään. Nämä kaksi yhtyettä antoivat mukavan kontrastin pääosaesittäjään: Nuoruuden uhon ja oman itsensä löytämisen ja sen kanssa kamppailevien, hieman levällään toteutuksen kanssa olevien nuorukaisten jälkeen oli aika tiukkaan puetun, itsestään ja tekemisistään perillä olevan ja kokemuksen syvän rintaäänen omaavan herrasmiehen vuoro tulla lavalle.

Nicole promo 2013 1Alkunauha pyörittelee katastrofiuutisointeja ja luo julmaa väistämätöntä totuutta puhkuvaa ilmapiiriä, kun Nicolen pojat odottelevat nauhan loppumista selät yleisöön päin. Ja sitten iskee sisään uuden levyn alkuun potkaiseva ”Vihollisteni Peilit”, ja taas ollaan tiukkuuden äärellä! Settilista koostuu enimmäkseen uuden levyn kappaleista, mikä on toki hirviän erikoista näin levynjulkkarikeikalla. Kuten ennenkin olen sanonut, on Nicole edelleen yksi Suomen tiukimmin soittavista live-akteista, eikä siihen tule poikkeusta tälläkään kertaa. Uuden albumin ”Hävityksen Huoneet” kappaleet toimivat kuin häkä, jengiä lakoaa ennen kuin ovat edes ymmärtäneet paeta paikalta. Laulu murisee hienosti läpi rumputulen ja kielisoitinpaukkeen. Tämä taistelu on ohitse jo ensimetreillä, yhtye kun ampuu kovilla, mutta vastaanottajana on vain pieni joukko kansalaisia reikiä täynnä, tuuli ja viima vain käyvät heidän lävitseen.

Ja tässä onkin nyt illan ongelma käsillä: liian vähän ihmisiä paikalla. Sen osasi yksi yleisön edustajistakin kovaan ääneen ilmoittaa: ”Missä meidän yleisö on?!” On erittäin hyvä nähdä, että illan yhtyeet esiintyvät kuin viimeistä päivää, vaikka yleisöön asti ei ole liiemmin vaivauduttu. Onhan Nicole kerännyt uutukaisellaan listapaikkojakin ja paljon kehuja kriitikoilta. Aikoinaan yhtye sai näkyvyyttä, kun suomenkielinen metalli iski Sakara Recordsin yhtyeidenkin voimin pinnalle, mutta siinä missä mielestäni Stam1nan sävellyskynä on kuivunut liialliseen kännipelleilyn ja oman oveluutensa kanssa sotkemisen takia, ja Mokomakin on alkanut keskittyä pakoilemaan sitä asiaa, joka aikoinaan heistä teki suosittuja, on Nicole vain tiukentanut, rankentanut ja parantanut muutenkin otettaan musiikissaan. Se on siis kuin salaa kasvanut metallitähtikaartin takana piilossa kirkkaimmaksi ja teräväsakaraisimmaksi taivaankappaleeksi, sitä ei vaan kyllin moni jakkutakkinen musiikin kuuntelija ole huomannut putkensa lävitse – tai sitten bändin rankkuus ajaa tissiposkisimmat metallipäät popimmille vesille. Voihan tässä toki olla fanin lisää sekä marginaalibändillä musiikkielitististä leikkimistä omalta osaltani, mutta tältä vain tuntuu. Niin kuin aina, häviäjät syyttelevät vastustajia ja palkintojen jakelijaa. Vaikka Nicole on parantanutkin välispiikkiosioitaan keikoillaan ja osaa esiintyä rennommin, kenties yhtye kaipaa jotain muuta huumoria ja temppuja keikoilleen kuin parhaiden moshaajien pokaalien jakamisen, että pieruvitsejä tursuavat lihapäät osaavat tulla keikoille. Tosin oli kiva nähdä poikien hieman punastelevan, kun pokaali meni nätille naiselle. Heikkoja me miehet olemme sutturoiden reisillä. Hyvin ansaittu pokaali joka tapauksessa, arvon neiti!

Yhtä kaikki, Nicole veti lämmittelijöidensä kanssa loistavan keikan, kuten olen siltä tottunut näkemäänkin, ja asiaa paransi entisestään uusi huikea levy ja sen onnistuminen live-tilanteessa. Välillä toinen kitara ja laulu hävisivät kuulumattomiin, mistä syytettäköön vaikka miksauspöytää. Hei Herranen, vaikka sä sokee oot, et sä sentään kuuro ole! No vitsit vitsinä, en tahdo mitään vammaisliittoa perääni, niillä on kovat sauvat, joilla mätkiä säärilleni, parempi siis vetäytyä piiloon huutelemaan. Eivät ne kuitenkaan minua täältä löydä, erityiskohtelua vaativia kun ovat. Vittu, eihän tämä paskanjauhantani lopu ikinä… Tykkään teistä kaikista spessuihmisistä! Moni ystävistänikin on semmoisia, mutta aivan muista syistä. Typeriä ovat näet. Huh, tiukasti ohitin rienan luoman jännitteen päässäni. Iloisena narikkaan tullessani huomasin, että alakerran baarissa oli musisoimassa hieman seukkarihenkinen pyörätuolissa esiintyvä poppoo ja tupa näytti olevan melko täysi. Sinnekö ne kaikki fanit yläkerrasta olivat kadonneet?! Tosin aina näyttää täydeltä, kun pyörätuolit vievät niin paljon tilaa. Ei perkele, taas lipsahti kuin Persujen James Potkukelkalta tilannetajuton natsimoikkaus. Ja niille, jotka vielä ihmettelevät, kun ei riitä omien lempparibändien keikoille yleisöä: olette vaarassa pudota sille toiselle puolelle rajaa, jolloin faneja on liikaa ja bändi on täys sell-out. Kannattaa myös nykäistä kaverit mukaan ensi kerralla.

      Settilista:

      1. Vihollisteni peilit
      2. Resistanssi
      3. Uneen kahlitut
      4. 8442
      5. Tuomittujen joukkoon
      6. Harha
      7. Kuolleet ystävät
      8. Langenneet
      9. Sanasta sanaan
      10. Piirteiden suojasta
      11. Verijäljet
      12. Ajan ulkopuolella
      13. Tuhottu viha
      14. Kuolleen sydämmen aika
      Encore:
      15. Monumentti

      Raportti: Ville Syrjälä

      Kommentoi julkaisua