Noumena vetää kuulijan elämän ja kuoleman rajoille ”Maanääri”-albumillaan
Kotimainen Noumena on yhtye, joka ei ole kulkenut tavanomaisia polkuja. Vuonna 1998 perustettu yhtye on julkaissut albumeita sekä englanniksi että suomen kielellä. Kahden edeltävän pitkäsoiton mukaisesti ”Maanääri” jatkaa suomenkielisellä linjalla tuoden esille uudenlaisia syvyyksiä ja näkökulmia Noumenan ulosannista.
Aika lailla kuusi vuotta sitten julkaistiin Noumenan kuudes albumi, ”Anima”. Elämän rajallisuutta kiinnostavasti käsitellyt pitkäsoitto puhutteli monella tavalla. Tuolloin yhtyeen kahdeksi päävokalistiksi olivat valikoituneet Antti Haapanen ja Suvi Uura, jotka edelleenkin vastaavat lauluosuuksista Noumenassa. Yhtyeen kyky loihtia väkeviä, harmonisia ja ilmavia äänimaisemia ei sekään voinut olla ihastuttamatta ”Anima”-albumilla, joka sisälsi lähes kolossaalisia teoksia.
Noumenan uusimmalla albumilla nuo piirteet nousevat jälleen vaivatta esille mutta entistä määrätietoisempina. Haapasen maan syvyyksiä tavoittavat örinät ja Uuran heleä äänenkäyttö kulkevat lomittain ja tuovat siten osaltaan esille erilaisia painotuksia. Sanoitukset ovat fokusoituneet vahvasti elämän ja kuoleman ympärille mutta myös luonto nousee vahvasti keskiöön. Se käy toteen esimerkiksi kappaleilla ”Ihmishämärä” ja ”Hiidenmailla”.
Instrumenttien suhteen Noumena luottaa edelleen kolmen kitaristin kombinaatioon, mikä osaltaan takaa yhtyeen täyteläisen ja melodisen ulosannin. Yhtyeen jäsenistö on pysynyt samana sitten viime albumin, mutta yllätyksellisesti pitkäsoitolla kuullaan saksofonia ”Verentahrimat”-kappaleella. Vaikka kyseistä instrumenttia kuullaan ehkä herkemmin rock-musiikin piireissä, solahtaa saksofoni sulavasti osaksi melodista kuolon metallia.
Äkkiseltään saattaa vaikuttaa siltä, ettei ”Maanääri” tee merkittävästi eroa edeltäjäänsä. Vaikka Noumenan kokoonpano on pysynyt samana ja yhtyeen ulosanti rakentuu edelleen keskeisesti melodisen death metalin äärelle, tuntuu ”Maanääri” silti uudelta luvulta Noumenan tarinassa. Osaltaan uutuuden tunnetta voivat selittää folk-vivahteet, joita useat kappaleet huokuvat. Myös ”Maanääri”-kappaleiden tiiviimmät ilmaisumuodot antavat varmasti osaltaan uutta näköalaa sekä purevuutta kokonaisuuteen.
Merkittävimpänä tekijänä on kuitenkin syvällisyys, oikeastaan elämänkatsomuksellisuus, joka leikkaa läpi koko pitkäsoittoa. Vaikka elämä ja kuolema olivat keskeisiä teemoja ”Anima”-albumillakin, vaikuttaa ”Maanääri” rakentuvan täysin elämän rajallisuuden ympärille. Tuota näkökulmaa ei kuitenkaan tarkastella pelkästään ihmisen osasta ja asemasta, vaan sen voi nähdä osana suurempaa kokonaisuutta. Ja kun se elämänfilosofia nivoutuu osaksi Noumenan vaikuttavaa ulosantia, on lopputulos niin hätkähdyttävä kuin se ”Maanääri”-albumilla on.
Kappalelista:
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen
