Nicumo julkaisi viimeisen singlen tulevalta albumiltaan!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.3.2020
Promokuva Antti Pahkamäki

Melankolisesta musiikistaan tunnettu kokkolalainen Nicumo julkaisi uuden singlen tulevalta kolmannelta albumiltaan. Single kantaa nimeä ”Same Blood”, ja se on samalla viimeinen näyte 27.3.2020 julkaistavalta ”Inertia”-albumilta, jonka julkaisee Inverse Records. Kuuntele ”Same Blood” single tästä:

Biisin säveltänyt bändin kitaristi Tapio Anttiroiko kommentoi:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’Same Bloodin’ pohjasävellys tehtiin studioäänitysten ollessa jo käynnissä, eikä sitä oltu treenattu saati pyöritetty esituotantosessioiden läpi. Selkeä visio tunnelmasta ja rakenteesta oli kuitenkin olemassa, joten päätimme vielä rumpusessioiden lopuksi pistää Akin paukuttamaan biisin purkkiin. Lopputulos syntyi vaivattomasti ja Mikko-Ilari Ojalan soittamat saksofonisovitukset olivat viimeinen silaus sinetöimään ’Same Bloodin’ lopulliseen muotoonsa..”

Albumi koostuu yhdeksästä kappaleesta ja sisältää kaunista melodiaa sekä voimakasta raskasta tulkintaa, jota on maustettu pohjoisella melankolialla. Monipuoliset äänimaisemat pitävät kuulijan otteessaan levyn viimeiseen nuottiin asti. ”Inertia” on nauhoitettu ja miksattu Joshua Music -studiolla Kokkolassa vuden 2019 aikana Olli Tainion (Lucky Punk Productions) johdolla, joka on työskennellyt laajasti post-metal/rockin saralla bändien kuten Callisto ja Blind Architect kanssa. Masteroinnista vastaa Svante Forsbäck (mm Amorphis, Volbeat, Apocalyptica, Rammstein).

Ennakkotilaa ”Inertia”-CD: http://bit.ly/31JZVpz
Ennakkotallenna Intertia Spotifyssa: http://bit.ly/2UO3hGV
Enakkotilaa digitaalinen albumi: https://nicumo.bandcamp.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katso aikaisemmin julkaistu ”Time Won’t Heal” musiikkivideo:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat