Nightwish kaivelee arkistojensa kätköjä: Ennen julkaisematon livevideo ”Yours Is An Empty Hope” -kappaleen esityksestä katsottavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.10.2020

Maaliskuun puolivälissä viihdeteollisuus koki kovia, kun tieto koronaviruksesta alkoi levitä pitkin maailmaa ja monet valtiot julistivat poikkeustilan. Kotimaisen, sinfonista metallia soittavan Nightwishin oli määrä aloittaa maaliskuussa uusi maailmankiertue, jonka piti alkaa Kiinasta ja sisältää tänä vuonna kaiken kaikkiaan 80 keikkaa. Valitettavasti kaikki keikat jouduttiin siirtämään ensi vuoteen, ja maailmantilanteen vuoksi kukaan ei osaa sanoa varmaksi koska suuret bändit pystyvät soittamaan massiivisia kiertueita maailmalla. Nightwish on nyt kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen johdolla kaivellut omien arkistojensa kätköjä fanien iloksi ja julkaissut aiemmin julkaisemattoman livevideon ”Yours Is An Empty Hope” -kappaleen esityksestä Mexico Cityn -keikalta. Voit katsoa videon ja lukea Holopaisen terveiset faneille tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat