Nikki Sixx mukana Crossbone Skullyn ”High On You” -singlellä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.10.2024

Crossbone Skully yhdisti voimansa Mötley Crüen basisti Nikki Sixxin kanssa uudella ”High On You” -sinkulla. Tulevaa debyyttialbumia pohjustava kappale kertoo romanttisesta obsessiosta, ja varsinaiseksi anthemiksi yltyvän kappaleen kertosäkeistö tarrautuu kuulijan tärykalvoille soimaan loppupäiväksi. Kappale saa seurakseen myös musiikkivideon.

””High On You” antaa makupalan nuoresta, puhtaasta rakkaudesta. Sen tyyppisestä rakkaudesta, joka saa sinut koukkuun. Rakkaus on ikuisesti toimiva huume”, Henriksen kertoo.

Hollywood Vampiresista sekä Alice Cooperin bändistä tuttu Crossbone Skullyn nokkamies Tommy Henriksen on luonut yhtyeelle vahvan visuaalisen puolen ja tarinan, jonka keskiössä on rinnakkaistodellisuuteen sijoittuva hahmo, Crossbone Skully. ”Evil World Machine” on konseptialbumi, jossa kaikuvat samantyyppiset dystooppiset visiot kuin David Bowien ”Ziggy Stardust and the Spiders from Mars” – sekä ”Diamond Dogs” -levyillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tarina tulee laajentumaan graafisen novellin sekä ensi vuonna julkaistavan animoidun filmin myötä. Thing #1 -animaation ääninäyttelijänä on myös singlellä mukana oleva Nikki Sixx.

Crossbone Skully on tekemässä tällä hetkellä jotain täysin uniikkia visuaalisesti – samassa paketissa tulevat mukana perseelle potkivat riffit sekä mahtava biisinkirjoitustaito. Olen innoissani heidän puolestaan, enkä malta odottaa, että kaikki pääsevät kokemaan tämän kokonaisuuden”, Nikki Sixx hehkuttaa.

Tommy Henriksen on tehnyt pitkän uran musiikin parissa. Aiemmin mainittujen bändiprojektien lisäksi hän on toiminut tuottajana, säveltäjänä sekä miksaajana useille eri artisteille. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Lady Gagan, Meat Loafin, Lou Reedin, Halestormin sekä Daughtryn kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy