Nicumo julkaisi menestysalbumi ”Storms Arisen” äänityssessioissa taltioidun kappaleen ”Inhale the Flame”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.12.2018
Nicumo

Ensi vuonna pyöreät kymmenen vuotta täyttävä Nicumo juhlistaa tulevia synttäreitään julkaisemalla uuden singlen.

Ennen kuin juhlat potkaistaan toden teolla käyntiin uusien julkaisujen ja keikkailun muodossa, putsataan pöytä tyhjäksi julkaisemattomista kappaleista! ”Storms arise” -albumin sessioissa taltioitu ”Inhale The Flame” edustaa yhtyeen menevämpää ulosantia. Kappaleen on säveltänyt yhtyeen basisti Sami Kotila ja sanoituksesta vastaa tuttuun tapaan laulusolisti Hannu Karppinen.

”Vähän sellasia itämaisia koukeroita ja jynttäävää groovea tuli viljeltyä. Ekan kerran, kun treenattiin biisiä laulujen kanssa niin olin aivan varma, että toimii se perkele”, Maestro Kotila kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeellä on vielä paljon ässiä hihassaan tulevalle vuodelle. Bändi on nähty pyörimässä ahkerasti studionkin liepeillä viime päivinä. Keikkarintamaltakin on tulossa isoja uutisia, joista lisää ihan lähiviikkoina! Stay tuned!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat