Nummirock ja ”pääpäivä” – ylistys yhteisöllisyydelle ja Tommi Läntiselle
Perjantai, eli juhannusaatto, on useimmille Nummirock-kävijöille nelipäiväisten festareiden ja oikeastaan koko vuoden huipennus.
Nummirock, Kauhajoen Nummijärven raskaampaan musiikkiin painottuva festivaali on tuhansille metallin ystäville jokavuotinen perinne, eikä osa oikein osaa juhannusta muuten viettääkään. PNA ja PND ovat jo suorastaan käsitteitä: Pre-Nummirock Anxiety ja Post-Nummirock Depression. Siis alkuvuoden Nummirockia edeltävä levottomuus ja loppuvuoden Nummirockin jälkeinen masennus.
Nummirockin ihanat ja ammattitaitoiset järjestäjät ja vapaaehtoiset tarjoavat vuodesta toiseen huikeat puitteet keskiyön auringon juhlaan. Metsä- ja Rantaleireissä ilakointi on kuitenkin vähintään yhtä tärkeä osa kokonaisuutta kuin itse festarialueella. Eräs sankari otti kerran suorastaan tavoitteeksi, ettei näe yhtäkään bändiä. Hän onnistui.
Lapualainen Marika ”Pena” Miettinen on viettänyt viikkoja Nummirockin leirintäalueella ennen tapahtumaa ja sen jälkeen. Hän on myös muun muassa tatuoinut Nummirockin logon päähänsä. Vuonna 2025 hän oli alueella 20 päivää, ja hyvin meni kuten aina – yhtä asiaa lukuun ottamatta.
”Liian lyhyt reissu. Eiköhän ensi vuonna pistetä vähän paremmaksi juhlavuoden kunniaksi”, Pena kommentoi viitaten Nummirockin tuleviin nelikymppisiin.
Festarikansalle juhannusaatto, eli perjantai, on usein nelipäiväisen festivaalin ”pääpäivä”. Lauantaina on jo ehkä hieman himmailtava, mikäli haluaa yhtään suojella itseään sunnuntain tai maanantain uupumukselta, tai muilta mahdollisilta olotiloilta. Varsinkin, jos aikoo olla ratissa tai töissä.
Tapahtumasta on käytetty karkeloivan kansan keskuudessa myös ilmaisua ”Nummirockin rinnakkaistodellisuus”. Ihmiset voivat edes hetkeksi unohtaa kaikki huolet omassa elämässään tai synkässä maailmantilanteessa. Yhteisöllisyyden ja ainutlaatuisen tunnelman vuoksi Kaaoszinen pääpäivän raportti keskittyy ennen kaikkea niihin ja luo vielä viimeisen silmäyksen Nummirockiin 2025.
Outoa paskaa
Itse Frederik laulaa, että keskikesän yö ei pääty aamukuuteen. Ei päätykään. Nummirockissa juhlat jatkuvat lähtökohtaisesti läpi yön. 20. kesäkuuta 2025 ei ollut tietenkään poikkeus.
Jos yöttömässä yössä yhtään havahtui omassa makuupussissa, saattoi kuulla harvakseltaan juhannustaikojen innoittamia varovaisia lemmenääniä teltasta jostain kaukaa. Tai sitten Suomen suven pullonhenkien aiheuttamaa huutoyökkäilyä puiden juurilta tai pensaista.
Myöskään musiikki ei täysin lakkaa koskaan. Siinä missä itse tapahtuma kerää vuodesta toiseen todella kovan kattauksen esiintyjiä lavoille, leirintäalueilla soi ihmisten matkakaiuttimista usein mitä oudoin paska. Harvoin on hetkeä, ettei jostain kajahtaisi esimerkiksi Tommi Läntisen ”Via Dolorosa” – kymmenettä kertaa. Putkeen. Tosin Läntinen ei tietenkään ole outoa paskaa, vaan mitä kovin tykittelijämies kotimaisen rockin kentällä! Ihan vinkkinä vain ensi vuodelle, Nummirockin artistibuukkaajat.
Lähtökohtaisesti hiljaisimmat tunnit osuvat suunnilleen aikavälille 07.00–10.00, kun iloisimmat ja reippaimmatkin juhlijat käyvät hetkeksi nukkumaan. Aiemmin makuulle käyneetkin saavat ehkä kunnolla unen päästä kiinni. Aamupäivän ensimmäiset tunnit käytetään monesti hitaaseen heräilyyn. Jotkut käyvät jopa suihkussa, pesemässä hampaat ja syömässä aamupalaa. Osalle riittää ”festarisuihku” eli spreijattava Axe.
Myös tänä vuonna näkyi karpaaseja, jotka tepastivat rehvakkaasti hyvissä ajoin hieman haparoivin askelin Metsäleirin päätietä pyyhe ympärillä ja suihkunraikkaina. Joku pesi hampaita samaan aikaan. Osa taas viihtyi teltassaan pitkälle iltapäivään, kunnes päivä lähti todella käyntiin ja ohjelmakin alkoi.
Nummirockissa on perinteisesti ollut jotain erikoisempaa tarjolla myös ”aamuvirkuille”. Perjantaina oli Rockjoogaa ja Krabelibingoa. Erittäin nummimaista. Suurin osa lähti kuitenkin alueelle katsomaan Saraa ja Before the Dawnia. Suuri mielenkiinto kohdistui myös teknisemmän death metalin puolalaisjyrään Decapitatediin, jonka keulilla möykkää nykyään Mors Subitasta aiemmin tuttu Eemeli Bodde.
Homokuvia ja jättikulleja
Nummirockin leirit ovat vuodesta toiseen mitä mielikuvituksellisempia. Tavallisten asuntoautojen, telttojen ja pressuviritysten lisäksi vuosien varrella on näkynyt muun muassa panssaroituun ajoneuvoon askarreltu saunakompleksi. Joku leiri on yleensä kaivanut myös järjettömän kokoisen kuopan. Ihan vain koska.
Monet leirit oli tänäkin vuonna tyylitelty erilaisilla teksteillä ja tunnuksilla, jotkut niistä rienaavampia kuin toiset. Eräs leiri oli koristeltu miehekkäillä homoeroottisilla kuvilla, mikä tietenkin oli osuvaa Pride-kuukaudenkin kunniaksi.
Perjantaina aluetta kierrellessä moneen leiriin oli päätynyt näytille jättikokoinen puhallettava noh, kulli. Ne olivat peräisin turkulaisen Cumbeastin edellispäivän keikalta, kun rankempaa grindigruuvia veivaava bändi heitteli niitä valtavan määrän yleisöön järjestäen ”wall of peniksen”. Osa näistä näyttävistä falloksista oli saanut myös tussikirjailuja varteensa.
Kotikutoisten mukavuuksien ja viritysten sekä taiteellisen luovuuden sijaan leirikokonaisuuksien todellinen sydän ja olemus on tietenkin itse ihmisissä. Ei ole mitään väliä, mistä ihminen on kotoisin, miltä hän näyttää, mitä hän tekee työkseen tai edes millaista musiikkia hän kuuntelee.
Lähtökohtaisesti Nummirockissa voi kävellä melkeinpä mihin tahansa leiriin ja on tervetullut, ellei käyttäydy ihan kuin pyllynreikä. Jos eväät ovat jääneet omaan leiriin, joku ystävällinen sielu herkästi auttaa. Ja sama tietenkin pätee myös silloin, jos joku sattuu haahuilemaan osaksi omaa porukkaa.
Ystävällistä ja ammattitaitoista on myös järjestyksenvalvonta. Etelä-Pohjanmaalla ymmärretään oikein hyvin, jos juhannuksena käynnistyy pieni leikkimielinen painiottelu. Sellainen kuului epäviralliseen ohjelmaan tietenkin myös juhannusaattona 2025. Tilannetta valvottiin, ja kun ketään ei sattunut eikä varsinkaan satutettu, homma oli ok. Jossain muualla kuvio olisi voitu keskeyttää heti alkuunsa.
Teletappeja ja dinosauruksia
Nummirock on kävijöilleen miltei täydellinen irtiotto arjesta. Ihminen, joka tavallisesti pukee maanantaista perjantaihin kauluspaidan ja solmion kahdeksasta neljään, voi vetää ylleen vaikka Tarzan-puvun niin halutessaan.
Juhannusperjantaina näkyi runsaasti juhlakansaa, joka oli pukeutunut mitä persoonallisimpiin asuihin. Yleisön seassa näkyi teletappeja, erikoisjoukkojen sotilaita ja jossain oli myös joulupukki. Vesipyssyt ja uimalelut olivat kovaa tavaraa. Joku teki taikatempun.
Ihmiset kirmasivat tyrannosauruspuvuissa, ja yksiosainen unitard-haalari oli jälleen suosittu festariasu. Monilla se muistutti yksisarvista tai lohikäärmettä. Oma bändikaveri, joka kävelee ympäri vuoden nahkatakissa, pillifarkuissa ja tennareissa oli juhannusaaton kunniaksi pukeutunut Hessu Hopoksi.
Perinteisesti Nummirockin rinnakkaistodellisuuden sää on ollut ihan oma lukunsa. Siihen liittyy usein jonkinlainen ääri-ilmiö. Joko on tolkuton helle ja paahtava auringonpaiste ympäri vuorokauden tai kylmä kaatosade. Kokeneemmat kävijät muistavat, kun maa meni yöllä routaan, ja Nummijärven juhannus oli kylmempi kuin saman vuoden joulu monella paikkakunnalla.
Perjantai 2025 oli tässä tavallaan eräänlainen poikkeus perinteisiin, sillä sää ei ollut erityisen kylmä, mutta ei erityisen lämminkään. Aurinko näyttäytyi useasti, mutta välillä tihkui myös vähän vettä. Nummirock ei lakkaa yllättämästä!
Niin ja vielä niistä bändeistä. Illan pääesiintyjän Mokoman keikka ja soundi keräsivät suuresti ylistystä. Pitkän linjan kotimainen thrash-bändi onnistui vakuuttamaan vuosienkin jälkeen uudemmat ja vanhemmat kuulijat siitä, että lappeenrantalaisorkesterilla on edelleen paljon annettavaa.
Mainittakoon, että muut jäsenet keskeyttivät yhtäkkiä ”Pahaa verta” -kappaleen soittamisen kitaristi Tuomo Saikkosta lukuun ottamatta. Mokoma yllätti hölmistyneen Saikkosen tämän 50-vuotispäivän kunniaksi. Yleisö yltyi muun bändin kanssa hyvin äänekkääseen onnittelulauluun.
Kun bändit olivat lopettaneet soittamisen ja musiikki festarialueella vaikeni, leirintäalueen todelliset bileet käynnistyivät uudelleen. Ihmiset kerääntyivät leireihinsä tai kiertelemään muualla majailevien kavereidensa tai tuntemattomien komplekseja.
Ja taas jossain soi ”Via Dolorosa”.