Auri

Nightwishin Tuomas Holopaisen mukaan Auri on julkaisemassa uuden albumin vuonna 2021

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 25.2.2020
Auri

Nightwishista tunnettujen muusikkojen Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn yhdessä laulaja Johanna Kurkelan kanssa perustama Auri-projekti julkaisi vuonna 2018 omaa nimeään kantavan debyyttialbuminsa.

Nyt Holopainen on kertonut Prog-sivustolle, että Aurilta on lupa odottaa lisää musiikkia ensi vuonna.

”Uusi Auri-albumi on parhaillaan kiikarissa, ja tarkoituksena on nauhoittaa ja julkaista se jossain kohtaa vuonna 2021. Meillä on tällä hetkellä seitsemän tai kahdeksan kappaletta valmiina, joten enää pitää vain löytää aika ja paikka niiden nauhoittamiseen. Musiikki kuulostaa kuitenkin toistaiseksi loistavalta!”, Holopainen kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nightwish puolestaan on julkaisemassa uutta  ”Human. :II: Nature.”  -albuminsa 10. huhtikuuta. Albumin voit ennakkotilata täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat