Nummirock 2015 osa 1: torstai 18.6.2015
Mitäpä olisi juhannus ilman Nummirockia, tuota metallimiesten puuhapuistoa. Joka vuosi Nummijärven kangasmaastoon alkaa jo hyvissä ajoin kerääntyä porukkaa musiikin ja juhannuksen ilosanomaa juhlistamaan. Niinpä siis tänäkin vuonna myös Kaaoszine rantautui Nummijärvelle katsastamaan, mitä Nummirockilla on vuonna 2015 tarjottavanaan.
Torstai 18.6.2015
Olin saapunut itse paikalle Nummijärven maisemiin jo keskiviikkoiltana, ja kun löysät oli saatu vetäistyä pois jo ensimmäisenä iltana, olikin hyvä alkaa keskittyä musiikkiin. Tänä vuonna Nummirock-torstai oli kokenut sellaisia muutoksia, että päälavan viereisen olutalueen sijasta käytössä olikin rannalta löytyvä selkeästi laajentunut Fosters Beach. Musiikkiakin saatiin tällä kertaa kuulla yhden lavan sijasta kahdelta, mikä ainakin itselleni sopi erittäin hyvin.
Vuonna 2015 Nummirockin avaajaksi oli valikoitunut kovassa nosteessa oleva helsinkiläinen Ranger, jonka tämänvuotinen debyyttilevy on saanut lähes poikkeuksetta kiitosta osakseen. Ja hienosti tämä speed metal -kvartetti tehtävästään suoriutuikin. Niin musiikillisesti kuin ulkoiselta habitukseltaan oman nuoruuteni speed-sankareilta näyttävät nuoret miehet paiskivat menemään metalliaan suurella innolla, joka tarttui selvästi myös yleisöön. Onhan Rangerilla vielä matkaa suurempien nimien tasolle, mutta matka on jo lähtenyt kiitäen kulkemaan, joten tästä bändistä tullaan varmasti jatkossakin kuulemaan lisää.
Rangerin lopeteltua settinsä tarvitsi kääntyä vain noin sen kuuluisan 45 astetta vasempaan ja Foster’s Live -lavalla omaa keikkaansa aloitteli jo hiukan pohjoisemmasta saapuva Mors Subita. Valitettavasti bändiltä ei oikein kunnolla mielestäni irronnut. Yritys kyllä oli kova, eikä esimerkiksi soittotaidossa ole mitään valitettavaa, mutta jotenkin meininki ei vain ollut onnistunut. Väkeä oli kuitenkin paikalla jo kiitettävästi, ja kyllä yleisöstä löytyi tämänkin bändin kannattajat – hyvä niin.
Oululaisesta osaamisesta saatiin nauttia myös seuraavaksi, kun Inferno Stagen otti haltuunsa The Man-Eating Tree. Bändin tunnelmointi sopi hienosti hiukan hämärtyvään juhannustorstaihin. Osaamistahan tästä bändistä löytyy vaikka kuinka, mikä kyllä välittyy lavaltakin. Myös The Man-Eating Tree julkaisi tuoreen levynsä tänä vuonna, ja sen myötä lisääntynyt keikkailu kuului myös Nummirockissa. Antti Kumpulainen on selkeästi lunastanut paikkansa bändin vokalistina. Vaikka tämä bändi ei ehkä kuulu musiikillisesti omiin suosikkeihini, osoitti se Nummirockin keikalla olevansa hyvä tekijä omassa genressään.
Mainos päättyy
Jos The Man-Eating Tree hoiti Nummi-torstain tunnelmointiosuuden, sai seuraavana soittanut Flesh Roxon viimeistäänkin tanssijalan vipajamaan. Bändi ei ehkä ollut kaikista itsestäänselvin valinta metallifestareiden bändikattaukseen, mutta kyllähän se sujahti sinne kuin hanska käteen. Flesh Roxon ei nöyristele tai pyytele anteeksi vaan tuuttaa menemään täysillä, olipa yleisönä sitten vaikka metallifestareitten rokkipoliisit. Tällainen iloinen välipala oli erittäin tervetullut hiukan koleisiin iltamiin, sillä kyllähän lähti rokatessa veri taas kiertämään.
Ruotsalainen Sonic Syndicate ei ole koskaan kuulunut omiin suosikkeihini, eikä se sellaiseksi noussut Nummirockin keikankaan jälkeen. Yksinkertaisesti keikka ei tuntunut lähtevän millään käyntiin, joten päätin käyttää senkin ajan tuttujen moikkailuun. Ruotsalaisten jälkeen siirryttiin huomattavasti pimeämmille poluille, kun Werwolf johdatti lavalle oman Satanic Warmasterinsa.
Reilu kuukausi aiemmin tuli fiilisteltyä bändin keikkaa Steelfestissä, joten odotukset olivat korkealla tälläkin kertaa. Aivan kaikkien muusikoiden nesteytyksen ajoitus ei ehkä ollut Nummirockissa mennyt aivan kohdalleen, mutta tästäkin huolimatta Nummijärven iltaan saatiin pieni palanen saatanallisen hienoa black metalia. Ainakin tämä kirjoittaja oli vielä pitkään keikan jälkeen aivan fiiliksissään.
Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että eri metalligenrejä edustavat bändit oli mielestäni hienosti sijoiteltu sopivassa suhteessa lavoille. Näin ei tarvinnut pitää kovin pitkiä taukoja live-musiikin kuuntelussa, jos jokin genre ei itselle ole lähellä sydäntä. Satanic Warmaster sai paikalle kömpimään näistä pimeyden sävelmistä pitäviä kuulijoita – ja nähtiinhän keikalla jonkinlainen pittikin pyörimässä. Itselleni tässä oli ehdottomasti illan voittaja, jonka jälkeen melkein vanhuskin herkistyi.
Herkistymistä vain syvensi Inferno-lavan torstain viimeinen esiintyjä Insomnium, joka veti tiukkaa settiä omalla ammattitaitoisella otteellaan. Toimittaja oli tässä vaiheessa kuitenkin sen verran fiiliksissä edellisestä keikasta, että joutui antamaan periksi ja lähtemään kesken keikan tarpomaan kohti leirintäaluetta. Näin oli vuoden 2015 Nummirock pyyhkäisty osaltani hienosti käyntiin.
Mainos päättyy
Suamenlejjona ei sano itselleni yhtään mitään, mutta keikkaa todistavilta tuli bändistä hyvin ristiriitaisia lausuntoja. Toiset olivat tykänneet kovastikin, toiset taas eivät ollenkaan. Tämä yleensä kertoo jotain bändistä – ainakin sen, ettei kyseessä ole hajuton ja mauton esiintyjä.
Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Ville Koivisto
