”No Sleep ’til Uleåborg” – arviossa Faff-Beyn ”The Holy Bible”

Oulussa 1985 perustettu, pohjoisen viiman ruoskimaa crossoveria sivallellut Faff-Bey oli eräs aikansa kotimaisen raskaan musiikin itsepintaisimmista oman tiensä kulkijoista. Terveiden Käsien, Death Tripin, The Black Leaguen ja Poison Whiskyn riveissä vaikuttaneen Maike Valanteen nuoruuden päivinään luotsaaman metallista punkia sahanneen yhtyeen ensimmäiset äänitteet on nyt ja niputettu komeaksi kolmen vinyylin ja kahden CD:n julkaisuksi höystettynä yhtyeen taivalta avartavalla lisämateriaalilla. Kurt Vonnegutin kirjasta ’Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle’ nimensä saaneen Faff-Beyn koko 1986-1990 aikakauden tuotannon kattava mälli on saanut lisäksi uuden masteroinnin Finnvox-studioilla Mika Jussilan toimesta.

”The Holy Bible” pitää sisällään Faff-Beyn omalle levymerkille, Grave Recordsille levyttämän EP:n ”S/M Party” (1988), ja oululaiselle Bad Vugum -levy-yhtiölle tekemät ensialbumit ”Back From The Grave” (1988) ja ”Doesn’t Feel Like Laughing… It’s The Second Funeral” (1990). Mukana on myös 1989 julkaistu single ”Emptyhead”, jonka B-puolelta löytyy ”Faffareiden” vahvimpiin tulkintoihin kuuluva Leather Nun -cover ”No Rule” sekä ennen julkaisematon, vuonna 1986 äänitetty seitsemän kappaleen studiodemo. Alkuperäisten äänitteiden äänityksestä ja tuotannosta yhdessä yhtyeen kanssa on vastannut Tuomo Niemelä taannoisilla HagaWaga -studioilla Oulussa.

Ensimmäisessä vaiheessaan Faff-Beyn kokoonpanon muodostivat laulaja-kitaristi Valanteen lisäksi sypäkkäotteinen rumpali Jarodias sekä basisti The Sandman. Ennen debyyttialbumia mukaan liittyi toinen kitaristi Jörge. Yhtyeen toiselle albumille basistiksi vaihtui puolestaan Kessler.

Toisin kuin pohjoisen hulluuden tulkit Terveet Kädet, Barabbas Recordsille levyttänyt KTMK, Bad Vugumin varhaisimpien vuosien ykkösnyrkkiin kuuluneet Radiopuhelimet ja CMX, Faff-Bey käytti sarkastis-vittumaisen musiikkinsa polttoaineena primitiivistä ja tylyä metallimusiikkia. Venomin ja Motörheadin lisäksi varhainen Metallica, Slayer ja Nuclear Assault puskevat monesta kohtaa yhtyeen estetiikasta ja riffityöstä läpi. Aikalaisistaan samaan pohjoisen thrashin voisi mainita koillismaiset A.R.G.:n ja National Napalm Syndicaten. Jenkkihenkisestä, ilomielisestä hassuttelupikametallista ollaan sanalla sanoen kaukana, silti kuitenkaan sortumatta tosikkomaisuuteen.

Toiselta suuntaa Faffareiden ilmaisuun vaikutti myös Dischargen, The Exploitedin ja Anti-Nowhere Leaguen kaltainen britti-HC:n periksiantamattomuus ja The Crampsin maaninen psychobillyn ja punkin seos. Etenkin Maiken eläimelliset huutolaulusuoritukset pornahtavan makaabereine teksteineen ja yhtyeen julkaisujen kansikuvamateriaaleineen huokuvat kyseisen koulukunnan kuvastoa ja viittauksia.

Yhtyeen soittosuorituksissa ei ole moitteen sijaa ja eikä ole vaikeaa päätellä, että etenkin Maiken ja Jörgen pikkausranteet olivat noina päivinä vikkelääkin vikkelämmässä kunnossa. Yhtyeen otteista paistoi jo varhaisina vuosina todella tiukka ote omaan tekemiseen.

Vaikka debyyttialbumilla ”Back From The Grave” soundit tuppaavat olemaan aikaansa sidotut kasarimaisine rumpukaikuineen ja diskanttisoundeineen, ei yhtyeen ankara pika-thrashin sekainen hardcore-ryöpytys muine vaihtoehtoisine mausteineen anna piiruakaan periksi. Mukana välittyy niin nuoruuden intoa kuin nihilististä angstia, joiden keitoksesta yhtyeen rajojarikkova soundi syntyi. Ja vaikka Faff-Beyn varhainen biisimateriaali ei olekaan aina A-luokkaa, korvaa yhtye raivoisalla vimmalla sen, mistä se sävellyksellisellä puolella jäi paitsi.

Edukseen matkalta erottuvat tapporallit ”When Death Comes”, uhkaava ”The Laugh”, kinkympi, Kansanturvamusiikkikomissio -vaikutteinen ”S/M Party”, silmille räjähtävä ”Chung Kuo” ja doom/goottimetallivivahteisesta hidastelusta myrkyllisesti luikertelevaan thrashaukseen muuntautuva ”Authority”. Samoihin biiseihin pohjaava ”Demo ’86” on itseasiassa omaan korvaani ajoittain debyyttialbumia astetta toimivampi raaemmilla soundeillaan, vaikka alataajuuksien osalta sen lyöntivoima jääkin osin laihanlaiseksi. Tämä kaikki silti oikein ymmärrettävästä syystä.

Faff-Beyn toinen albumi ”Doesn’t Feel Like Laughing…” onkin sitten jo astetta moniulotteisempi kokonaisuus. Pidemmälle hiottuna ja harkitumpana thrash metaliin painottuneempana kokonaisuutena se osoittautui myöhemmin olevan hyvin luontainen osa yhtyeen kehityskaarta, joka jatkui isomman levy-yhtiön, Poko Recordsin hoteissa vielä parin albumin verran 1990-luvun puolivälin tienoille saakka.

Junakompilla päälle jyräävä ”Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band The Second”, maukkaalla industrial-henkisellä katkorytmillä groovava ”Six Feet Under Ground”, päin näköä ampuva ”The Eye Of Mephistopheles” sekä hardcore-irrottelu ”Cunt Wanking Men”. Myös singlebiisi ”Emptyhead” ansaitsee erityismaininnan remprakasta poljennostaan.

Vaikka Faff-Beyn musiikki olisikin entuudestaan tuttua, osapuilleen 35 vuoden takaisten kappaleiden paahtava ankaruus ja tiiviiksi puristettu intensiteetti jaksaa ”The Holy Biblella” hätkähdyttää. Jussilan masterointi tukee kyseistä tarkoitusta mainiosti. Kyseisten äänitteiden ilmestymisen jälkeen yhtye jäi osittain paitsioon syrjäisen sijaintinsa ja keikkailumahdollisuuksien puutteellisuuden takia. Välillä se tuli kansainvälisen musiikkimediankin puolesta ylenkatsotuksi tai väärinymmärretyksi omalaatuisuutensa takia.

Näin jälkeen päin tarkastellen Faff-Beyn musiikillinen arvo on kasvanut korkoa liiaksi hiomattomana, eräänä ensimmäisistä oululaisen vaihtoehtomusiikin DNA:han juurtuneen sirkkelisoundin hyödyntäjistä. Bad Vugumin piireissä tuota noisahtavaa voimakitarointia viljeltiin 1980-luvun lopulta eteenpäin useammankin metakkaryhmän ilmaisussa.

Yhtä kaikki, loppufiilis ”The Holy Biblen” rippisaarnan jälkeen on hyvä ja täyttymyksentunteinen. Tietty ympyrä oululaisen bändikulttuurin säilömisen suhteen on kokoelman julkaisun myötä myös sulkeutunut. Harva äänitteen kappaleista oli nimittäin tätä aiemmin päätynyt digitaaliseen muotoon tai uudelleenjulkaistuksi, jos vuonna 2005 julkaistua, yhtyeen uran läpileikkaavaa kokoelmaa ”Should Have Stayed In The Grave” ei lasketa mukaan. ”Faffareiden” kolmosalbumi ”Birthdayn” (1992) viimevuotisen 30-vuotisjuhlavinyylijulkaisun myötä yhtyeen alkupään tuotannon uudelleenjulkaisun tarve korostui entisestään.

Käsissämme on siis pienimuotoinen kulttuuriteko, ja oiva esimerkki nykyisille ja tuleville sukupolville siitä, kuinka omaehtoista ja sivuilleenkatselematonta DIY-räyhää on kaikilla syntisillä valta ja vastuu tehdä ja toteuttaa.

CD1:

1. ”I’m Dead, Isn’t That Enough?”
2. ”When Death Comes”
3. ”S/M Party”
4. ”Disgustingly Depraved”
5. ”The Laugh”
6. ”The Plague”
7. ”The Slaymaker”
8. ”Do You Need a Smash?”
9. ”I’m the Tormentor”
10. ”The Holy Bible”
11. ”Authority”
12. ”Take Your Head Off”
13. ”Chung Kuo”
14. ”Back From the Grave”
15. ”When Death Comes” (demo ’86)
16. ”The Holy Bible” (demo ’86)
17. ”S/M Party” (demo ’86)
18. ”Chung Kuo” (demo ’86)
19. ”Take Your Head Off” (demo ’86)
20. ”Komsomo” (demo ’86)
21. ”Authority” (demo ’86)

CD2:

1. ”Doesn’t Feel Like Laughing”
2. ”Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band the Second”
3. ”Six Feet Under Ground”
4. ”The Eyes of Mephistopheles”
5. ”Bleed For Me”
6. ”Meet Me on the Meat Hook”
7. ”I Drink Your Blood”
8. ”Cunt Wanking Men”
9. ”The Second Funeral”
10. ”S/M Party (EP-version ’88)”
11. ”Disgustingly Depraved (EP-version ’88)”
12. ”Psycho (EP-version ’88)”
13. ”Emptyhead (single version ’89)”
14. ”No Rule (Leather Nun -cover, single B-side ’89)”