Punk – tuo joka nuoren ja vihaisen tytön ja pojan omaehtoiseen tekemiseen vapaasti käytettävissä oleva anarkistinen ilmaisumuoto ja työkalu. Joillekin se lienee myös keskimääräistä ehdottomampi elämäntapa. Tuossa viitekehyksessä toimiminen on inspiroivaa hommaa niin kauan kuin idealistista sanottavaa ja tuoretta, rajoittumatonta taiteellista näkemystä ja tietotaitoa riittää. Toisaalta vuoteen 2018 mennessä modernin punk rockin ties monennenko aallon ilmaisun on tietyssä mielessä vallannut myös konservatiivisuus, geneerinen ja genreuskollinen kiltteys ja itsestäänselvyyksien pyörittely. Pahimmillaan niillä ratsastaminen sekä itsetarkoituksellisesti huonolaatuisesti tuotettujen hengentuotosten tarkoituksellinen tuottaminen.

Jyväskylässä vuonna 2012 perustettu punk rock-trio Huono Idea ei edusta ehkä mitään näitä puhtaasti, mutta elementtejä niistä löytyy. Yhtye nimeää esikuvikseen Dead Kennedysin ja Bad Religionin kaltaisia klassisia yhdysvaltalaisia uranuurtajia, mutta myös kotimaiset Lama ja Ratsia ovat mainittu Huonon Idean valitseman tien viitoittajina. Yhtyeen musiikki ei myöskään ole puhtaasti punkkia, vaan sen riffit rouskuttavat puolittain vaihtoehto- ja noise-rockiin sekä post-punkiin viittaavia kitara- ja bassokoukeroita a’la Huora. Ehkä osuvimmin Huonoa Ideaa kuvaa yhtyeenä piirre, että se on spontaani ja hiomaton niin hyvässä kuin pahassa.  Kääntelipä triomuotoisen yhtyeen sinällään tyylikkäät kuosit omaavan vinyylijulkaisun sisällöllistä antia miten päin tahansa, törmää yhtyeen musiikillisen annin kohdalla väistämättä usean sorttisiin, perustavanlaatuisiin kehitystarpeisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vaikka soittopuoli yhtyeellä on tyylilaji huomioon ottaen kohtalaisen asiallisessa kuosissa, kehitysosa-alueita löytyy. Huonon Idean esikoisalbumi on niin sävellyksellisesti, lyyrisesti kuin ilmaisulliselta kypsysasteeltaankin varsin harjaantumaton, hapuileva ja demomainen raakile. Positiivista on, että yhtye laulaa periaatteessa päivänpolttavista aiheista kuten fasismin rehottamisesta, elämän synkkyydestä ja inhimillisisyyden puolesta. Asian nurja puoli onkin, että yhtye sortuu sanoituksissaan jatkuvasti näiden yhteiskunnallisten ongelmien ja yksilön vapaudenkaipuun ilmiselvimpien puolien yksiulotteiseen, ennalta arvattavaan saarnaamiseen, lyyristen latteuksien viljelyyn sekä keskisormen näyttämiseen omalta mukavuusalueelta. Tilannetta ei auta se, että yhtye ei juurikaan anna rivien väleistä ratkaisuja esille tuomiinsa ongelmiin. Se mikä DK:ta, Bad Religionia, Lamaa  Ratsiaa ja yhdistää on myös musiikissa esiin putkahteleva sarkasmi ja vinoilu, joka ainakaan allekirjoittaneelle ei välity Huonon Idean debyytin teksteistä tarvittavassa määrin. Vakavien asioiden käsittelyn yhteydessä Huonon Idean tarjoamat lyyriset kielikuvat eivät ole myöskään liian kekseliäitä, ja tämän myötä kuulijalle tulee ilmaisullisesti tökkivästä paatosähkystä pidemmän päälle ainoastaan vaivaantunut olo.

Parhaiten sävellyksinä onnistuvat avausraita ”Maailma Palaa” ja Ratsian kai’ut mieleen tuova ”Signaali hukassa”. Melodisempia kappaleita voimalla ja tunteella tulkittaessa usein hahmottoman mölinän puolelle tahattomasti karkaava vokalisointi taustahuutoineen ei palvelekaan kappaleiden melodisia sävelrakenteita niin tehokkaasti kuin pitäisi ja voisi. Yhtyeeltä homma vaatiikin juuri näiden heikoimpien osa-alueiden osalta todella paljon lisää ja nimen omaan järkevää treenaamista, tekstien työstämistä sekä kappaleiden hyvin demottamista ennen levytyssessioita. Sen päälle haitaksi ei ole myöskään itsekriittisempi ote niin esituotannossa kuin studiossakin. Näillä eväillä Huono Idea saattaisi kyetä poistamaan valmiin luomistyönsä antamasta jälkimausta nimensä mukaista, vaivaannuttavaa vaikutelmaa.

4½/10

Kappalelistaus:

1. Maailma Palaa
2. 2018 / Signaali Hukassa
3. Mikä Sua Vaivaa?
4. Kirpputorilla Tavataan
5. Lopun Alku
6. Täydellinen Ihminen
7. Loputon Silta
8. Ei Valoa
9. Ehkä Kaikki Muuttuu
10. Maailma palaa, Osa II

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy