Norjalainen heavy metal -yhtye Spidergawd Suomeen kahdelle klubikeikalle huhtikuussa 2023

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.4.2022

Norjalainen heavy metal -yhtye Spidergawd saapuu kahdelle keikalle Suomeen keväällä 2023. Viisikko iskee raskaasti Tampereen Yo-talolla 21. huhtikuuta ja seuraavana iltana Helsingin On the Rocksissa.

Kuusi pitkäsoittoa julkaissut norjalaisbändi uudistaa heavy metal -tyylisuuntaa. Psykedeelisestä rockista ja stonerista vaikutteista ottava yhtye on kokenut ja nälkäinen. Trondheimista tuleva bändi koostuu kaupungin aktiivisista soittajista. Spidergawdin miehistön historiasta löytyy mm. sellaisia orkestereita kuin Motorspycho, Cadillac ja New Violators.

Vuonna 2013 perustettu Spidergawd on vuosien aikana noussut jäseniensä ykköskokoonpanoksi. ”Spidergawd VI” -pitkäsoittonsa vuoden 2021 lopulla julkaissut yhtye on kiertänyt Eurooppaa jokaisen levynsä jälkeen. Vihdoin on aika saada norjalainen raskailija myös Suomeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luvassa on monipuolista heavyä, jota maustetaan pikantisti saksofonilla. Aikoinaan Spidergawd otti nimensä Grateful Dead kitaristi Jerry Garcian debyyttisooloalbumilta ”Garcia” vuodelta 1972. Rockin perinne elää, mutta sitä on fiksua myös viedä eteenpäin!

Spidergawd:
pe 21.4.2023 Yo-talo, Tampere, 15/14,50 e (Lippupiste)
la 22.4.2023 On the Rocks, Helsinki, 18/16,50 e (Tiketti)

Ennakkoliput molemmille keikoille tulevat myyntiin torstaina 21.4.2022 klo 9.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat