Nokkelia sanoituksia ja reipasotteista poljentaa – arviossa Laki & Järjestys -yhtyeen esikoisalbumi ”Uusi Aika”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 1.1.2023

”Olemme joustava ja rento lakitoimisto, joka on erikoistunut turvallisuusalan sääntelyyn ja riskienhallintaan”. Kun Googlen ensimmäinen hakutulos antoi tällaisen tuloksen Laki & Järjestys -haulla, olin hieman huvittunut, vaikka tiesin, että kyseessä on lakitoimiston nettisivujen ingressi eikä kotimaisen punk rock -yhtyeen kuvaus itsestään. Hakutulos oli silti hauska yhteensattuma, sillä debyyttialbumin perusteella Laki & Järjestys taipuu monipuoliseen ja rentoon ulosantiin. Riskienhallinnasta ei sen sijaan voi puhua, sillä Laki & Järjestys ei kaihda riskien ottamista.

Lappeenrantalainen Laki & Järjestys on ollut viimeiset pari vuotta erityisen aktiivisen oloinen. Vuonna 2021 yhtye julkaisi viisiraitaisen EP:n, joka herätti huomiota ja ristiriitaista vastaanottoa muutaman kappaleen ansiosta. Kyseiset kappaleet olivat oletettavasti ”Kuka lystin kustantaa?” ja ”Suomi, oi Suomi”, jotka ovat hyvin isänmaallishenkisiä. Ensimmäisen kappaleen sanoitukset jättävät tulkinnanvaraa maahanmuuttovastaisuuden suhteen. Jälkimmäisessä kappaleessa samanlaista vivahdetta ei ole, vaan ”Suomi, oi Suomi” on muuten vain vihainen sylkäisy vallanpitäjien suuntaan.

No, ainakin lappeenrantalaisyhtyeen musiikki herättää ajatuksia. Laki & Järjestys on jatkanut suorasukaista linjaansa myös viime kesänä julkaistulla debyyttialbumillaan, vaikkei pitkäsoitolta löydykään aivan yhtä tulenarkoja sanoituksia kuin EP:ltä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö vallanpitäjät saisi taas kuravettä päälleen, tällä kertaa ”Reilua peliä II” -kappaleen raivonpurkauksen muodossa. Albumin väkivaltaisinta antia edustaa kuitenkin kieroutunut ”Perjantaina illalla”, jossa mukavasti rupatellen alkanut ilta äityy nyrkkitappeluksi.

Yhdeksän kappaletta sisältävä ”Uusi aika” on räjähtävän herkkää punk rockia alusta loppuun saakka. Nopeatempoisten sävellysten ohessa kuullaan kyynisen ja patoutuneen vihan omaavia sanoituksia, joissa korostuu pettymys ja uho ympäröivää maailmaa kohtaan. Toisinaan vastoinkäymisiä kuvataan nyrkin iskuna naamaan (”Tyly maailma”), ja kuulijaa kehotetaan pitämään puoliaan (”Pidä varas!”). ”Liekki palaa” -kappaleella käsitellään ”minä vastaan maailma” -teemaa. Erityisesti huomiota herättää kuitenkin ”Rintamamiestalo”, joka on nimensä mukaisesti kuvaus Karjalan evakkojen talosta, joka on ollut perheelle toivon pilkahdus sodan jälkeisessä Suomessa.

Kokonaiskestonsa puolesta ”Uusi aika” on napakka 25-minuuttinen, mutta muutamien kappaleiden kohdalla pituutta olisi voinut karsia. Toisinaan kappaleiden tunnelma ehtii hieman latistua, kun kertosäkeistöjä kerrataan oikein urakalla. Sanoitusten näkökulmat ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja usein selkeästi muotoiltuja, mikä innostaa kuuntelemaan. Ja vaikkei vokalisti Jussin ääni hivelekään aina korvia, on kokonaisuus ainakin autenttisen ja omaperäisen kuuloinen.

Yhtyeen Facebook-sivuille pääset tästä: https://www.facebook.com/lakijajarjestys

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat