Nummirock 2015, osa 3: lauantai 20.6.2015

Diablo live 2015Lauantai valkeni Nummijärvellä aurinkoisena, joten edellisten päivien sateet tuntuivat olevan pieni kaukainen muisto vain. Vaikka mököttäviä ihmisiä ei ympärillä juuri ollut näkynyt aikaisempinakaan päivinä, tuntuivat hymyt levenneen auringon myötä entisestään. Siispä aamuvirvokkeet kitusiin ja kohti viimeistä festaripäivää!

Lauantain aloitti osaltani Inferno Stagen korkannut Sotajumala. Pujottelin itseni lavaan nähden sotajumala_mynni_nummirock2015sopivaan paikkaan ”Death Metal Finland” – ja ”Sinä et ole yhtään mitään” -paitameren lävitse, mistä saattoi päätellä, että paikalle oli kömpinyt melkoinen joukko Sotajumalan faneja. Ja kyllähän Suomi-dödö sieltä vihaisesti kajahtikin. Vokalisti Mynni jaksoi meuhkata koko tunnin mittaisen setin ajan, mikä ajankohtaan nähden hiukan jopa hämmästytti. Vaikka porottava aurinko ja Sotajumala eivät ole paras mahdollinen kombinaatio, keikka sai kyllä myllyn pyörimään varsin makoisasti. Vähän Sotajumalan keikkoja mielestäni on aina vaivannut nyanssien puute, mutta tuskinpa se on tärkein asia, jota tämän bändin keikoille tullaan kokemaan.

steven_seagull_nummirock2015Mutta sitten siirryttiinkin vihasta iloon ja ympärillä sai nähdä pelkästään hymyileviä ihmisiä, kun päälavalta kuultiin heinähattuversioita heviklassikoista Steve’n’Seagullsin esittämänä. Jos joku vielä jaksoi ennen tätä keikkaa murjottaa, niin nyt väkisinkin tuli hymyä huuleen. Hyväntuulinen hillbilly tarttui varmasti jokaiseen paikalle tulleeseen. Iloista tanssahteluakin oli nähtävissä niin lavan edustalla kuin anniskelualueellakin – unohtamatta tietenkään yhteislaulua Iron Maidenin ja Metallican biisien tahdissa. Itseäni miellytti erityisesti Panteran ”Cemetary Gatesin” versiointi, vaikka aivan heti ei biisiä ollut tunnistaa. Steve’n’Seagulls oli ehdottomasti hieno valinta Nummirockiin! Jos et ole vielä bändin keikkaa ollut todistamassa, tee se pikimmiten. Suosittelen.

shiraz_lane_nummirock2015Tämän jälkeen oli pakko istahtaa hetkeksi ison anniskelualueen pehmeille sohville hymyilemään. Tällä alueella sijaitsi myös Soundtools-lava, jossa oli mahdollisuus kuunnella niin jamittelusessioita kuin joitain esiintyjiäkin. Valitettavasti nämä jäivät itseltäni kolmen päivän aikana täysin pimentoon, koska aikataulu oli jo muutenkin tarpeeksi tiukka. Nytkään en kovin pitkäksi aikaa malttanut paikalle jäädä, koska Foster’s Livessä esiintyi vielä yksi Wacken Metal Battlen finalisti Shiraz Lane. Bändi on jo ehtinyt saada hiukan jalansijaa keikkalavoilla, mikä näkyi nytkin sen setissä. Energisen rokkibändin tie viekin Suomen voittajana Wackeniin kisailemaan. Onnea sille tielle!

santa_cruz_nummirock2015Santa Cruz on vuoden alussa julkaistun nimikkoalbuminsa myötä lujittanut jalansijansa kotimaisen raskaan musiikin kentällä ja maailmanvalloituksin on jo hyvällä mallilla. Vahvan ja persoonallisen kappalemateriaalin lisäksi Santa Cruzin vahvuus on mukaansatempaava ja väsymätön live-esiintyminen, mikä tuli selväksi myös Nummirockissa. Bändin kummankin albumin kappaleita soitettiin jämäkällä otteella, mutta rennosti ja vaivattomasti, mikä näkyi lavalla järkkymättömänä varmuutena ja kokemuksen tuomana ammattitaitona. Santa Cruz todistaa kerta toisensa jälkeen ansainneensa kaiken suosionsa ja menestyksensä. (Jyri) Tästä bändistä todellakin voisi veikata seuraavaa Suomen musiikkiviennin valttikorttia.

Amaranthen saapuminen Nummirockiin ei kuuleman mukaan ollut mennyt ns. putkeen, koska ainakin osa bändin kalustosta oli jäänyt matkan varrelle. Mutta yhteistyöllä ja muiden bändien avustuksella bändi kuitenkin sai keikkansa lähes ajallaan alkamaan. Kolmen vokalistin voimaan luottavan poweria ja corea sekoittelevan bändin suosio on aina hiukan ihmetyttänyt itseäni, mutta kyllähän Nummirockin keikan perusteella ymmärsi, miksi tämäkin yhtye on paikkansa ansainnut. Iso osuus on varmasti vokalisti Elize Rydillä – itseäni miellyttivät enemmänkin miespuoliset vokaalit. Mutta soitto kulki myös lainakamoilla, ja tuttuja radiohittejä kuultiin Nummirockin päälavalta.

amaranthe_nummirock2015Minäkään en juuri perusta Amaranthen musiikista, vaikka heiltä joitan yksittäisiä jokseenkin toimivia kappaleita ja kappaleiden osia löytyy. Amaranthen paras puoli on pirteät ja tarttuvat pop-melodiat, joita löytyy esimerkiksi ”Electroheartista”. Harmi vain, että niin suuri osa Amaranthen musiikista kaatuu yritykseen olla liian raskasta ja vakavaa. Amaranthe voisi olla hyvä pop rock -yhtye, mutta se tyytyy olemaan keskinkertainen metalliyhtye. (Jyri)

Vielä edellisen bändin hehkutusta enemmän ihmetyttää Apinan suosio. Tämä rapmetalliksi itseään kutsuva bändi on tänä kesänä buukattu nähtävästi lähes jokaiselle festarille – myös Nummirockiin. Mutta eipä tuo pumppu ainakaan minua onnistunut näilläkään kinkereillä vakuuttamaan; eikä nähtävästi kovin monta muutakaan, sellainen yleisökato Apinan keikalla oli havaittavissa. Moni taisi käyttää tämän ajan hyödykseen juomataukona.

Sitten saatiinkin kuulla Nummirockin house bandiä eli Mokomaa. Itse olen vähitellen kasvanut erilleni tästä yhtyeestä, mutta kyllä se yhä tuntuu vetävän yleisöä paikalle, missä sitten ikinä soittaakin. Keikalla kuultiin bändin hittibiisejä ”Hei, hei Heinäkuusta” ainaiseen ”Kuu Saa Valonsa Auringolta” -jollotukseen. Mutta miksipä ei kuultaisi, jos nämä kerran porukkaan uppoavat. Annala ja kumppanit osaavat kyllä ottaa yleisönsä ilman sen suurempia kikkailuita. Onneksi tämä bändi jakoi Kaaoszinen reportterikaksikon mielipiteet, joten annetaan sananvalta tässä vaiheessa toisaalle:

Itse taas kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä uusi ”Elävien Kirjoihin” -albummokoma_nummirock2015i on Mokoman paras. Mikä olisikaan siis ollut parempaa, kuin kuulla uuden levyn kappaleita lähes puolet Mokoman keikasta? Ympäri settilistaa ripotellut vanhojen levyjen klassikotkin toimivat erittäin hyvin. Pari viikkoa sitten festarikeikalla Mokoman nähneenä oli myös mukava huomata, että settilistassa oli parin kappaleen verran vaihtelua. Ympäri yleisöä näkyneistä laulavista ihmisistä päätellen ”Elävien Kirjoihin” on jo otettu haltuun vähintään yhtä vahvasti kuin vanhatkin levyt, joten en taida olla mielipiteeni kanssa yksin. Olen nähnyt Mokoman niin monta kerta, etten enää edes muista, mutta kyllästymisen merkkejä ei ole vielä näkyvissä. (Jyri)

Sitten alkoikin ilmassa olla suurta odotusta, koska pitkän linjan thrash-jyrä Testament oli jo ennen Nummirockia uhonnut soittavansa keikalla kaksi ensimmäistä levyään ”Legacy” ja ”The New Order”. Tämä lämmitti erityisesti meitä vanhemman polven thrash metal -faneja suuresti. Lauantaina paikalle olikin tullut yleisöä, joka viihtyi Nummirockissa vain sen yhden päivän. Syytä tuskin tarvitsee kaukaa hakea. testament_nummirock2015Niinpä saimmekin, mitä oli luvattu. Testament täräytti keikan käyntiin ”Legacyn” avaajalla, ja siitä mentiin hana auki aina keikan loppuun asti. Jokainen biisi tuntui olevan aina vain entistä kovempi, eikä tältä keikalta löytynyt pienintäkään himmailuhetkeä. Vaikka Testament on tehnyt kovia levyjä vielä viime vuosinakin, niin kyllä klassikot ovat aina klassikoita. Ja miten loistavasti ne bändiltä vielä taittuivatkaan! Yleisöä tuskin tarvitsi houkutella pittiin – mutta sitäkin Chuck Billy luonnollisesti ”Into the Pit” -biisiä ennen teki. Lähes puolitoistatuntinen keikka oli yhtä loistokkuutta, eikä sitä voi tarpeeksi hehkuttaa – se täytyi itse kokea. Ja kyllä, tekivät mitä lupasivat!

Pohjanmaan omalla Carnalationilla ei ollut todellakaan helppo tehtävä Foster’s Livessä heti Testamentin jälkeen. Kun hetki aiemmin on kuullut pelkkää mahtavuutta, voi hyväkin keikka tuntua keskinkertaiselta. Näin kävi myös Carnalationille. Ei se huono missään tapauksessa ollut, mutta tilanne ei ollut sille todellakaan otollinen. Sama oikeastaan kävi myös sveitsiläiselle folk/death-bändi Eluveitielle. Sen pajupillin puhaltelu ei vain yksinkertaisesti iskenyt, kuten se parhaimmillaan voisi tehdä. Olen bändin parhaat keikat nähnyt Kirderin show-veljesten vielä ollessa bändissä, ja nykyisellään Eluveitie ei mielestäni yllä livenä lähellekään näitä aikoja. Jyri saakoon siis jälleen avata sanaisen arkkunsa tästä bändistä:

eluveitie_nummirock2015Kovaakin kovemman Testamentin jälkeen jouduin hieman keräilemään itseäni festarialueelle pykätyssä Relaamossa, joka oli muuten erittäin tervetullut ja toimiva keksintö, jotta jaksaisin vielä Eluveitien. Itse en ole yhtyettä koskaan aiemmin livenä todistanut, ja edellisestä Suomen keikastakin on tainnut kulua jo useampi vuosi. Tänä vuonnahan tuo asia korjataan alkaen Nummirockista ja jatkuen vielä vuoden lopun klubikeikoilla. No, joka tapauksessa, Eluveitietä odotti selvästi moni muukin päätellen ennen keikkaa kuuluneesta huudosta. Mielestäni Eluveitie veti erittäin kelvollisen ja toimivan keikan, yhden Nummirockin parhaista. Kappaleita kuultiin ympäri yhtyeen diskografiaa aina akustisesta ”Omnosista” viime vuonna julkaistun ”Originsin” ”The Call of the Mountainsiin”, joka muuten laulettiin sveitsinsaksaksi. Metallista puoltakaan ei tietenkään unohdettu. Esimerkiksi ”Thousandfold” ja yleisön räjäyttänyt koko keikan kulminaatiopiste ”Inis Mona” olivat keikan ehdotonta parhaimmistoa.

En voi kuin ihailla uskallusta tehdä aivan omanlaistaan musiikkia ja taitoa naittaa yhteen kaksi toisilleen täysin vierasta musiikkityyliä. Pillien ja muiden perinnesoitinten taiturimainen hallinta oli todella kaunista kuunneltavaa ja eikä melodiseen death metaliin kallellaan oleva raskas puolikaan jättänyt kylmäksi. En olisi voinut toivoa Eluveitieltä enempää. Talvella tavataan taas. (Jyri)

diablo_nummirock2015Nummirockin vuoden 2015 päätösaktiksi oli itseoikeutetusti valikoitunut Diablo, joka palailee aktiiviseen tilaan keikkojen ja uuden levyn myötä. Odotus palkittiin, kun bändi saapui lavalle jonkinlaisen siunauksen ja vanhan tutun intron saattelemana. Keikan alussa oli havaittavissa pientä epävarmuutta ja ehkä hienoista häsläystäkin soittimien kanssa, mutta lähtihän se keikka sitten kunnolla käyntiin pienen haparoinnin jälkeen. Diablo veivasi Nummirockin keikalla menemään kaikki ”isot” biisinsä ja muistutteli samalla yleisöä siitä, mikäs tämä bändi oikein olikaan. Tämän lisäksi kuultiin myös kaksi uutta biisiä tulevalta levyltä. Niiden perusteella voi sanoa, että tuttua Diabloa on luvassa myöhemmin tänä vuonna. Viimeistään encoressa kuultu ”Icaros” osoitti sen, mitä halusinkin sen tekevän: Diablo on tullut takaisin! Nyt siis syksyn klubikiertueen lippujen ostoon, hop.

Näin saatiin suomalaisvoimin Nummirock 2015 pakettiin, vaikka tokihan sitä tuollaisen loppurepäisyn jälkeen piti vielä jatkaa hetken aikaa viimeistä festaripäivää analysoiden. Myöhemmin kuulin, että festari oli tehnyt tänä vuonna yleisöennätyksen, mikä kyllä näkyikin bileissä. Tämä on nykyisellään festareitten kaatuillessa hieno saavutus, mutta olette sen ehdottomasti ansainneet!

Teksti: Rudi Peltonen ja Jyri Kinnari
Kuvat: Jarmo Hänninen

Kommentoi julkaisua