Numenton 20. juhlavuosi huipentuu keikkaan Bar Loosessa lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.10.2024

Progressiivista death metalia edustava “Progepommi” Numento viettää syksyllä 2024 juhlavuottaan, sillä bändin perustamisesta on kulunut nyt 20 vuotta. Yhtye juhlistaa tätä erityisellä juhlashow´lla Bar Loosessa Helsingissä perjantaina 25.10.2024. Numento soittaa keikalla kaikkien julkaisujensa parhaat kappaleet, mutta on vihjaillut esittävänsä myös sekä yhden vanhimmista että ensisoiton yhdestä täysin uudesta kappaleesta. Numenton kappaleilla tulee vierailemaan ihmisiä bändin historian varrelta, ja illan aikana lavan yhtyeen kanssa jakavat niin ikään Death agencyn rosterista löytyvät Bloody Falls sekä Progeny of Sun. Yhtyeen perustajajäseniin lukeutuva kitaristi Aleksi Vehmassalo kommentoi:

“Kun ihmisille kertoo, miten pitkään ollaan Numenton kanssa veivattu, on yleensä ensimmäinen kysymys ”ai miten vanha sä oikein oot?”. Numento juhlistaa tänä vuonna nimittäin 20-vuotista taivaltaan. Bändin perustivat yläasteikäiset kaverukset, jotka olivat juuri aloittaneet soittoharrastuksen. Vastaavia tarinoita lienee suomalaiset peruskoulut pullollaan. Ehkä erona on, ettei Numentoa koskaan lakkautettu. Ensimmäisinä vuosina nimi vaihtui muutamaan otteeseen, mutta bändi pysyi samana.”

Numento on julkaissut kolme studioalbumia, joista tuorein “The Antimatter Fantasy” tuli ulos kesäkuussa, jolloin levyn julkkareita vietettiin ensimmäisen pääesiintyjäshown merkeissä On the Rocksissa. Uuden albumin lisäksi Numenton juhlavuoteen on kuulunut ensimmäinen ulkomaankeikka Tallinnassa sekä keikkailukuvioiden laajentaminen yhä kattavammin Suomessa – ensimmäiset keikat esimerkiksi Turussa ja Kuopiossa tulivat mittariin niin ikään tänä vuonna. Numento jatkaa tällä tiellä – loppuvuodesta käydään ensimmäistä kertaa keikalla Porissa, uusien kaupunkien ja tapahtumien valloitus jatkuu ensi vuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/events/1708346003321310