Nirvanan entisen rumpalin Chad Channingin Nirvana Experience esiintyy alkuperäisen suunnitelman mukaisesti sunnuntaina Kulttuuritalolla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.3.2018

Nirvanan entinen rumpali Chad Channing saapuu konsertoimaan Suomeen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti sunnuntaina 18. maaliskuuta Kulttuuritalolle Helsinkiin. Suomeen saapuvan yhtyeen kokoonpano on hieman muuttunut, koska Channing on vaihtanut kiertueella mukana olevia soittajia. Luvassa on kuitenkin täyttä 100 % Nirvanaa ja valtaisa määrä Nirvanan tunnetuksi tekemään kappaletta yhtyeen eri vuosilta.  Illan ohjelmisto on seuraava:
Ovet auki klo 15.30
Montage of Heck dokumentti – klo 16.00
Konsertti – klo 19.00
Baari auki koko tapahtuman aikana salissa.