Norjalaisbändien juhlaa Blastfestissä Bergenissä 17.–20.2.2016, osa 1/2
Bergenissä kolmatta kertaa järjestetty Blastfest tarjoili tänä vuonna hyvän katsauksen norjalaiseen metalliskeneen pyhittämällä koko festivaalin kotimaisille yhtyeille. Kun tämä tieto julkistettiin jo viime keväänä, tiesin välittömästi olevani paikalla helmikuussa 2016. Siitä alkoikin pitkä jännitys: millaisen bändivalikoiman Blastfest onnistuu festareille haalimaan? Keskustelu ja toivelistat kävivät somessa kuumina, ja lopputulos oli vähintäänkin miellyttävä, vaikka moni hyvä bändi tietenkin jäi listan ulkopuolellekin. Mutta vähintäänkin yhtä monta hyvää asteli neljän päivän aikana Garagen ja USF Verftetin lavoille.
Keskiviikkona Blastfest aloitettiin pienemmällä keikkapaikalla eli legendaarisessa Garage-baarissa. Valitettavasti omat aikataulut olivat sellaiset, että ehdin kaupunkiin vasta illalla, joten näkemättä jäivät mm. Endezzma ja Blodhemn. Päästyäni majapaikkaani lähdin kuitenkin pikaisesti metsästämään ranneketta käteeni ja ehdin kuin ehdinkin vielä todistamaan illan viimeiset bändit Garagen kellariin. Tällä kertaa festarin aikataulujen venyminen oli itselleni iloinen yllätys, koska ehdin näkemään lähes puolet Svarttjernin keikasta, vaikka ennakko-odotus oli se, että ehtisin paikalle aikaisintaan kahden viimeisen bändin ajaksi. Svarttjern oli jälleen hyvässä iskussa, ja ainakin loppukeikan perusteella Garagessa tarjoiltiin intensiivinen veto. Vokalisti Hans Fyrste sylki ja riehui verissä päin – ja paikalle päässyt väki tykkäsi. Yleisöä olikin paikalla täysi tuvallinen, eikä ovelta olisi enää keskiviikoksi lippuja saanutkaan. Garage vetää sisäänsä vain noin 300 henkeä, joten tiivis tunnelma matalassa kellarissa oli helpostikin vähintään katossa. Pituusrajoitteinen joutui toteamaan myös näkyvyysrajoitteet jälleen kerran. Mutta musiikki raikui kuitenkin hyvin Garagen jokaiseen kolkkaan.
Svarttjernin kylmyyden jälkeen meininki muuttui melodisemmaksi, kun lavan otti haltuunsa itselleni entuudestaan tuntematon Mistur. Meno keikalla oli kuitenkin hyvä ja porukka mukana kiitettävästi. Mistur esitteli melodista, hiukan folk-vaikutteistakin metallia, jossa oli kuultavissa myös kaikuja naapurimaa Ruotsin suunnasta. Vähän tämän tahdissa alkoi jo varvas naputtaa lattiaan, eli festarifiilikset loksahtivat paikalleen. Siitäkin huolimatta edellinen bändi miellytti omaa metallikorvaani enemmän kuin Mistur. Keskiviikon viimeisenä bändinä oli sitten
jotain hyvin toisen tyylistä, kun paikan otti haltuun roudaustauon jälkeen oslolainen Chrome Division. Bändi poikkeaa selkeästi metallifestareitten linjasta iloisen hard rockinsa takia, ja tässä ehkä syy, miksi Garagesta lähti ennen illan päättäjää iso osa porukasta pois. Tämä ei Chrome Divisionia tuntunut haittaavan, vaan se veti keikkansa rokkikliseineen täysillä. Keikalla nähtiin niin tulisuihkua suoltava tamburiini kuin kunnon kitaratykityksetkin. Bändi on aina tarjoillut iloista rokkikukkoilua, ja sitä se teki myös Bergenissä. Ehdottomasti tämä oli paikkansa festareilla ansainnut! Uusimman, parin vuoden takaisen ”Infernal Rock Eternalin” materiaali oli keikalla hyvin edustettuna, mutta toki siellä kuultiin tavaraa myös ”Doomsday Rock’ n Rollin” ajoilta. Ja kun samalle lavalle saapuu Shady Blue ja Shagrath soittamaan rokettirollia, niin eihän tulos voi olla huono! Vaikka keskiviikko jäi bändien osalta itselleni melkoiseksi jämäksi, oli tästä hyvä jatkaa festareita.
Mainos päättyy
Torstai 18.2.2016 @ USF Verftet
Torstaina päästiin sitten täysillä asiaan, kun heti iltapäivällä suuntasimme seuraavien päivien festaripaikalle. Luvassa oli norjalaista metallia kolmella eri lavalla kolmen päivän ajan. Huonompikin kombinaatio voisi olla! Uudistuksena viime vuoteen USF:ssä oli siis tällä kertaa yksi lava enemmän, kun black market oli saanut väistyä Sardinen-salista bändien tieltä yläkertaan. Tämä ruuhkautti osaltaan toista kerrosta, kun väki kulki sieltä sekä ostoksille että Studio-lavalle. Mutta siitäkin huolimatta viimevuotiset järjettömät jonot olivat poissa, kun kulkua oli ainakin jonkin verran nopeutettu vip-passilaisten oman sisäänkäynnin avulla. Muutenkin täytyy myöntää, että tänä vuonna myös pienempien lavojen tilat toimivat aikaisempaa paremmin. Koska bändit soittivat näillä lavoilla samaan aikaan, jakautui myös yleisö eri paikkoihin enkä itsekään kokenut kovin suuria väkimäärästä johtuvia ahdistuksia edes Studion puolella. Sardinenissa puolestaan tilaa oli jopa ruhtinaallisesti, mutta salin muodon takia sivuilla soundit eivät olleet aivan parhaimmillaan.
Torstain aloitti osaltani Sardinenissa musisoinut Reptilian. Kyseessä on nuori bändi, ja onkin mukavaa, että kolmannen lavan myötä Blastfest pystyy antamaan soittoaikaa myös uusille tulokkaille. Reptilianin genreluokittelu liikkuu jossakin death metalin hujakoilla. Sanotaanko nyt niin, että nuoruuden innostuksella paikattiin ainakin tällä kertaa melko paljonkin osaamista. Sama koitui myös hiukan myöhemmin samaiselle lavalle nousseen Sublime Eyesin kohtaloksi, vaikkei tämä niin nuori kokoonpano enää olekaan. Hienoa oli myös huomata, että molempia bändejä katsomaan oli tullut jo jonkin verran yleisöä. Innokas esiintyminen molemmilta bändiltä, mutta musiikillisesti ei nyt noussut aivan päivän parhaimmistoon.
Mainos päättyy
Røkerietin päälavan pääsi puolestaan torstaina juuri äskettäin Norjan Grammyllä palkittu Kampfar. Tällä kertaa ilman pyrotulitusta esiintynyt bändi jysäytti ison salin keikat käyntiin aina varmalla tyylillä ja tunteella! Kampfar oli Blastfestissäkn tutun energinen jyrä, joka sai jo hyvinkin täyttyneen salillisen puimaan pirunsarvia ilmassa. Keikalla kuultiin paitsi parin uusimman levyn biisejä, myös 90-luvun lopun materiaalia, esimerkiksi loistava ”Troll, Død og Trolldom”. Kun päässä soi vielä parin päivän jälkeen aika ajoin settilistassa kuultu ”Mylder”, ei keikka missään tapauksessa ainakaan huono ole ollut. Täytyy myös myöntää, että vokalisti Dolk onnistuu aina saamaan yleisön hyvin mukaan meininkeihin, sellaisella intensiteetillä hän lavalla esiintyy. Yksinkertaisesti Kampfar oli loistava valinta päälavan avaajaksi.
Seuraavaksi päälavan otti haltuunsa Dødheimsgard, joka on siitä kaksijakoinen bändi, ettei oikein koskaan tiedä, mitä keikalla on luvassa. Odotukset eivät siis ainakaan itselläni olleet kovin korkealla. Bändillä avant garde -puoli on ottanut omaan makuuni liikaa tilaa, ja esimerkiksi viime kevään Infernon keikka oli mielestäni lähinnä umpitylsä. Blastfestissä Dødheimsgard yllätti siinä mielessä positiivisesti, että se toi settiinsä mukaan myös vanhempaa tuotantoa: keikka oli itse asiassa rakennettu uuden ja vanhan Dødheimsgardin vuoropuhelulle. Tämä toi keikkaankin melkoista vaihtelua – eikä pelkästään hyvällä tavalla. Juuri kun ajattelit, että nyt on hyvä meininki, alkaakin seuraava biisi, joka ei jaksa innostaa. Tokihan bändi tällä onnistui esittelemään hyvin musiikillisen muutoksensa, mutta minulle se jätti ennemminkin sekavan tunnelman. Tuntuu, etten oikein vieläkään osaa sanoa, oliko bändin esiintyminen tällä kertaa hyvä, huono vai jotain siltä väliltä. Outo se ainakin oli.
Avantgardistisissa tunnelmissa jatkettiin seuraavaksi myös Studion puolelle, kun Bergenin oma Vulture Industries otti tilan haltuunsa. Tämä bändi onnistuu yleensä tekemään sen vielä kaiken lisäksi erityisen tyylikkäästi, minkä takia homma todella toimii. Bändin nokkamies Bjørnar Nilsen hyppäsi vuoroin yleisön sekaan, vuoroin taas vahvistimien päälle pörisemään. Mies onkin esiintyjä vailla vertaa ja tartuttaa energiastaan pienen osasen väkisinkin yleisöön. Myös Studioon ahtautuneet festarivieraat tuntuivat pitävän näkemästään ja kuulemastaan. Tässä vaiheessa täytyy taas ihmetellä, onko se Studion lava jossakin montussa, sen verran vähän bändiä siltä onnistuu näkemään. Kiitos siis vain Vulture Industriesin vokalistin yläilmoissa kiipeilystä – näkipä pygmikin edes vilauksen jotain bändiä.
Tämän taidepläjäyksen jälkeen olikin jo kiire rynnistää isoon saliin, jossa esiripun 
vielä pysyessä kiinni oli selvästi aistittavissa odottava tunnelma, kun edessä oli tunnin verran Taakea. Tutun aloitusbiisin ensisoinnuista asti keikka oli yhtä murhaa! Ja minkä huutomyrskyn Hoestin saapuminen lavalle saikaan aikaiseksi. Bändillähän oli kaiken muun lisäksi kotikenttäetu puolellaan. Tällä kertaa Taake heitti normaalia punkimman keikan, ja meno oli myös sen mukainen. Lavalla nähtiin myös muutama vierailija, mutta esimerkiksi G.G. Allin -coverin ”Die When You Die” aikana keikalla nähdyn huppupään henkilöllisyys jäi itselleni hämärän peittoon. Timmi-niminen mies kuului olleen kyseessä. On hienoa huomata, että Taake ei vedä keikkoja samalla kaavalla vuodesta toiseen – ja tämä Blastfestin keikka oli todella piristävä Taake-keikkojen putkessani. Toki siellä kuultiin ja nähtiin tuttu banjosoolo ”Myr”-biisin aikana ja kuultiin ”Hordalans Dødskvad” -levyltä jonkinnumeroinen biisi. Mutta nämäkin olivat väleissä jotenkin entistä punkimmalla otteella vedettyjä. Itseoikeutetusti Taake oli torstai-illan parhaita vetoja! Onnea vain jenkkirundille, jonne bändi Blastfestin jälkeen suuntasi.
Mainos päättyy
Lepotaukoa ei suotu loistavan Taake-vedonkaan jälkeen, vaan suunnistin Sardineniin todistamaan Gravdalin uutta kokoonpanoa, jonka se julkisti juuri hiukan ennen Blastfestiä. Tämä keikka oli siis uudistuneen bändin ensiesiintyminen, mikä tuo aina lisämaustetta ja -jännitettä mukanaan. Gravdal suoriutui tulikokeestaan loistavasti, ja torstai-illan setti oli tiukkaakin tiukempi. Bändi on saanut miehistöönsä Bergenin skenestä tuttuja musisoijia, jotka tuntuvat ainakin Blastfestin keikan perusteella sopivan bändiin hyvin. Setti oli jämäkän vihainen, ja mielellään sitä olisi kuunnellut pitempäänkin kuin reilun puoli tuntia. Gravdalin edellisestä levystäkin alkaa olla jo kuusi vuotta aikaa, joten saataisiinko pian odotella jopa uutta materiaalia? Toivottavasti.
Tämän jälkeen pääsikin hetkeksi hengähtämään, kun hiukan rauhallisempaa menoa tarjoili uudelleenaktivoitunut In the Woods… Nyt mentiin siis hiimailevan progeilun puolelle. Bändin BM-materiaalia ei tällä keikalla juurikaan kuultu, vaan yhtye keskittyi nykyisen genrensä mukaiseen ulosantiin. Ehkä tällainen häröilytauko olikin paikallaan illan tarjonnassa, ja menihän se taustamusiikkina. Itse en kuitenkaan ole tämänkaltaisen musiikin suurkuluttaja, joten annoin sen soljua sujuvasti ohitseni. Väki tuntui kuitenkin tykkäävän; ja tokihan pitkän linjan tekijöille täytyy aina kunnioituksensa osoittaa.
Loppuillaksi siirryttiin vielä parin bändin voimin black metalin perusasioiden äärelle. Ensimmäisenä Studiossa kylmyyttään jakoi Throne of Katarsis, jonka rituaalinomainen keikka oli kokemus. Näkyvyys oli jälleen nolla, mutta musiikki puhui puolestaan. Valitettavasti tämän bändin kohdalla myös visuaalinen kokemus olisi ollut suotava, mutta minkäs teet. Hieno bändi, ei voi muuta sanoa. Visuaalisuutta saatiin kuitenkin vielä päälavalle, kun ensimmäisen USF-illan pääesiintyjä nyky-Gorgoroth jakoi sanomaansa Blastfestille. Lavan ja rumpukorokkeen reunoja oli koristeltu lampaanpäillä ja risteille roikkumaan oli tuttuun tyyliin tuotu kaksi huputettua naista. Live-vokalistina nykyisin toimiva Hoest ei kauan saanut toipua Taake-keikastaan, kun hän jo vyötettynä oli karjumassa Gorgorothin keikalla. Vaikka bändi on käynyt läpi monia värikkäitä vaiheita, on viime vuonna julkaistu ”Instinctus Bestialis” osoitus siitä, että Gorgoroth on voimissaan. Samanlainen osoitus oli myös Blastfest-keikka, niin kylmää kyytiä bändi Røkerietin lavalta antoi. Olipa bändin menneisyydestä (ja siitä, onko tämä edes oikea Gorgoroth) mitä mieltä tahansa, niin kyllä Blastfestin keikka oli osoitus siitä, että black metalia osataan tehdä vielä vuonna 2016. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että paikallislehti Bergens Tidende uutisoi seuraavana päivänä Bergenin kyliltä löytyneestä lampaanpäästä. Luonnollisesti yhteys Gorgorothiin tuotiin esille myös.
Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Jani Kormu/Kormugraphy (to) ja Jarle H. Moe (ke): http://www.jarlehm.com/