Nothing toi mukanaan säröä ja tunnelmaa ensimmäiselle Suomen keikalleen
Yhdysvaltalainen shoegaze-bändi Nothing saapui huhtikuun yllättävän takatalven keskellä ensimmäiselle Suomen keikalleen. Intiimin Kuudennen Linjan lavalla nähtiin myös tamperelainen psykedeelistä post-shoegazea soittava Polymoon.
On aika sanomatta selvää, että jännittihän tämän illan tapahtuminen viimeisen parin vuoden epäselvien sulkutilanteiden keskellä. Vaikka rajoituksia tapahtumille ei toistaiseksi enää ole, etenkin kansainvälisten artistien kiertäminen on tästä huolimatta vähintään nuoralla tanssimista: mikäli joku kiertävästä porukasta saa positiivisen testituloksen, se ei lupaa hyvää kiertueen jatkolle. Pahimmillaan saman illan keikkoja on peruttava, eikä sille voi juuri muutakaan.
Jännityksestä huolimatta Nothing saatiin Kallion Kuudennelle Linjalle, ja hyvä niin – tätä keikkaahan on tullut odotettua sekä innolla että pessimistisellä kauhulla julkistuksestaan asti. Yllättäen iskenyt takatalvikin tuntui sopivan illan teemaan, sillä bändin musiikki sopii tuskistuneeseen kadullakävelyyn kuin Telecaster indie-kitaristille.
Polymoon – Thomas Frankton
Illan aloittanut Polymoon on uudempi tapaus Suomen bändien joukossa, mutta ei suinkaan amatööritapaus – lavalla nähtiin karismaattinen viisikko, jonka energinen psykedeliafiilistely toimi hienona pohjustuksena illan pääesiintyjälle. En tutustunut bändin musiikkiin sen koommin ennakkoon, mutta hieno fiilis setistä onnistui vieraudesta huolimatta jäämään. Etenkin bändin taustalle heijastettu valokuvio loi paljon hienoa tunnelmaa, ja mielelläni näen tätä jatkossakin.
Shoegaze on etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana tuntunut elävän uutta nousua, ja Nothing on Turnoverin, Whirrin ja Gleemerin kaltaisten bändien joukossa onnistunut tuomaan äänekästä, mutta kaihoisaa ilmaisua uudelle yleisölle. Etenkin parin vuoden takainen ”The Great Dismal” on ollut kovassa kuuntelussa, joten aikaa oli pakko varata illalle heti julkistuksen yhteydessä. Shoegaze musiikkina painottaa samalla ilmavaa ja tunnelmallista ilmaisua, mutta samalla runsaan särön saattelemana. Kuudes Linja toimi mahtavana ja intiiminä paikkana todistaa bändin ensimmäistä Suomen keikkaa.
”Downward Years to Come” -kappaleella alkanut keikka olikin sopivasti siis parhaita hetkeen todistamiani, pienistä kommelluksista huolimatta. Laulaja Domenic Palermolla oli keikan alussa ongelmia kitaransa kanssa, ja ”Hymn to the Pilloryn” jälkeen keikka pysähtyi hetkeksi tekniikan selvittelyn ajaksi. Yleisöä tämä ei pahemmin haitannut, sillä näitähän sattuu välillä – Palermo vaikutti itse kuitenkin hieman kiusaantuneen tilanteesta ja kirosi läpänheiton saattelemana kiertämisen painajaistilannetta. Pian homma saatiin kuitenkin kondikseen ja keikka jatkui sen koommin ongelmitta päätökseensä asti.
Nothing – Thomas Frankton
Noin tunnin aikana kuultiin kattavasti materiaalia bändin diskografiasta. Ottaen huomioon bändin viimeaikaisen lineup-muutoksen, tämä on erittäin hienoa: lyhyellä varoitusajalla kiertueelle paikkaamaan tullut rytmiosasto hoiti hommansa vähintään hienosti. Toki harmittaa, etten päässyt näkemään Jesus Piecessäkin vaikuttavaa Aaron Heardiä, joka jättäytyi bändin basistin roolista vuoden alussa keskittyäkseen perheeseensä. Näitä kuitenkin sattuu – tärkeintä oli lavalla olevat, ja lavalla olevat olivat lavalla hyvin.
Pienestä jännityksen ilmasta huolimatta ilta sujui siis hyvin – illan lämppäri Polymoon yllätti ja Nothing herätti tunteita odotetulla tavallaan. Etenkin ”B&E:n” lopettanut äänivalli oli kaikessa kovaäänisyydessään ja säröisyydessään jotain häkellyttävän kaunista ja hankalasti kuvailtavissa: herkät hetket eivät välttämättä aina vaadi hiljaista tunnelmointia. Mikäli shoegaze tyylinä kiinnostaa lainkaan, suosittelen hyppäämään bändin suuntaan – takaan, ettet pety.
Pääset illan kuvagalleriaan tästä.
Mainos päättyy
Teksti ja kuvat: Thomas Frankton
