Nothing But Thieves siirtyy kohti syvällisempää ilmaisua ”Broken Machine” -albumillaan

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 5.9.2017

Kun kuulin Nothing But Thievesiä ensimmäistä kertaa, en voinut olla ihailematta vokalisti-kitaristi Conor Masonin upeaa ääntä. Hänen äänensä on kirjaimellisesti kaunis, ja minun oli pakko pysähtyä kuuntelemaan koko albumi. Vaikka Masonin ääni on upea, tarvitsee hän ympärilleen soittokykyisen bändin – ja sellainen hänellä on. Nothing But Thievesin soundi on omintakeinen: siinä yhdistyvät niin vaihtoehtorock, indie kuin poppikin. Yhtyeen debyytti oli onnistunut, ja se on kerännyt paljon kehuja, joten tulevaltakin levyltä varmasti odotetaan paljon – kysymys kuuluu: Pystyykö ”Broken Machine” vastaamaan näihin odotuksiin?

Nothing But Thievesin debyytti pitää sisällään Masonin upeita lauluosuuksia, tarttuvia melodioita ja upeita tunnelmia. Yhtye on luonnollisesti joutunut pohtimaan toisen albumin kohdalla, jatkaako se hyväksi havaittua kaavaa vai lähteekö eri suuntaan. Kuten yhtye Kaaoszinelle antamassaan haastattelussa kertoi, sisältää ”Broken Machine” enemmän erilaisia kokeiluja. Sen huomaa oikeastaan heti pätkivästi alkavassa ”I Was Just A Kid” -kappaleessa. Suunnanmuutos ei ole missään tapauksessa ollut huono ratkaisu, sillä vaikka Masonin ääni on upea, ei yhtye onnistuisi ylläpitämään kuuntelijoiden mielenkiintoa tekemällä debyyttiä uudelleen. Ja vaikka Nothing But Thieves on tehnyt ”Broken Machinestä” erilaisen kuin edellisestä julkaisusta, löytyy tältä levyltä samoja piirteitä kuin debyytiltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”I Was Just a Kid” aloittaa levyn Masonin lakonisella äänellä, joka saa kuitenkin virtaa ennen kertosäkeistöjä, joissa saavutetaan kliimaksi. Huolimatta vokalisti-kitaristin upeasta äänestä kappale jää hiukan vaisuksi. Onneksi jo singleinäkin julkaistut ”Amsterdam” ja ”Sorry” tuovat esille Nothing But Thievesille ominaista tarttuvuutta ja sähäkkyyttä. Albumin ”outolintu”-pystin nappaa nimikkokappale, jossa yhtye on innostunut leikittelemään niin Masonin äänialalla kuin melodioillakin. Etukäteen kuvittelin albumin sisältävän enemmänkin ”Broken Machine” -kappaleen kaltaisia mielenkiintoisia kokeiluja, mutta ikävä kyllä niitä on melko vähän. Nimikkokappaleen lisäksi diskomaisia elementtejä ja rap-lauluosuuksia sisältävä ”Live Like Animals” ja yksinkertaisesti toteutettu ”Soda” ovat aidosti mielenkiintoa herättäviä. Tämän jälkeen levy jämähtää enemmän tai vähemmän raiteilleen: erilaisia, lyhyitä alkumelodioita ei malteta käyttää monta sekuntia per kappale, vaan kappaleet etenevät pääsääntöisesti tasaisesti mutta räjähtävät kertosäkeistöissä. Toimivassa ideassa ei sinällään ole vikaa, mutta kun se toistuu ja toistuu kappaleesta toiseen, muuttuu kuunteleminen ennalta arvattavaksi ja tylsäksi.

Nothing But Thievesin ehdottomat vahvuudet ”Broken Machine” -albumilla ovat helposti samaistuttavat lyriikat. Tästä hyvinä esimerkkeinä toimivat ”Sorry”, ”Amsterdam” ja ”I’m Not Made By Design”. Myös Masonin ääni on jälleen kerran upea – hän on myös kehittynyt laulajana, minkä huomaa siitä, kuinka ammattimaisesti hän venyttää äänialaansa. Vokalisti-kitaristin ääni on erittäin keskeinen Nothing But Thievesin musiikissa, oikeastaan se tärkein ja kannattelevin pilari. Masonin äänen varaan ei kuitenkaan saisi rakentaa liikaa, ei niin, että yhtyeen muu soundi jää liian yksinkertaiseksi. Ehkä minulla oli liian kovat ennakko-oletukset albumin suhteen, mutta ”Broken Machinen” loppupuoli on aika tasapaksua ja yllätyksetöntä – paitsi jos hallussasi on Deluxe edition.

”Reset Me” ja ”Number 13” eivät mahtuneet tavalliselle albumille, mikä on sääli. Nämä kaksi kappaletta ovat nimittäin niitä kokeilevampia ja energisempiä vetoja, joita albumin loppupuolella olisi kaivattu. Jos muutaman ylimääräisen euron menettäminen ei sinua haittaa, suosittelen sijoittamaan ne Deluxe editioniin. Kahden edellä mainitun kappaleen lisäksi saat akustisen version ”Sorrysta” ja pianoversion ”Particlesista”. Akustinen versio on hyvin samanoloinen kuin alkuperäinen, paitsi se ei ole niin täyteläinen ja on tunnelmaltaan hiukan kolkompi. Pianoversio ”Particlesista” on vastaavasti täysin eri maailmasta kuin alkuperäinen – se on hyvin pelkistetty, riisuttu versio, jossa tunnelma menee syvemmälle. Pelkistämisen takia kappaleen alkuperäinen tunnelma kuitenkin häviää merkittävissä määrin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Vaikka Nothing But Thievesin ”Broken Machine” ei aivan vastannut odotuksiani, ei levy missään tapauksessa ole huono. Etenkin albumin alkupuoli pitää sisällään vahvan arsenaalin vaihtoehtorock-kappaleita, joissa yhtyeen purevuus tulee esille. Levyn loppupuolella yhtye on keskittynyt tunnelmointiin ja pelkistänyt kappaleita hyvin samankaltaisiksi, minkä seurauksena kuuntelu muuttuu puuduttavaksi. Deluxe editionin lisäraidat parantavat kuitenkin kuuntelukokonaisuutta. Nothing But Thievesin ”Broken Machine” on askel kohti pop-painotteisempaa ja syvällisempää ilmaisua. Albumi on siis edeltäjäänsä kokeellisempi, kuten yhtye lupasi. Omia odotuksiani levy ei pystynyt täysin täyttämään – jäin kaipaamaan räväkämpää ilmaisua – mutta kevyemmän musiikin kuuntelijoille levy on varmasti mieleen.