Nightwishin Vaasan stadionkonsertin lipunmyynnissä rikottiin ennätyksiä jo ensimmäisten tuntien aikana – tapahtuma on myymässä loppuun

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.10.2022

Kansainvälisesti kaikkien aikojen menestyneimpiin suomalaisyhtyeisiin kuuluvan Nightwishin Suomen konsertin lipunmyynti alkoi tänään. Yhtyeen kaksivuotisen Human Nature -kiertueen konsertti nähdään lauantaina 17.6.2023 Vaasan Lemonsoft Stadionilla. Koska kyseessä on yhtyeen viimeinen kotimaan konsertti ennen taukoa, on lippujen kysyntä nyt ennätyksellisen korkealla. Ensimmäisten lipunmyyntituntien aikana konserttiin on myyty jo lähes 7000 lippua, mikä tarkoittaa myös koko stadionin kävijäennätyksen rikkoutumista. Konsertin kokonaiskapasiteetti stadionilla on noin 11200 henkilöä, ja koko tapahtuman ennakoidaankin tulevan loppuunmyydyksi ennakkoon.

Silver VIP loppuunmyyty – A-katsomoon vain muutamia paikkoja jäljellä

Ensimmäisten tuntien lipunmyynnin pohjalta Vaasan Hietalahden Lemonsoft Stadionilla rikotaan ensi kesänä uusi kävijäennätys. Nightwishin 17.6.2023 stadionkonserttiin on jo tässä vaiheessa myyty lähes 7000 lippua ja esimerkiksi Silver VIP -liput myytiin loppuun hetkessä. Myös koko A-katsomo alkaa täyttyä hurjaa vauhtia. Hietalahden stadionin edellinen kävijäennätys on 50 vuoden takaa vuodelta 1972, jolloin jalkapallo-ottelussa oli 6040 kävijää. Konserttikäytössä hallitseva ennätys on vuodelta 2016, jolloin paikan päällä oli noin 6000 kävijää. Nykyisin Lemonsoft Stadionina tunnettu stadion uudistettiin vuonna 2016.

Vuonna 1996 perustetun, sinfonista metallia soittavan Nightwishin tunnetuimpia kappaleita ovat mm. ”Nemo”, ”Sleeping Sun”, ”Storytime”, ”Wish I Had An Angel”, ”Amaranth” sekä ”Noise”. Yhtyeen rumpalina on vuodesta 2014 alkaen toiminut vaasalainen Kai Hahto. Hahto nähdäänkin nyt ensimmäistä kertaa kotiseudullaan Nightwishin kokoonpanossa. Nightwishin kokoonpanossa nähdään lisäksi laulaja Floor Jansen, kosketinsoittaja ja johtohahmo Tuomas Holopainen, multi-instrumentalisti Troy Donockley, kitaristi Emppu Vuorinen sekä basisti Jukka Koskinen. Heinäkuussa 2021 alkanut Human Nature -kiertue huipentuu kesäkuussa 2023 stadionkonserttiin, jonka jälkeen yhtye on ilmoittanut jäävänsä tauolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lipunmyynti käynnistyi tänään aamulla

Lipunmyynti alkoi tänään 10.10. klo 9.00 Lippupisteessä. Konsertti on kokonaisuudessaan K18, jolloin koko stadionalue katsomoineen ja kenttäalueineen on yhtenäistä anniskelualuetta. Poikkeuksena on C1-katsomo, joka on ikärajaton kaikille sallittu katsomo. Alle 18-vuotias tarvitsee huoltajan mukaan konserttiin, huoltajan tulee olla vähintään 25-vuotias. Huoltaja voi tuoda max 2 alle 18-vuotiasta konserttiin.

Liput alkaen 79,90€

VIP-liput alkaen 239,90€

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput löydät täältä.

Luetuimmat

Uusimmat