Nirvanan ”Nevermind” -kansikuvan oikeudenkäynti ei sittenkään päättynyt – Spencer Elden valitti oikeuden päätöksestä

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 8.12.2022

Julkaisimme sivustollamme uutisen tammikuussa, jossa kerroimme rock-yhtye Nirvanan vuoden 1991 klassikkoalbumin ”Nevermindin” kansikuvassa esiintyneen Spencer Eldenin haastaneen hiljattain yhtyeen ja sen yhteistyökumppanit oikeuteen kansikuvan takia. Elden vetosi siihen, että kansikuva oli ”lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä” ja vaati itselleen vähintään 150 000 dollarin korvauksia.

2. syyskuuta annetussa tuomiossa Yhdysvaltain piirituomari Fernando Olguin päätti, että tapaus on hylättävä. Tuomari mainitsi huolensa siitä, että 10 vuoden vanhentumisaika on ylittynyt huomattavasti Eldenin vaatimusten osalta.

Spinin raportin mukaan Elden on jättänyt valituksen Kalifornian vetoomustuomioistuimeen väittäen, että Olguinin päätös oli virheellinen. Eldenin valituksessa todetaan, että vanhentumisaika ei ole voimassa, koska hänen ”kärsimyksensä on jatkuvaa” ja siinä vedotaan Mashan lakiin, jonka mukaan lapsipornon uhrit voivat hakea vahingonkorvauksia pitkälle aikuisikään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”[Elden] on tietoinen siitä, että vastapuoli käyttää kaupallisesti hyväkseen alastonkuvaa hänestä neljän kuukauden ikäisenä lapsena myydäkseen albumia miljoonille ihmisille ympäri maailmaa. Tämä aiheuttaa hänelle ymmärrettävästi äärimmäistä jatkuvaa psyykkistä ja emotionaalista vahinkoa, jonka vuoksi hänellä on oikeus vahingonkorvauksiin ja kieltokanteeseen. Vaikka tämä oikeussuojakeino ei vapauta maailmaa hänen seksualisoidusta kuvastaan, se antaa hänelle keinot saada mielenterveyshoitoa ja antaa hänelle sen edun, että hän tietää, että vastapuolen harjoittama levitys ja toistuva hänen yksityisyytensä loukkaaminen lopetetaan vihdoin”, valituksessa kirjoitetaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat