All That Remainsin uusi albumi ”Victim of the New Disease” näki päivänvalon 9.11 Razor & Tie Recordsin kautta. Yksi aikakausi bändin historiassa tuli samalla päätökseensä albumin jäädessä bändin kitaristin ja perustajajäsenen Oli Herbertin viimeiseksi, sillä hän menehtyi vain vajaa kuukausi ennen albumin julkaisua.

All That Remains on yksi niistä monista bändeistä, jotka ovat joutuneet 2010-luvulla arvostelun kohteeksi soundin radioystävällisemmäksi muokkautumisen myötä. Toisaalta tuntuu että nykypäivänä syynä ei aina edes välttämättä ole bändin tyylin muuttuminen itsessään, vaan sosiaalisen median myötä lisääntynyt kollektiivinen kriittisyys asiaa kuin asiaa kohtaan. Oli kuinka oli, uutukainen räjähtää vastoin epäilijöiden ennakko-odotuksia käyntiin sellaisella raidalla, että hetkellisesti voisi luulla aikamatkustaneensa vuoteen 2006. Kokonaisuutena albumi onkin selvästi raskaampi kuin pari edellistä julkaisua.

Vaikka julkaisu onkin enimmäkseen vanhoista tutuista elementeistä koottua herkkua korville, häiritsee esimerkiksi ”Blood I Spillin” muuten päräyttävää menoa antikliimaksinen kertosäkeistö, joka latistaa tunnelmaa. Sama pätee ”Wastelandiin”, joka voisi olla revitty suoraan ”The Fall of Idealsilta”, mikäli Phil Labonten puhtaat lauluosuudet eivät olisi niin pelkistetyn suoraviivaiset. Aggressiivisuus ja laiskanpuoleinen kertsi kun eivät kulje kovin nätisti käsi kädessä. Vaikea sanoa piileekö pelkistetymmän soundin takana äänen säästäminen keikoilla, vai tarkoituksella haettu melankolisempi ilmaisu. Havaittavissa kuitenkin on, että Labonten äänestä puuttuu osassa puhtaista osuuksista laulajalle tunnusomainen heleys, energisyys ja terä, joilla kertsit siivitettiin muinoin kunnon lentoon. Tätä seikkaa on vaikea sivuuttaa, sillä edellä mainitut ovat aina olleet All That Remainsin musiikissa tasavertaisessa asemassa raskaamman puolen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kaiken tämän laulupuoleen keskittyvän kriittisyyden jälkeen on kuitenkin rehellisyyden nimissä todettava, että kokonaisuutena ”Victim of the New Disease” tarjoilee parasta All That Remainsia kahdeksaan vuoteen. Puhtaiden vokaalien ajoittaista ponnettomuutta ja filleriosastolle kallistuvia balladeja lukuun ottamatta kansa saa juuri sitä mitä on bändiltä odottanutkin. All That Remains on noussut valtavirran miellyttämisen suosta, johon monen bändi raivo on vuosien saatossa vajonnut.

Parhaimmisto: ”Wasteland”, ”Fuck Love”, ”Blood I Spill”
Heikoimmat: ”Just Tell Me Something”, ”Alone In The Darkness”

7½

Kappalelista:
1. Fuck Love
2. Everything’s Wrong
3. Blood I Spill
4. Wasteland
5. Alone In The Darkness
6. Misery in Me
7. Broken
8. Just Tell Me Something (feat. Danny Worsnop)
9. I Mean’t What I Said
10. Victim Of The New Disease

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

All That Remains Facebookissa

Kirjoittanut: Jouni Lepistö