Kuva: Henri Korhonen

Night After rikkomassa jälleen genrerajoja – tuore single ”Take the Fall” yhdistää metallia ja emotionaalista rockia

Kirjoittanut Niko Kuusela - 27.11.2022

Night After valmistautuu tulevaan albumiinsa ”Romanticized Heartaches” heidän raskaimmalla kappaleellaan tähän mennessä. ”Take the Fallin” äänimaailma ottaa vaikutteita 2000-luvun alkupuoliskon metallista ja modernista rockmusiikista, unohtamatta Night Afterin ainutlaatuista soundia:

”Biisin käynnistävästä kitarariffistä voi kuulla selkeästi 2000-luvun alun metalcore-skenen, jota jokainen meistä on ainakin jossain vaiheessa elämää uskonnollisesti kuunnellut. Loppubiisi on sen sijaan lähempänä perinteistä pohjoismaalaista rockia, jolla Suomestakin on noustu koko maailman tietoisuuteen”, toteaa kitaristi Miika Takalo.

2000-luvun alun skenebändien vaikutteet eivät rajoitu kappaleen kitarariffeihin:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Vaikka sydämen syövereistä kaiverretut lyriikat on meidän bändin DNA, oli selvää, että tarvitsimme ’Take the Falliin’ vieläkin raivokkaampaa ja tunteikasta lyriikkaa sen karvoja nostattavan sävellyksen vuoksi. Biisin sanoituksissa päähenkilö on havahtuu olevansa suhteessa, jossa edes kaiken antaminen ei riitä”, kertovat yhteen ääneen kappaleen sanoittaneet laulaja Rami Klemets ja rumpali Jonne Tuomivaara.

Tuore singlelohkaisu tarjoillaan ensi kertaa bändin historiassa myös musiikkivideon kera. Night Afterille tuttuun tapaan musiikkivideo on täysin bändin omaa käsialaa aina kuvauksesta leikkaukseen. Musiikkivideon minimalistinen sielunmaisema on abstrakti kuvaus kappaleen sanomasta:

”Musiikkivideolla haimme tarkoituksellista hyvin hillittyä kokonaisuutta. Tarinan sijaan halusimme väreillä ja kehonliikkeillä ilmaista kappaleen sanoituksien herättämiä tunteita”, avaa musiikkivideon ohjannut basisti Henri Korhonen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Night After on vuonna 2021 perustettu genrerajoja taittava rockbändi Oulusta. Yhtyeen musiikissa voi kuulla vivahteita aina pehmeistä popvaikutteista raskaampaan rockmusiikkiin. Bändi nähtiin syksyllä 2022 Suomen suurimman opiskelijafestivaalin päälavalla ennen Suomen eturivin artisteja, Cledosta ja Sannia. Night Afterin tuotantoa on kuultu Spotifyssa yli 25 000 kertaa, ja radiosoittoa on kertynyt muun muassa YleX:n ja Radio Helsingin taajuuksilla.

Luetuimmat

Uusimmat