Night Birds Helsinkiin elokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.4.2014

Night Birds 2014Melodista punkrockia ja 80-lukulaista hardcorea soittava yhdysvaltalainen Night Birds saapuu ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Yksi tämän hetken kuumimmista uusista punk-bändeistä päättää Euroopan-kiertueensa Kuudennelle Linjalle maanantaina 11. elokuuta. Illan avaa kotimaisen hardcore-punkin keskeisiin nimiin kuuluva Ydinperhe.

Keväällä 2009 New Jerseyssä perustettu Night Birds tunnetaan kiivastempoisesta ja surf-vaikutteisesta punkrockista, joka tuo mieleen kalifornialaiset 80-luvun hardcore-yhtyeet Circle Jerksistä Dead Kennedysiin. Yhdysvaltojen itärannikolta ponnistava nelikko on vasta muutaman vuoden kestäneen uransa aikana julkaissut kaksi pitkäsoittoa, ”The Other Side of Darkness” (2011) ja ”Born to Die in Suburbia” (2013), sekä yhteislevytyksiä esimerkiksi Good Riddancen kaltaisten bändien kanssa. Niin Grave Mistake Recordsin kuin Fat Wreckinkin kautta materiaalia julkaissut Night Birds keikkailee lähitulevaisuudessa muun muassa NOFX:n ja All:n kanssa.

LIPUT:
Myyntiin to 3.4.2014 klo 9.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 13,50 EUR
– ovelta 15 EUR

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat