“No v*ttu rasvaa koneeseen!” – Black Magic Sixin uutuus vie ilakoiden reunalle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.4.2017

Helsinkiläinen garage-punk-blues-duo Black Magic Six julkaisee 7. huhtikuuta neljännen pitkäsoittonsa Svart Records -levy-yhtiön kautta. “Choose Death”  on energinen kymmenen kappaleen kokonaisuus koneöljyä ja kuolemaa.

Keskittymishäiriöistä kuuntelijaa luulisi olevan verrattain hankala istuttaa pitkien kappaleiden äärelle. Sen johdosta “Choose Deathin” voisi sanoa olevan ADD-ystävällinen, koska valtaosa kappaleista kestävät vain alle kolme minuuttia. Se on toimiva ominaisuus bändin kokonaistyyliä ajatellen – nyt mennään ja täysiä. Nopeiden kappalesiirtymien ja niiden tuoman vaihtelevuuden johdosta levy helppoa kuunneltavaa, mikä myös puolestaan tuo kuuntelijalle energiaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jymisevän räminän keskeltä levyn parhaimmistoon nousevat infernaalisesti swengaava avauskappale “Dance with Me, Satan” ja “Grease the Machine”. Etenkin jälkimmäinen kappale tuntuu kestävän pelottavan paljon tehosoittoa, koska huomaan palaavani siihen aina uudestaan ja uudestaan.

Levyn rauhallisemmasta annista vastaavat esimerkiksi kappaleet “All Night Long” ja “Raw”. Pidän kuitenkin siitä, ettei suoraviivaiselta junttaamiselta ole jäänyt pahemmin tilaa hengähdystauoille. Se, että levy etenee maltillisen suoraviivaisesti kohti loppua, sopii tälle kokoonpanolle.

Olen todistanut muutaman kerran, kuinka hyvin Black Magic Sixin eli Taskisen ja Japan kaksihenkinen kokoonpano toimii livenä. Toisaalta etenkin tämän levyn kohdalla lopulliset lihakset luustolle antavat äänitysten keskellä vaikuttaneet lisävoimat. Erityisesti laulajavahvistukset Pinja Niemi ja Janne Westerlund tuovat omilla panoksillaan muutamiin kappaleisiin ne loppusilaukset, joita ilman jonkin voisi tuntua puuttuvan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämän synkemmäksi ei rock ’n’ rollin oikein tunneta menevän. Toisaalta en varmasti hetkeen pääse kuulemaan tämän pirteämpää tapaa käsitellä kuolemaa, yksinäisyyttä ja vitutusta.

8+/10

Kappalelista:

  1. Dance With Me, Satan
  2. Shake, Shake, Shake
  3. 9 to Midnight
  4. All Night Long
  5. Red Cloud
  6. Grease the Machine
  7. Raw
  8. Better Run Fast
  9. 16 Tons of Misery
  10. Golden Jackal

Teksti: Maija Kietäväinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Magic Six Facebookissa.

Luetuimmat

Uusimmat