Nightwishin Floor Jansen purkaa pettymystään koronan takia perutuista konserteista: ”On yhä vaikeampaa nousta jaloilleen ja hyväksyä tilanne”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 24.11.2021

Suomen merkittävimpiin vientibändeihin lukeutuva Nightwish on tottunut kiertämään ympäri maailmaa loppuunmyydyillä konserttisaleilla, areenoilla ja jättimäisillä festivaaleilla. Kun koronarajoitukset kuitenkin tulivat voimaan ympäri maailmaa, on metallijätti saanut entistä vähemmän tilaisuuksia esiintyä faneille maailmalla fyysisesti. Ison koneiston ja massiivisen henkilökunnan pyörittäminen ja kustantaminen maksaa kuitenkin paljon rahaa, joten keikattomuus tuottaa väistämättä taloudellista takapakkia kaikille suurikokoisille kiertuebändeille.

Nightwishin oli määrä esiintyä 22. marraskuuta Amsterdamissa loppuunmyydylle Ziggo Domelle, mutta konsertti jouduttiin kuitenkin peruuttamaan paikallisten säädösten takia. Bändin laulaja Floor Jansen päätti purkaa pettymystään sosiaalisessa mediassa pitkän kirjoituksen muodossa.

”Jälleen yksi konsertti, mitä emme voi soittaa, ja jälleen minun paikkani lavalla on tyhjänä”, Jansen aloittaa tekstinsä saatteena kuva tyhjästä salista ja yksin lavalla seisovasta mikrofonitelineestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”On yhä vaikeampaa nousta jaloilleen ja hyväksyä tilanne. On vaikeampi luottaa hallituksiimme, jotka asettavat odotuksia ja antavat lupauksia, joita kukaan ei voi pitää. Sana ’laumaimmuniteetti’ on kadonnut niiden huulilta, jotka johtavat meitä tässä sotkussa. Kyse ei ole enää ihmisprosentista, jonka on saatava immuniteetti. Meidän kaikkien on saavutettava se, jotta tilanne saadaan hallintaan. Mutta mitä minä muka tiedän laulajana? Minulla, kuten suurimmalla osalla teistä, jotka luette tätä, ei ole koulutusta, jotta tietäisin, mitä tehdä. Me kaikki olemme riippuvaisia muiden tiedosta.”

”Jokainen maa rakentaa oman totuutensa, ja meille muusikoille ja kaikille, jotka työskentelevät kanssamme, se on mahdoton ja jatkuvasti muuttuva palapeli, jota kokoamme päivittäin ymmärtääksemme, mitä voimme tehdä ja mitä emme voi tehdä. Useampien keikkojen peruuttaminen vei ilman keuhkoistani ja vei minulta energiani. Enkä voi sanoa toipuneeni, koska en tiedä, milloin asiat todella ovat taas paremmin!”

”Olen surullinen itseni puolesta. Ja otan aikaa itselleni vain olla. Mutta ongelmani ovat silti luksusongelmia niiden rinnalla, joita sairaaloissa kohdataan päivittäin. Niiden ihmisten rinnalla, jotka tarvitsivat kipeästi leikkausta, hoitoa tai jonkinlaista koetta. Niiden ongelmien rinnalla, joita ihmisille tulee, koska he eivät menneet ajoissa lääkäriin. Havaitsemattomat syövät, kasvavat fyysiset ja henkiset ongelmat, joita emme ole vielä edes nähneet.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Tänään en laula Nightwishin kanssa loppuunmyydyssä Ziggo Domessa Amsterdamissa. En myöskään huomenna. Suurin osa Euroopan-kiertueemme päivistä siirrettiin taas ensi vuoteen. Olemme kaikki tässä yhdessä! Jos me kaikki teemme osamme, voimme palata elämään! Pysykää terveinä ja järjissänne ja pitäkää hyvää huolta itsestänne ja toisistanne.”

Voit katsoa Jansenin kirjoituksen kokonaisuudessaan alhaalta.