Tuomas Holopainen -promokuva 2014

Nightwishin Tuomas Holopainen mukana Roope Ankasta kertovassa dokumentissa

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 5.6.2017
Tuomas Holopainen -promokuva 2014

Kotimaista sinfonista metalia soittavan Nightwishin kosketinsoittajaa ja pääasiallista kappaleiden kirjoittajaa Tuomas Holopaista haastatellaan Roope Ankasta kertovaa dokumenttia varten. Intohimoiseksi Aku Ankka-faniksi tunnustautunut Holopainen julkaisi ”Music Inspired by the Life and Times of Scrooge” -sooloalbumin vuonna 2014, joten hänellä on vankkaa fanitietoa Roope Ankkaan liittyvistä kysymyksistä. Holopaisen sooloalbumi pohjautui sarjakuvapiirtäjä Don Rosan Roope-tarinoihin, ja muusikko tekikin yhteistyötä taiteilijan kanssa.

Roope Ankan loi alunperin edesmennyt Carl Barks.  Yhtä tunnetuksi taiteilijaksi on noussut Ankkalinnan tarinoita kuvittava Don Rosa, jonka ajatuksia kuullaan tulevalla ”The Scrooge Mystery” -dokumentilla.

Dokumentin tekijät ovat avanneet rahoituskampanjan sen toteutusta varten, ja nyt he tarjoavat Nightwishin ja Tuomas Holopaisen faneille mahdollisuuden esittää miehelle aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Oman kysymyksen saa esittää Holopaiselle, mikäli osallistuu rahoituskampanjaan 7 € sijoituksella. Tällöin kampanjaan osallistuneet saavat myös suojatun linkin haastatteluun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Scrooge Mystery -sivustolta löytyy lisätietoa dokumentista.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aku Ankan toimitus haastatteli Tuomas Holopaista ja Don Rosaa vuonna 2014:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat