Nightwishin paluu keikkatauolta oli kuolemattoman musiikin juhlaa upeissa puitteissa – ilta virtuaalitavernassa, osa 2/2
Taivaalla on iltahämärän sävyjä. Pilvien keskeltä ilmestyy koristeellinen ilmalaiva, joka suuntaa kohti vesimassojen yllä kohoavaa rakennelmaa. Majakan kajo kutsuu ihmisiä seuraamaan maagista iltaa. Pyöreän lasikupolikaton alla kasvaa ikivanha puu ja tunnelmaa luovat hiilipannut, patsaat sekä salaperäiset kirjat. Tervetuloa Islander’s Armsiin.
Pitkään ja hartaasti rakennettu virtuaalinen taverna toimi maamme suurimman metalliyhtyeen näyttämönä kahden illan ajan, ja jos jonkin bändin soisin tällaisissa puitteissa esiintyvän, olisi se nimenomaan Nightwish. Yhtyeen eeppinen ja visuaalinen musiikki on siellä kuin kotonaan. Jälkimmäinen setti oli selkeästi suunnattu jenkkiyleisölle, sillä esiintymisaika oli kello kolmelta aamuyöllä. Tallenteen onneksi pystyi katsoa jälkikäteen.
Mainos päättyy
Vaikka setit olivat jokseenkin eri yleisöille suunnattu, oli niissä keskenään viiden kappaleen verran eroa. Kokonaisuutena molemmat koostuivat pääosin takuuvarmoista Nightwish-hiteistä pääpainon ollessa hiukan enemmän uudemman pään materiaalissa. Molemmat keikat alkoivat uusimman levyn hitaasti kasvavalla ”Music”-introlla, josta siirryttiin suoraan ”Noiseen”. Yhtye oli iskussa perjantain keikan alkusoinnuista lähtien, ja varsinkin Floor Jansenin eläytymisestä huomasi, että lavalle on ollut ikävä.
Toisena kappaleena kuultiin ”Planet Hell”, jonka tarkoitus setin alkupäässä on selkeästi osoittaa, ettei Nightwish ole mennyttä Marko Hietalan myötä. Uusi sovitus nimittäin potkii ja kunnolla! Floorin lauluääni on aivan käsittämätön ja tekee tästä versiosta lähestulkoon yhtä kovan kuin alkuperäinen. ”Planet Hell” oli yksi niitä hetkiä, jotka vahvistivat uskoa bändin jatkoon ilman Hietalaa. Lisäpisteitä tulee myös virtuaalimaailman visuaalisesta ilmeestä sen aikana: järvi ja vesiputous muuttuivat laavaksi, vihreät kukkulat tulivuoriksi ja tavernan piha oli ilmiliekeissä. Mahtava kokonaisuus!
Mainos päättyy
Täytyy kuitenkin todeta, ettei Hietalan jättämää aukkoa ole täysin saatu paikattua, mikä korostui varsinkin kappaleissa ”I Want My Tears Back” ja ”Ever Dream”. Jansen ja Troy Donockley hoitavat toki osuudet vakuuttavasti, mutta jotain jää edelleen puuttumaan. Laulajien monipuolisuus on aina ollut bändin vahvuus, ja toivon, että kokoonpanoon saataisiin vielä jossain vaiheessa Hietalan kaltainen voimakas miesääni. Hietalan usein varsin kimurantit bassokuviot sen sijaan hoituvat Jukka Koskiselta erittäin näppärästi.
Haluan vielä palata multi-instrumentalisti Troy Donockleyhin. Liekö viimeisimmästä Nightwish-keikastani jo liikaa aikaa, mutta huomasin Donockleyn hitsautuneen tärkeäksi osaksi yhtyettä. Miehen käsissä on milloin mandoliini, milloin huilu, milloin kitara, joskus vieläpä saman kappaleen sisällä. Lisäksi hänen pehmeä lauluäänensä sopii joihinkin kappaleisiin upeasti. Donockley ei useinkaan ole huomion keskipisteenä mutta tuo oman tyylikkään mausteensa kappaleisiin tavalla tai toisella. Mainiona esimerkkinä aiemmiin mainittu ”Ever Dream”, jossa kuultiin Nightwishille niin kovin harvinaisia kahden kitaran harmonioita, tai ensimmäisenä iltana kuultu akustinen sovitus ”How’s The Heart?” -biisistä, jossa Donockleyn taidot kitaristina nousivat hienosti esiin.
Lauantain keikassa oli havaittavissa hiukkasen rennompaa otetta, ja esiintymisen ilo välittyi bändistä enemmän, vaikkei perjantain osaltakaan moitittavaa ole. Välillä on vaikea esiintymisen perusteella edes uskoa, että bändi soittaa ilman yleisöä green screenin edessä. Uudet kappaleet tuntuivat sytyttävän yhtyettä kaikkein parhaiten, ja ymmärtäähän sen. ”Human. :II: Nature.” -albumin materiaalin sekä aiemmin mainitun ”Planet Hellin” lisäksi omiin kohokohtiini kuuluivat perjantain osalta ”7 Days to the Wolves” ja ”She is My Sin” sekä lauantain setistä ”Sleeping Sun”, johon tunnelmaa loi asiaankuuluvasti virtuaalinen auringonpimennys. Lisäksi molemmat setit päättäneet mammuttikappaleet ”Ghost Love Score” ja ”Greatest Show On Earth” kuuluvat omiin kestosuosikkeihini.
Keikat loppuivat myös uutuuslevyn päättävään orkestraaliseen ”Ad Astra” -outroon, jossa muu bändi kerääntyi piiriin Jansenin ympärille tämän laittaessa äänijänteensä vielä viimeiseen koitokseen. Floor Jansen on Nightwishin live-esiintymisten ehdoton keulakuva, ja lopetuksesta päätellen yhtye itse tiedostaa tämän täysin.
Keikat virtuaalitavernassa olivat vahva paluu keikkatauolta, mutta ennen kaikkea tärkeä näytön paikka, josta kovan menetyksen kokenut yhtye selviytyi puhtain paperein. Nightwish osoitti, että sen musiikki elää edelleen vahvana, ja menohan tästä sen kuin paranee, kun eteen saadaan taas pian ihka oikea yleisö.
Molempien iltojen settilistat löydät tästä jutusta.
