Nopeaa metallitykittelyä – synttäriarviossa Soilworkin 20 vuotta täyttävä ”The Chainheart Machine”
Vuonna 2019 mainion ”Verkligheten”-albuminsa julkaisseen ruotsalaisen Soilworkin toinen täyspitkä ”The Chainheart Machine” on ehtinyt jo kahdenkymmenen vuoden ikään. Jälkeenpäin huomaa helposti, miten luonnollisena jatkumona ”The Chainheart Machine” on kappalemateriaalinsa osalta toiminut Soilworkin tuotannossa. Sitä voisi pitää niin sanottuna ”tien tasoittajana” kahdelle seuraavalle, jo huomattavasti enemmän kehuja keränneille ”A Predator´s Portrait”- ja ”Natural Born Chaos” -albumeille. Näin jälkeenpäin kuunneltuna albumi jopa hieman yllättää, sillä missään mielen sopukan muistissa ei ollut, että Soilwork olisi jo toisella levyllään ollut näinkin itsevarmalta kuulostava metallirykmentti. ”The Chainheart Machine” alkaa industrial-tyylisellä ajan hengen mukaisella mätkeellä, minkä jälkeen tyyli on yhtä melodeathin nopeaa metallitykittelyä. Nopeaa, vihaista ja erittäin teknistä metallia, jonka voi helposti kuulla myös nuoruuden intona ennen varsinaisia uran nousuhuipentumia.
Levyn parista ensimmäisestä kappaleesta tulee yhtä paljon mieleen varhaisempi At the Gates kuin myöhempi Soilwork-tuotantokin. ”The Chainheart Machinea” on ilo kuunnella, sillä se sisältää paljon pieniä asioita, jotka Soilwork on sittemmin jättänyt taakseen. Samalla siltä voi havaita uudemmasta tuotannosta tuttuja elementtejä. Göteborg-tyylinen death metal -soundi on läsnä kokonaiskuvassa sitä edeltäneen ”Steelbath Suiciden” lailla. ”The Chainheart Machinen” jälkeen ei ole todistettu aivan näin raa’an kuuloista Soilworkia, ja suurena erottavana tekijänä on varsinkin myöhemmin lisääntynyt laulaja Björn ”Speed” Stridin puhdas laulutyyli. Toki Soilwork on pitkälti se sama Soilwork kuin aikaisemminkin, mutta esimerkiksi kappalemateriaalissa kuultavat sovitukselliset ideat ovat olleet vuosituhannen alussa hyvin paljon suorempia, tai mutkia suoristavia, ja näin on myös ”The Chainheart Machinen” mättävässä poljennossa.
Mainos päättyy
”The Chaiheart Machine” on kahdenkymmenen vuoden kynnyksellään edelleen modernin kuuloinen, tosin hieman hengästyttäväkin kokonaisuus. Kappaleissa on jonkin verran studioteknisiä kokeiluja, jotka tuovat sopivaa pikanttiutta ja tyyliä. Albumi sisältää pääasiassa keskenään hyvin samanpituisia +3 tai +4 minuuttia kestäviä ralleja, mikä tekee kokonaisuudesta loogisemman läpikuunneltavan. Näin nopeilla ja aggressiivisilla kappaleilla albumi on siltikin hieman täyteen ahdetun kuuloinen kokonaisuus, jossa kappaleet ”hengittävät” eniten silloin, kun kitaristien taituruuden esittämiselle on annettu enemmän tilaa, ja laulaja on malttanut välillä hengähtää. Lopulta albumin parhaimmistoon kohoaa muutama kappale ylitse muiden: Ainakin hyvin paljon erilaisempia tunnelmia tarjoava pidempi ”Room N 99”, jolla on jo enemmänkin tekemistä myöhemmän Soilwork-tuotannon kanssa. Myös albumin nimibiisi ”The Chainheart Machine” sekä tekninen ja melodinen ”Generation Speedkill (Nice Day for Public Suicide)” nousevat esiin mainittavina parhaina paloina.
Lisäpisteitä albumi saa bändin taitavasta yhteissoitosta, jolla etenkin suomalaisittain tutumman kuuloinen Henry Ranta hoiti pestinsä suvereenisti – kuten teki myös muutamalla myöhemmälläkin Soilwork-levyllä. Ensimmäisiä kivenkovia metallisoundeja Soilworkille ja ”The Chainheart Machinelle” oli luomassa ruotsalaistuottaja Fredrik Nordström, jonka ansiosta levy ei ainakaan täysin kalpene Soilworkin myöhemmille läpimurtolevyille kuten ”Figure Number Five” tai ”Stabbing the Drama”.
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Jani Lahti