Nightwish-legendat lauteilla: Tarja Turunen ja Marko Hietala Oopperan kummituksen jäljillä Olavinlinnassa

Olavinlinnassa koettiin elokuun alussa harvinaista herkkua, kun entiset Nightwish jäsenet; vokalisti Tarja Turunen ja vokalisti/basisti Marko Hietala nähtiin pitkästä aikaa esiintymässä yhdessä lavalla. Molemmat artistit esiintyivät tapahtumassa omien soolobändiensä kanssa, mutta jossain kohtaa iltaa tähdet nähtäisiin lavalla myös yhdessä. Tällainen harvinainen, ellei jopa historiallinen tapaus tuntui kovasti faneja ja muutakin kulttuurinnälkäisiä kiinnostavan, koska Olavinlinna oli nyt muutamia hajapaikkoja myöten melkoisen täynnä. Paikalla oli runsaasti Nightwish -faneja aina ulkomaita myöten, ja se kertonee jo osaltaan siitä, kuinka tärkeästä tapahtumasta tässä oli oikein kyse.

Marko Hietala on tullut bändeineen nähtyä tässä aika monta kertaa viimeisen vuoden aikana, joten jo etukäteen oli melko lailla hyvin tiedossa mitä tältä keikalta voisi tällä kertaa odottaa.  Keikka lähti aiempaan tapaan käyntiin kipakasti suomenkielisellä ”Tähti, Hiekka ja Varjo”, kipaleella jota seurasivat ”Dead God’s Son” ja Hietalan omalle isälleen omistama kaunis ja henkilökohtainen ”Isäni Ääni”. Tavoilleen uskollisena Hietala puhui biisien väleissä paljon. Ennen illan ainoana coverina kuultua Black Sabbathin ”War Pigs” biisiä, kunniansa saivat kuulla niin itäisen naapurimaamme nykyjohto kuin samalla suunnalla vaikuttava ”pieni rakettimies”, ja moni muukin samojen aatteiden edustaja -ja ihan aiheesta. Hietalan soolouran ehkä tunnetuin biisi, ”Stones”, pohjustettiin myös pitkällä tarinalla, jossa viitattiin taasen Hietalan isään ja hänen vihoviimeiseen leposijaansa. ”Stones” oli eittämättä bändin keikan kohokohta, ja toinen sellainen oli viimeisenä kuultu mahtipontinen ”Truth Shall Set You Free”, jonka lopussa Hietala soitti lavalla selloa pitkään sellistin takkiin pukeutuneena. Paljasjalkainen Hietala soittamassa selloa oli tavallaan hieman ristiriitainen näky, mutta mitäpä sitä pienistä. 

Yhtä kaikki. Hietalan laulu kuulosti yhtä upealta kuin aina ennenkin ja muu bändi soitti tavalleen uskollisena millintarkasti ja tiukasti. Kaikki näytti ja kuulosti muutoinkin olevan  bändissä täysin ennallaan. Kitaristi Tuomas Väinölä oli roudannut Olavinlinnaan tuulikoneensa, Vili Ollila heilutteli pitkää tukkaansa koskettimiensa takana ja rumpali Anssi Nykänen soitti jämäkästi. Miehellä oli myös lyhyt rumpusoolospotti, mutta Espoon Leppävaarassa kuullun soolon mittoihin ei täällä ollut yksinkertaisesti aikaa. Settilista oli tapahtuman luonteesta johtuen nyt normisettiä huomattavasti lyhyempi, sisältäen ainoastaan yhdeksän biisiä. Mutta se ei toisaalta haitannut, koska, kuten aiemmin totesin, Hietalan keikan on tällä formaatilla tullut nähtyä jo moneen kertaan. Miehellä on toisen sooloalbumin työstamisprosessi ollut päällä jo tovin ja sen tuloksista saatetaan päästä nauttimaan jo loppuvuoden aikana. Sen jälkeen lienee tiedossa uusi kiertue, jossa settilistaa myllätään sitten oikein isolla kädellä. Toivoa sitä tietysti aina voi, että aiemmin kesällä henkiin herätetyn Tarotin ja sen parin soitetun keikan myötä, mies innostuisi ottamaan settiinsä mukaan myös biisin tai pari myös vanhan bändinsä tuotannosta. Sellainen kun toimisi kyllä hyvänä mausteena melkein mihin tahansa settiin, mutta tuskinpa kannattaa pidättää liikaa hengitystä sen toteutumisen puolesta.

Jos Marko Hietalan keikkoja on tullut nähtyä viime vuosina runsaalla kädellä, niin Tarja Turusta en varsinaisella soolokeikalla ole nähnyt pitkään aikaan. Vaikka nainen on muistini mukaan soittanut soolokeikan Suomessa ainakin 2021 Kuopion viinijuhlilla, niin itse en ole tälläistä kokenut kuin viimeksi Sweden Rockissa vuonna 2018. Muistan myös sen, että Tarjan esiintyi siellä silloin peräjälkeen toisen entisen Nightwish -solistin Anette Olzonin kanssa, joka silloin esiintyi siellä Dark Element -bändin kanssa. Silloin tuli tahtomattaankin vertailtua vokalisteja toisiinsa, mutta eipä siitä sitten sen enempää tässä kohtaa. Tarjan keikalla oli tällä kertaa enemmän kuin hienot puitteet. Olavinlinna on itsessään sen verran hieno miljöö ettei paremmasta väliä, ja kun linnassa oli vielä väkeä oikein mukavasti, niin mikäpä siinä sitten olisi keikkaa soitella ja lauleskella. 

Tarjalta ilmestyi viime joulukuussa ensimmäinen koko soolouran kattava kokoelmalevy ”Living the Dream.” Albumilta löytyvä, aiemmin julkaisematon, ”Eye of the Storm” avasi Tarjan keikan ja heti perään kuultiin raskaanpuoleinen jyrä ”Demons In You,” ja setin vähän keveämpää puolta edustanut ”Tears in Rain”. Itseni yllätti perusteellisesti se, kuinka raskaat bändin soundit olivat. Keikka oli hetkittäin ihan kunnollista mättöä, mikä selvästi jakoi yleisön mielipiteitä. Paikalla kun oli paljon väkeä, tietysti pitkän linjan Nightwish faneja jotka ovat totta kai sinut rankemman materiaalin kanssa, mutta myös niitä perinteisiä oopperan ja korkeakulttuurin ystäviä, jotka tuntevat Tarjan paremmin klassiselta puolelta tai joulukonserteista. Tarja oli kyllä lavalla suorastaan upea ilmestys. Kun muistelee hänen hieman diivamaista ja vähäeleistä esiintymistään Nightwishin keulanaisena niin nyt sellaisesta ei kyllä ollut tietoakaan. Lavalla Tarjan niskat saivat välillä kyytiä, tukka heilui, ja jalka nousi todella rivakasti. Leveä ja positiivinen hymy oli läsnä koko keikan ajan, lava-asusteet olivat kohdillaan, energiaa tosiaan riitti, ja vaikka laulaminen välillä vähän  yli-tulkinnan puolelle lipsahtikin, niin naisen ääni kuullosti edelleen todella vahvalta ja isolta. Tarjan taustabändi jäi kitaristi Alex Scholppia lukuunottamatta melko näkymättömäksi, mutta se hoiteli tonttinsa kyllä vahvasti. Scholpilla oli keikalla iso rooli paitsi kitaran varressa, myös taustalauluissa. Välillä mies lauloi myös pieniä lead-osuuksia, kuten esim. ”Dead Promisesin” örinäosiot.

Mutta jospa tässä kohtaa hypätään takaisin keikan keskivaiheille, ja biisin numero kahdeksan. Siinä kohtaa keikkaa kun kuultiin ja koettiin se illan odotetuin hetki, eli entisten Nightwish kollegoiden yhteisesiintyminen ”Phantom of the Operan” merkeissä. Andrew Lloyd Webberin kynäilemä legendaarinen teos on varmasti yksi maailman tunnetuimpia sävellyksiä, ja se kuului myös Nightwish keikkojen vakiorepertuaariin  bändin ”Once” -kiertueella vuosina 2004-2005. Sittemmin Tarja on soitellut biisiä silloin tällöin soolobändinsä ja vierailevien vokalistien kanssa, mutta nyt oli vuorossa järjestyksessään toinen kerta, kun Tarja ja Marko Hietala esittäisivät sen lavalla yhdessä sitten vuoden 2005 ja Tarjan dramaattisen bändistä erottamisen jälkeen. Kun sitten ”Phantom of the Operan” ikoninen kosketin-intro lähti soimaan, niin tunnelma oli Olavinlinnassa sähköinen, suorastaan käsin kosketeltava. Tarjan aloitellessa omaa osuuttaan, niin samanaikaisesti tyylikkääseen pitkään takkiin sonnustautunut Hietala laskeutui korkeuksista portaita pitkin saaden yleisön kohahtamaan. Hietala sitten lauloi oman ensimmäisen osuutensa, ja teki sen aivan hemmetin komeasti. Sen jälkeen homma vain soljui eteenpäin ja kuulosti kyllä aivan upealta. Tarjan ja Hietalan lauluäänet ovat aina sopineet yhteen loistavasti, ja mikään ei ollut sen asian suhteen muuttunut kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kaksikon välillä oli nähtävissä myös ihan aitoa kemiaa, ja ainakin kaksikon toisella puoliskolla taisivat silmät vähän kostua. Ja ymmartäähän sen, koska kaiken tapahtuneen, ja kaikkien näiden vuosien jälkeen, se on varmasti ollut emotionaalisesti molemmille kova paikka astua taas yhdessä lavalle. Biisin loputtua molemmat halasivat toisiaan lavalla pitkään, ja yleisön suosionosoituksille ei meinannut tulla loppua. Hietala piti tapansa mukaan pienen puheen, jossa mies totesi tapahtuneen olleen jotain uskomatonta yhdeksäntoista vuoden tauon jälkeen, ja että oli hienoa nähdä että he olivat nyt yhdessä saaneet niin monet ihmiset todella iloisiksi. Tähän Tarja nopsaan korjasi, että aiemmista kerroista oli ainoastaan kahdeksantoista vuotta, mutta että hän oli myös erittäin iloinen näkemästään ja kokemastaan. Sen jälkeen vielä yhdet halaukset, ja Hietala poistui takaisin linnan uumeniin. Tarjan keikka jatkui siitä eteenpäin ”I Walk Alone” myötä, joka ehkä ihan tarkoin harkiten oli sijoitettu juuri tähän kohtaan. Biisi kun löytyy Tarjan ensimmäiseltä varsinaiselta soololevyltä ”My Winterstrom,” joka julkaistiin naisen Nightwish -uran päätepisteen jälkimainingeissa.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin Tarjan soolotuotanto on parhaimmillaankin ollut aika keskinkertaista. Mutta kun keikan settilista oli tällä kertaa rakennettu tuon ”best of” teeman ympärille, niin kokonaisuus oli ihan mukiinmenevä. ”Phantom of the Opera” kulki ihan omaa kuunrataansa, mutta muutoin Tarjan viidentoista biisin setistä erottuivat eritysesti tuo jo aiemmin mainittu ”Tears in Rain”,  sekä setin loppupäässä kuullut ”Dead Promises” ja ”Until My Last Breath”. Setin päättänyt vanha Gary Moore -cover ”Over the Hills and Far Away” on toki biisinä hieno, ja se oli varmasti mukana Nightwish kytköksensä myötä, mutta tällä tavalla vain läpisoitettuna se ei tarjoile oikeastaan mitään uutta tai ole parempi kuin se aito ja alkuperäinen versio. Jos minä saisin päättää, niin sanoisin, että ehkä kiertueen aiemmilla keikoilla kuultu vanha Nighwish klassikko ”Nemo” olisi ollut parempi valinta tähän kohtaan. 

Yhtenvetona tästä hienosta tapahtumasta voisi sanoa seuraavaa. Ensinnäkin, tapahtuman puitteet olivat melkein parhaat mahdolliset. On hienoa että Olavinlinnassa on viime vuosien aikana panostamaan vahvasti myös tämäntyyppisiin tapahtumiin ja keikkoihin ns. korkeakulttuuritapahtumien rinnalle. Keikkapaikkanahan tämä on aivan loistava, akustiikka toimii ja liikaa ei voi kehua paikan miljöötä. Järjestelyt osoittautuivat muutoinkin erittäin toimiviksi huolimatta pienestä jonottamisesta, joka tosin on ymmärrettävää kun ottaa huomioon, että linnaan tullaan ja sieltä lähdetään vain yhtä kävelysiltaa pitkin. Illan molemmat keikat olivat kokonaisuutena oikein viihdyttäviä, ja runsaslukuinen yleisö sai varmasti rahoilleen vastinetta. Sitten vielä lopuksi on sanottava, että ”Phantom of the Opera” oli kyllä sen verran hieno ja väkevä esitys, että pakostakin on kirjoitettava vielä tekstin muotoon vielä se, mitä monet muutkin varmasti nyt ajattelevat, eli toivottavasti Tarjan ja Markon yhteistyö saisi jossain muodossa jatkoa tulevaisuudessakin. Spekuloimaan en lähde, mutta erilaisia mahdollisuuksia sen toteuttamiseen on vaikka kuinka. Siinä on vain mielikuvitus lopulta rajana.