Norjalainen Fixation julkaisi viimeisen ”Flat Earth” -singlen tulevalta albumiltaan

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.6.2023

Norjalaisen metalcoren nousutähti Fixation juhlistaa alkavaa festarikautta julkaisemalla viimeisen singlen syyskuun 8. päivä julkaistavalta ”More Subtle Than Death” -albumiltaan. Levyn edellinen single ”Ignore The Disarray” julkaistiin musiikkivideon kera pari kuukautta sitten.

Musiikkivideon kanssa julkaistava uunituore ”Flat Earth” -single esittelee yhtyeen tuotannon popimpaa puolta massiivisen kertosäkeistön voimin, jolla yhtye tulee johtamaan myös Qstockin yleisön raivokkaaseen yhteislauluun. Fixationin keikka on lauantaina 29.7. Koomalavalla klo 19:15 alkaen.

””Flat Earth” on kappale, joka kaivautuu niiden ihmisten mieliin, jotka vakuuttelevat itsensä uskomaan kaiken maailman salaliittoteorioihin. Nämä ihmiset ovat niin uppoutuneita omaan näkemykseensä totuudesta, etteivät he enää suostu näkemään asioita millään muulla tavalla”, yhtye kommentoi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fixationin vakuuttavat live-esiintymiset ovat myös pohjustaneet yhtyeelle slotit Euroopan festarilavoilta, ja tänä kesänä yhtye tullaankin näkemään muun muassa sellaisissa tapahtumissa kuin Eurosonic, Download, sekä Rock Imperium. Yhtye nähdään myös Prognosis-festareilla Iso-Britanniassa sekä Hollannissa.

Euroopan ja Iso-Britannian valloitus on ollut aktiivisesti käynnissä myös tämän kevään ajan, sillä yhtye kiertää progesuuruus Devin Townsendin vanavedessä massiivisen 32 keikan mittaisen kiertueen ajan. Fixation nähtiin Townsendin ”Lightwork”-kiertueen aikana Suomessa Helsingissä, Tampereella sekä Oulussa.

Kesän festarikeikkojen jälkeen Fixation suuntaa seuraavalle kiertueelleen saksalaisen post-hardcore-yhtye Annisokayn matkassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

ANNISOKAY – EUROPEAN TOUR 2023
SUPPORT: FIXATION + Special Guest
10.10.23 FR-Paris, La Boule Noire 2
11.10.23 BE-Antwerp, Kavka 2
12.10.23 UK-London, The Garage 2
13.10.23 UK-Nottingham, Rescue Rooms 2
14.10.23 UK-Manchester, Rebellion 2
15.10.23 UK-Brighton, Chalk 2
17.10.23 DE-Cologne, Essigfabrik 2
18.10.23 DE-Frankfurt, Batschkapp 2
19.10.23 CZ-Prague, Storm Club 2
20.10.23 HU-Budapest, Barba Negra 2
21.10.23 PL-Krakow, Kwadrat 2
22.10.23 PL-Warsaw, Proxima 2
24.10.23 DE-Nuremberg, Hirsch 2
25.10.23 DE-Munich, Backstage Werk 2
26.10.23 DE-Munster, Sputnik Halle 2
27.10.23 NL-Tilburg, Hall Of Fame 2

Fixation on:
Jonas Hansen – laulu
Martin Selen – kitara
Tobias Østerdal – kitara
Martin Gravdal – basso
Ola Dønnem – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat