Nightwishin Floor Jansen aikoo julkaista pop-kappaleen maaliskuussa: ”Se ei ole metallia tai rockia, mutta se kuulostaa minulta”
Floor Jansen on noussut maailmanlaajuiseen tietoisuuteen ja suosioon kotimaisen metalliyhtye Nightwishin solistina, ja aikaisemmin hänet on tunnettu esimerkiksi After Forever -yhtyeestä.
Jansen on kertonut, että hän on työstänyt kaikessa rauhassa omaa soolomateriaaliaan. Tuoreessa livestriimissään Jansen paljastaa, että hän on vihdoin julkaisemassa soolosinglen maaliskuussa.
”Kuten tiedätte, olen tehnyt musiikkia; olen kertonut teille tästä jo kuukausia. Tähän mennessä olen vain sanonut: ’Uusi kappale tulee vielä.’ Ja niinpä olen säveltänyt. Moni biisi on valmiina, ja nyt yksi biisi on itse asiassa valmiina julkaistavaksi. Voin kertoa teille tänään, että ensimmäinen kappale ilmestyy 25. maaliskuuta”, Jansen kertoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
Kappale ei kuitenkaan tule olemaan metallia tai edes rockia, vaan puhdasta poppia. Jansen kertoo:
”Se on pop-kappale, joten se ei ole metallia tai rockia, mutta se kuulostaa minulta.”
Säveltämiään kappaleita Jansen kuvailee eri genrejen yhdistelmäksi, joissa kuuluu mukana metallia, mutta myös paljon muuta.