Noisen kuningas Merzbow Tampereen Klubille marraskuussa

MerzbowJapanilainen Masami Akita eli saapuu Suomeen yhdelle keikalle. Vuonna 1956 syntynyt taiteilija nähdään Tampereen Klubilla keskiviikkona 4. marraskuussa. Tapahtuman ennakkomyynti on jo käynnissä Tiketissä.

Masami Akita on julkaissut musiikkia eri formaateissa vuodesta 1980. Psykedeelisen ja progressiivisen rockin ja free jazzin tahtiin varttunut Merzbow kiinnostui yliopistoaikoinaan dadaismista ja surrealismista. Lopputuloksena alkoi syntyä musiikkia, joka aloitti japanilaisen noise-tyylisuunnan ja oli esikuvana monille myöhemmille noise-artisteille ympäri maailman.

Merzbow on äärimmäisyyksien mies. Varsin erikoisia aiheita kappaleissaan viljelevä artisti on myös vegaani ja aktiivinen eläinoikeustaistelija.

Ennen muuta Merzbow on kuitenkin yllätyksellinen esiintyjä: hänen keikkansa pohjaavat kokeellisuuteen ja improvisaatioon, eikä kukaan poistu japanilaisen noise-legendan seurasta vailla mielipidettä kokemastaan. ”Tämä on brutaali psyykkis-fyysinen ihmiskoe”, totesi Mervi Vuorela Rumbassa vuoden 2012 Helsingin-keikasta. Merzbow on nähty Suomessa myös vuonna 2000.

Klubi, Tampere
ke 4.11.2015
klo 21 MERZBOW (JPN)
klo 20 UMPIO
26/24 e (ennakko Tiketti)

Kommentoi julkaisua