Nu metallin kruununjalokivi: Mudvaynen ”The End Of All Things To Come” täyttää 15 vuotta

2000-luvulla julkaistiin monta nu metal -albumia, jotka ovat muodostuneet genren klassikoiksi. Bändit, kuten Slipknot, Mushroomhead, Linkin Park ja Disturbed julkaisivat pidettyjä albumejaan samalla, kun Kornin kaltaiset pioneerit ja lippulaivat jatkoivat tasaisesti vaihtelevan laatuisten levyjen julkaisemista. Vuonna 2002 Korn julkaisi ”Untouchablesin”, Disturbed ”Believen” ja Papa Roach ”Lovehatetragedyn”, jotka ovat kaikki genren sisällä juhlittuja ja pidettyjä teoksia.  Kuitenkin tuolloin julkaistiin yksi albumi, joka pesi kaikki muut kilpailijansa niin laulunkirjoituksessa kuin soitossakin, ja josta tulisi yksi genrensä musikaalisimmista ja parhaimmista julkaisuista.

Kyseessä on amerikkalaisen Mudvaynen toinen studioalbumi ”The End Of All Things To Come”. Noustuaan osaksi skeneä uuden vuosituhannen alussa albumillaan “L. D. 50” bändi vetäytyi nopeasti eristyksiin säveltämään ja nauhoittamaan seuraavaa albumiaan, jolla se tulisi kypsentämään ilmaisuaan ja keskittymään substanssiin pelkän soundin sijaan. Jo debyyttialbumilla kuultiin monipuolinen kattaus erilaisia kappaleita aina klassikoksi nousseesta ”Dig” –rynkytyksestä progevaikutteita omaavaan ”Death Bloomsiin”. Lisäksi kappaleet kuten ”-1” ja ”Nothing To Gein” osoittivat bändin laulunkirjoitustaitojen potentiaalin, sekä kyvyn nähdä pelkän pomppumetallin ulkopuolelle. Kuitenkin juuri ”The End Of All Things To Comella” Mudvayne onnistui vangitsemaan joukon kappaleita ja sellaisia soittosuorituksia, jotka erottavat sen täysin kaikista muista lajitovereistaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Albumi on yleisilmeeltään tumma ja vahvan symbolistinen. Albumin tumma ja mielenkiintoinen kansikuva, kappalenimet kuten ”Trapped In The Wake Of A Dream” ja ”A Key To Nothing” sekä jäsenten erikoiset nimimerkit (Chüd, Güüg, Rü-d ja Spüg) antavat ihan erilaisen kuvan totutusta nu metal –yhtyeestä, johon liitetään väärin päin olevat lippikset ja puolitangossa roikkuvat housut. Nyt bändi oli jo luopunut vielä debyyttilevynsä aikaan käytetyistä esiintymisasuista, mutta se poseerasi kuitenkin promokuvissa avaruusolentojen kaltaisina ilmestyksinä. Albumissa itsessään on vielä syvällisempiäkin puolia. Jokaiselle kappaleelle on kansivihossa määrätty oma horoskooppimerkkinsä, ja sanoitukset tuntuvat heijastelevan kuhunkin merkkiin liitettyjä piirteitä ja ominaisuuksia. Mukana on myös kappale nimeltään ”12:97:24:99”, joka on pelkkää hiljaisuutta kymmenen sekuntia. Kuitenkin kansivihossa siihen on liitetty oma symbolinsa, joka vastaa albumin kannessa esiintyvää kolmiota. Tämän lisäksi kansivihossa siihen on liitetty sanoituksiksi jotakin hepreaksi tai arabiaksi.

Pintapuolisesti kappaleet käsittelevät usein yhteiskunnallisia ja henkilökohtaisia asioita: ”Silenced” kertoo bändin turhautumisesta sensuuriin, jota ilmennetään hienosti keskeyttämällä kappaleen loppu valkoisella kohinalla ikään kuin bändin soitto olisi sensuroitu. Odotetusti myös tämä albumi sai kanteensa Parental Advisory -tarran ja sen sanoituksissa esiintyviä kirosanoja sensuroitiin. ”(Per)Version Of A Truth” käsittelee valheiden naamioimista totuudeksi, kun taas ”Not Falling” on eräänlainen voimaannuttava taistelulaulu. Kuitenkin iso osa albumin teksteistä keskittyy esoteriaan ja mystiikkaan, kuin myös filosofiaan. ”Trapped In The Wake Of A Dream” sisältää osan eräästä Kultaisen aamunkoiton hermeettisen sääntökunnan rituaalista piiloviestinä, joka on kuultavissa hiljaa väliosan taustalla. Leijonan horoskooppiin yhdistetty, singlenäkin menestynyt ”Not Falling” on voimaannuttava taistelukappale, mutta sen sanoituksissa vilisee viittauksia Kabbalaan käsitteissä kuten ”the middle pillar path” ja ”glowing center”. ”Mercy, Severityn” nimi puolestaan viittaa Kabbalan elämän puun kahteen pilariin, ”mercy” ja ”severity”. Kappaleen ”Solve Et Coagula” nimi viittaa alkemiaan. Kyseinen fraasi on myös kirjoitettu Elias Lephin ”Dogme et Rituel de la Haute Magie” –teokseen piirretyn Baphometin käsivarsille.

Musiikillisesti kyseessä on Mudvaynen uran monipuolisin ja laadukkain julkaisu. Levyn aloittaa suoraviivainen ja raivokas ”Silenced”, jonka kumppaneiksi rinnastuvat lyhyt mutta raskaasti ryöppyävä  ”Solve Et Coagula” ja levyn nimikkokappale, joka on kuin rautainen yhdistelmä punkkia, Panteraa ja Primusta. Bändi myös siirtyy vaivattomasti progehtaviin osioihin, jotka sulautuvat jokaiseen kappaleeseen saumattomasti. ”Trapped In The Wake Of A Dream” kulkee säkeistöissään 17/8 –tahtilajissa ja kertosäkeissä 11/18 –tahtilajissa. Väliosassa kumpaakin tahtilajia vuorotellaan samalla kun bändi takoo synkopoitua mutta groovaavaa rytmiä, joka tietyllä tapaa enteilee jo modernia progressiivista metallia Meshuggahin viitoittamalla polulla, ripauksella Deathin jazzahtavimpia edesottamuksia.”(Per)Version Of A Truth” kieppuu villisti ympäriinsä rytmiryhmän aksentoidessa eri iskuja samalla kun kitaristi moukaroi piikikästä sointua kaiken päälle. ”The Patient Mentalin” väliosa on raikkaassa ilmavuudessaan kuin varhaista post-rockia. Ahdistava ja synkkä ”Skrying” on puolestaan kuin Toolin pimeällä ullakolla säilötty veli, jonka raivokas nostatus pahaenteisen väliosan jälkeen iskee todella lujaa vain kehittyäkseen villiin väliosaansa. Kyseinen osio olisi saanut olla ehkä vielä hivenen pitempi, jos vaikka tyhmän valelopetuksen olisi karsinut pois. Keskitempoinen päätöskappale ”A Key To Nothing” on perverssi yhdistelmä Panteraa ja Toolia, jonka tahdissa albumi loppuu maanisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vaikka kappaleet ovatkin musikaalisesti kunnianhimoisempia ja hyödyntävät epätavallisia tahtilajeja, epäsymmetrisiä ja mielivaltaisesti poukkoilevia rytmejä sekä dissonoivia riffejä, on mukana myös huomattavan paljon hittiainesta ja tarttuvuutta. Bändi oli selvästi tajunnut, että kertosäkeet ja melodia eivät ole huono juttu, eikä kappaleen tarvitse olla tarttuva vain siten, että kuulijalle huudetaan jotain mielivaltaisesti. ”Ghost Ship” –elokuvassakin soinut ”Not Falling” on hienosti rakennettu ja voimakas kappale, joka lienee rakenteensa puolesta albumin yksinkertaisin ja tarttuvin. Sen kertosäe on helposti yksi nu metallin voimaannuttavimmista ja mukana laulettavimmista. Samalla tavalla myös esimerkiksi ”(Per)Version Of A Truth” sisältää kauniita melodioita kertosäkeessään ja kimaltelevassa väliosassaan. Levyn toiseksi isoksi hitiksi nousi ”World So Cold”, joka on kaikista uskollisin nu metallille hoilailussaan sekä villissä rap-väliosassa, jossa solisti Chad Gray sylkee säkeitä naama punaisena. Tarttuvuutta ei myöskään säästellä kappaleissa ”Mercy, Severity”, ”The Patient Mental” ja ”Shadow Of A Man”, joiden kertosäkeet ovat komeasti tehtyjä.

Soittajien suoritukset albumilla ovat ensiluokkaisia. Erityisesti bassovirtuoosi Ryan Martinie pääsee loistamaan mielenkiintoisilla, jazz ja funk –vaikutteisilla linjoillaan, jotka eivät koskaan sorru vain mielivaltaiseen släppäykseen, josta ei saa kuitenkaan mitään selvää levyllä (*köh* Korn *köh*). Mies takoo Warwick –bassostaan taidokkaita linjoja, jotka lisäävät niin rytmistä kuin melodistakin ainesta riippuen siitä, mitä kappale milloinkin kaipaa. Onneksi hänen aisaparinsa, rumpali Matthew McDonough on myös hitonmoinen kannuttaja; albumin rumpuraidat ovat polyrytmisiä, groovaavia ja tyylirikkaita. Mudvayne on hyvä esimerkki bändistä, jonka rytmiryhmä onnistuu nostattamaan kappaleet täysin uudelle tasolle. Solisti Chad Gray taltioi myös kenties uransa hienoimmat laulusuoritukset tällä albumilla. Albumin soundit ovat miedosti prosessoituja mutta miellyttäviä. Kitarat särisevät paksusti, rummut ovat orgaaniset ja kumeat ja basso soi kaiken läpi lävistävästi. Bassoon olisi ehkä voinut paikoitellen lisätä hieman diskanttia, sillä toisinaan se ei ole niin ilmaisurikas yläpäänsä puolesta.

”The End Of All Things To Come” on todellakin mestarillinen sekoitus tarttuvia kertosäkeitä, hienoja melodioita, raskaita nu metal –riffejä, eri tahtilajeja ja kunnianhimoista progeilua tavalla, jota yksikään vaihtoehtometallin ja pomppumetallin sanansaattaja ei ollut tehnyt. Bändi kiinnittää albumilla huomiota pieniinkin yksityiskohtiin ja onnistuu silti olemaan tarttuva ja viihdyttävä. Vuonna 2002 Mudvayne on selkeästi ollut luovuutensa huipulla, ja onnistunut luomaan monivivahteikasta ja liki transkendenttista metallia, joka ylittää tyylien aidat ennakkoluulottomasti. Albumi ei vältämättä uppoa niille ihmisille, jotka pitävät enemmän bändin debyyttialbumista tai kolmannesta albumista ”Lost And Foundista”, mutta siltä kuitenkin löytyy kappaleita kummankin faneille. On sääli ja suuri vääryys, että näin iso aarre jää usein liian vähälle huomiolle.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

1. Silenced
2. Trapped In The Wake Of A Dream
3. Not Falling
4. (Per)Version Of A Truth
5. Mercy, Severity
6. World So Col
7. The Patient Mental
8. Skrying
9. Solve Et Coagula
10. Shadow Of A man
11. 12:97:24:99
12. The End Of All Things To Come
13. A Key To Nothing

Kirjoittanut: Samuel Järvinen