Northern Genocide julkaisi tulevalta albumiltaan toisen singlen – kuuntele uusiutumisesta kertova ”Epilogi”
Modernia melodista metallia soittava Northern Genocide julkaisi toisen singlen ”Epilogi” tulevalta kolmannelta albumiltaan. Albumin on määrä ilmestyä myöhemmin tänä vuonna. Yhtye oli julkaissut albumilta ensimmäisen singlen ”New World” viime vuoden marraskuussa.
Yhtye kommentoi uuden kappaleen teemoja seuraavanlaisesti:
”Uusiutumisen teema on kantavana aiheena myös uudessa singlessä jossa vanha tuskassa ja katumuksessa vietetty aika saa palaa muistojen ja kaiken maanpäällisen kanssa vihan liekissä, näin luoden alustan uudelle.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Vuonna 2025 Northern Genociden pitkäaikaisen laulajan Tommi Salosen taival yhtyeessä päättyi yhteisymmärryksessä ja tilalle löytyi Joensuun sulokurkku Joni Parkkinen. Yhtye alkoi heti yhdessä työstämään kolmatta albumiaan, jonka odotetaan näkevän päivänvalon vuonna 2026.
Kuuntele ”Epilogi” alhaalta:
