Nightwishin Floor Jansen selventää omaa suhdettaan reaktiovideoihin bändin ”Ghost Love Score” -kappaleesta: ”Jotkin videoista ovat oikeasti todella hyviä”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.4.2021

YouTube on nykyään pullollaan erilaisia reaktiovideoita, eikä Nightwish suurena yhtyeenä ole poikkeus aiheeseen. Yhtyeestä löytyy YouTuben syövereistä tuhansia erilaisia reaktiovideoita, ja suosituin kappale reagoitavaksi on tuntunut olevan yhtyeen hitti ”Ghost Love Score”.

Yhtyeen laulaja Floor Jansen on nyt omalla YouTube-kanavallaan ottanut kantaa bändistä julkaistaviin reaktiovideoihin ja kertonut katsoneensa osan videoista itsekin. Jansenin mukaan on kuitenkin hyvin vaikea poimia joukosta ne oikeasti hyvät reaktiot, jossa kommentoidaan hänen lauluaan tekniseltä puolelta eikä vain pelkästään kappaletta yleisellä tasolla.

Voit lukea tästä, mitä kerrottavaa Jansenilla oli reaktiovideoista:

”I have been watching some of them. And it’s, of course, amazing to see there are so many reaction videos. The downside of that is that it’s sometimes hard to filter out the good ones. So I’ve been looking at people just really loving it, which is wonderful to see, but there’s no actual technical analysis. But I have come upon a few that I really thought [were] interesting to watch. Since I’m not so objective, it’s cool to hear the vision of people that come from a technical [background] or other musicians that know what it’s like to make music. So that I find interesting. But I have to say I don’t spend that much time watching videos.”

Voit katsoa videon tästä:

Voit katsoa erilaisia reaktio videoita ”Ghost Love Score” -kappaleesta tästä: