Nummirock-festivaaliraportti päivä 1/4 – keskiviikkoa korkkaamassa Suotana, Ruoska ja Vermilia

Neljänkymmenen vuoden ikä on hurjan kunnioitettava virstanpylväs, varsinkin tapahtuma-alalla. Tänä vuonna 17-20.6 järjestettävään Nummirock-metallifestivaaliin pakkaantui hikoilemaan ja heiluttamaan lettiä peräti 18 000 juhlijaa. Ja hikoilla toden totta sai, sillä 40-vuotispäivien kunniaksi Nummijärvellä oli sää loppuviikosta aivan hellelukemissa. 

Juhannusta on Nummijärvellä juhlittu jo 1930-luvulta lähtien, mutta metallifestivaalina tänä päivänä tunnettu Nummirock alkoi niittää mainetta raskaan musiikin ystävien juhannusjuhlana 1990-luvun lopulla. Tänä vuonna artistikattaus oli täytetty raskaan musiikin ajankohtaisimmilla nimillä, sekä palaavilla tähdillä, joita Nummikansa on vuosia ikävöinyt. Lavalla nähtiin muun muassa Black Veil Brides, Battle Beast, Satyricon, Gloryhammer, Stam1na ja legendaariseen maineeseen noussut Moonsorrow. 

Leirintä täynnä kokemuksia – Nummikansa pitää toisistaan huolta

Keskiviikkoaamuna kovaan tuuleen heränneenä pystyi haistamaan leirintäalueen odottavan sykkeen sekä hieman ikävämmin, tyhjennystä odottavat bajamat. Vannoutuneimmat juhlijat tuntuvat saapuvan Nummirockiin joka vuosi aina vain aikaisemmin ja esimerkiksi tiistai-iltapäivällä on jo liian myöhäistä haaveilla kovin suurista leirivaltauksista, ainakaan metsän puolella. Esimerkillistä Nummirockissa on kuitenkin se, että festivaalilla on tahtotila laajentaa ja parantaa palveluitaan joka vuosi. Tutuksi tulleiden metsä- ja rantaleirinnän lisäksi löytyy kolmas sähköpaikoilla varustettu asuntoautojen koti eli peltoleirintä. Leirialueet laajentuvatkin vuosi vuodelta ja saavat lisää parannuksia mukavuudenhaluisille vieraille. Rantaleirinnästä löytyvät tutuksi tulleet punaiset hevimajat ja metsäleirinnän autotien viereisellä kaistaleella on uutuutena Glamping-teltat, joille tulee hintalappua 580-780 euroa.

Tunti ennen festivaaliporttien avautumista metsäleirinnän puolella todistettiin perinteeksi muodostunut Sepon Siunaus. Ystäväporukan leiriin rakennettu hirvipatsas on viehättänyt nummikansaa viimeisen parin vuoden ajan ja viime vuonna järjestetty ensimmäinen Sepporituaali oli tänä vuonna yksi Nummirockin (leirinnän) odotetuimpia tapahtumia. Seppo kuvastaa kauniisti Nummirockin kävijoiden yhteisöllisyyttä ja tahtotilaa luoda yhdessä jotain uutta. Rituaalissa vierailijat siunattiin Juhannuksen viettoon ja heitä pyydettiin kunnioittamaan luontoa, sekä toisiaan.

Keskiviikon päivän painuessa iltaan hevikansa pääsi siirtymään festivaalialueelle ja ensimmäisten artistien pariin. Alueelta löytyi vanhoja tuttuja mukavuuksia, mutta myös uutuuksia, kuten alkoholiton baari. Baarimikon kertoman mukaan joitakin hämmentyneitä kaljantilaajia lukuunottamatta oli 0-prosenttibaari vetänyt porukkaa hyvin heti alusta alkaen. Rannan läheisyydestä löytyvä Original beach -anniskelualueelta löytyi edelleen viime vuoden hupilisäys Päkkäribussi, eli “reivibussi”, jossa pääsee hytkymään sydämensä kyllyydestä elektronisen musiikin tahtiin. Lisäksi tuolta aikuisten leikkikentältä löytyi myös hiekkaan asetettu ympyrä, jossa voi simuloida moshpittiä. Tämä ”pittisimulaattori” ei kuitenkaan näyttänyt olevan kovin kovassa käytössä, sillä siihen mahtui korkeintaan viisi hevaria kerralla.

Pohjolan kylmät tuulet piiskaavat lämmintä kesäiltaa – Suotana avasi Inferno-lavan

Pohjolametallin eeppiset sanansaattajat avasivat Nummirockin Inferno-lavan niin kuin kaksikin vuotta sitten. Lieneeköhän Suotana otettu juhlavuoden kunniaksi uudestaan näin keskiviikkoillan alkuun, sillä 2024 samassa slotissa soittanut yhtye veti yleisöä niskavilloista, ja vannoutuneimmatkin leirimärehtijät nähtiin rantalavan läheisyydessä. Vuonna 2018 julkaistun “Land Of The Ending Time” -albumin kruununjalokivikappale “Into The Ice” sai allekirjoittaneen kirjaimellisesti juoksemaan paikalle ensimmäisen huudon kaikuessa vokalisti Tuomo Marttisen suusta. Resepti Suotanan valovoimaisuuteen on tarpeeksi vakavan ja ei-vakavan habituksen yhdistelmä. Nokkamies Marttinen heittelikin vitsejä kalavalheista yleisölle ennen “Trout Trace” -kappaletta. Musiikin soidessa kuitenkin voi tuntea kylmän pohjoistuulen kasvoillaan ja herkistyä jostain kaukaisesta tunteesta, jota ei voi sanoiksi pukea. Yleisö ottikin illan “ensimmäisen” artistin erittäin lämpimästi vastaan. Suotanan soundi on yhdistelmä keväällä paukkuvaa murtuvaa jäätä ja hikistä kesäsään ukkosilmaa. On uskomatonta miten yhtye on saanut Pohjolan äänimaailman osaksi musiikkiaan, silti ilman stereotypioiden lokeroihin jumiutumista. 

Käsiäänestyksen perusteella tehty arvio siitä kuinka moni on Suotanan nähnyt, niin käsiä nousi yllättävän usea pystyyn. Toki eittämättä ensimmäisenä festivaali päivänä oli alueella vielä harvalukuisempaa. Vuoropuhelu toimi yhdessä mainion artistin ja suurenmoisen yleisön välillä. Yleisö ymmärtää metallimusan konserttietiketin maailman parhaiten täällä Nummijärvellä. Keli oli mitä antoisin, auringonlasku lämmin iltaa ja aamulla telttoja kiusannut tuulikin oli laantunut. Suotana helli yleisöä debyyttialbumin “Enclosing me” -kappaleella, joka soitettiin ensimmäistä kertaa livenä tällä kokoonpanolla.

“Suotanan kylmä käsi ottaa teitä kädestä ja puristaa, iso kiitos.”

Tanssin nälkäisille Riasaa ja Ruoskaa

Kaaos-klubilla jatkoi pauke ja meteli kun punkmetal-trio Riasa jatkoi kaljateltan villiä menoa sen avanneen perinteisen Nummirock Ensemblen jälkeen. Jos Suotanan aikana ei tanssijalka vipattanut niin Riasa pisti tuulta kenkien alle oikein huolella. Kaaos-klubilla todistettiin myös lordinimitys ja letkajenkkaa. Tietenkin lavalta kajahti “Nummentai”-kappale, jonka Riasa oli tehnyt yhdessä lauantaina esiintyvän Eläkeläisten kanssa yhdessä Nummirockin 40-vuotisjuhlaa varten. Heviä ja humppaa jatkui tunnin verran, mutta vartti ennen seti loppumista yleisöä katosi kuin veitsellä leikaten klubilta, ainakin kolmasosan verran.

Syynä oli “Suomi-Rammstein” eli industrial-jyrä Ruoska, joka on nyt jälleen kiertänyt keikkalavoja viimeisen vuoden aikana. Uuden “Kade” nimisen albumin tänä vuonna julkaissut yhtye on timanttisessa iskussa. Auringon laskiessa järven taa kajahtaa Inferno-lavalta teräksinen tahti. Verrattain viime vuoden Dark River festivaalin keikkaan on Ruoskan lavakunto kohentunut suurin harppauksin. 

Kitaristi Samuli Rimmin välipuheet olivat hauska kontrasti musiikkiin, sillä kaasumaskin ja kaavun takana piileksivä muusikko näyttää pelottavalta, mutta kuulostaakin ystävälliseltä kirjastonhoitajalta.

“Jokainen teistä on perverssi omalla kieroutuneella tavallaan. Ne teistä jotka ovat eri mieltä, valehtelevat.”

Mielenkiintoista oli huomata kuinka Ruoskan bassorummun paukahtava metallinen soundi muistutti hardstyle-teknon bassoa. Tämä yhdessä industrialin elektronisen poljennan ja metallimusiikille tyypillisen särökitaran kanssa tekivät Ruoskan musiikista mielenkiintoista ja koukuttavaa kuunneltavaa.

Pimenevä yö vaatii synkempiä säveliä – Keskiviikon päättivät Vermilia ja Barathrum

Ylös rantalavalta kaljateltalle matkalla pystyi aistimaan seesteisen innostuneen energian illan seuraavaa artistia kohtaan. Yön pimeimpänä hetkenä Kaaos-klubin lavalle nousi Vermilia, jonka maine kantaa sanomattakin pitkälle. Ensimmäisten kehärummun lyöntien kajahtaessa Kaaosklubilta väkeä on ahtautunut telttaan ääriään myöten. Olen nähnyt viimeisen kahden vuoden aikana kuusi Vermilian keikkaa, ja seitsemännelläkin kerralla hän on yhtä vaikuttava. Settilista on edelleen sama kuin vuosi sitten julkaistun “Karsikko”-albumin jälkeen soitetut keikat ja kovimmat fanit osaavatkin siis kaikki sanat ulkoa, minä itse mukaan lukien. Pakana-black metal artisti toivottaa juhannusjuhlijoille “Hyvää Ukon Juhlaa!”, sillä vanhassa kansanperimässä juhannus on ukkosenjumalan juhla. Yleisöä taikuudellaan ohjaava Vermilia on kuin puu joka oksillaan ja juurillaan ylettää sydämiimme asti.

Illan viimeisteli black metal -konkari Barathrum, jonka tämänvuotinen Nummirockin esitys jätti ikävä kyllä syvän pettymyksen. Levyllä black metallilta kuulostanut musiikki oli livenä lähinä rätinää ja pauketta, joka muistutti hidastempoista thrash-metallia. Yritin antaa klassikolle mahdollisuuden, mutta tämä ei vaan maistunut. Musiikin harmoniakohdat jäivät tuulenvireen ujelluksen tasolle, eivätkä todellakaan sillä eeppisen atmosfäärisellä tavalla mitä olisi voinut toivoa. Toki osa yleisöstä nautti esityksestä, mutta yleinen konsensus oli useimpien kanssa puhuttaessa se, että Barathrumiin petyttiin huolella. Vaikuttikin siltä, että Janne ”Demonos” Sovan lauluääni oli kyseisenä iltana heikossa hapessa. Kuin eräs yleisön jäsen kuvaili: ”aika Remu Aaltonen meininki”. Toisaalta sanottakoon sen, että Remu Aaltonen olisi jopa voinut sopia Nummirockin keskiviikkoillan loppuhuipennukseksi.