Nuoremman polven progeilua: Periphery, Veil of Maya ja Good Tiger Tavastialla

Nykyprogemetallin ihmelapsi Periphery on noussut hurjaan suosioon, ja tämä oli selvästi nähtävissä täyteen pakatulla Tavastia-klubilla. Mukaan keikalle sattui aiemmin tänä vuonna uuden laulajansa esittelleen levyn julkaissut Veil of Maya; kuin kirsikkana kakun päällä paikalla oli myös alan uusi tulokas Good Tiger, joka koostuu mm. TesseracT– ja The Safety Fire -yhtyeiden entisistä jäsenistä.

Saavuin Tavastialle kymmenisen minuuttia ennen ovien avaamista, jolloin jonoa oli kertynyt jo huomattavan paljon. Sisäänkäynti hoitui ripeästi ja helposti ilman mitään ongelmia, joten siitä ei sen enempää. Lyhyen paitatiskin tarkastelun jälkeen astelin sisään keikkasaliin, tervehdin paikalla olevia kaveruksiani ja etsin itselleni paikan, josta seurata keikkaa. Pian illan ensimmäinen bändi Good Tiger aloittikin. Tässä vaiheessa salissa oli jo yllättävän paljon väkeä. Bändi tosiaan koostuu monen uudemman progeiluaallon bändin entisestä taistelukalustosta, kuten edellä mainitusta entisestä TesseracTin laulajasta Elliot Colemanista. Bändin musiikkia kuvailisin omalaatuiseksi otteeksi uudemmasta progressiivisesta rockista, hieman The Mars Volta -yhtyettä myötäillen.

Bändin setti lähti nopeasti käyntiin bändin debyyttialbumin ”Aspirations”-kappaleella. Ennen keikan alkua ehdin hieman pohdiskella, miten laulajan hyvin erikoinen korkea laulutyyli luontuisi live-olosuhteissa, mutta tämä kappale löi nämä pelot heti lyttyyn, ja bändin soitanto komplimentoi tätä laulutyyliä keikkaolosuhteissa mahtavasti, varsinkin kitaroiden osalta. Bändin lyhyt kuuden kappaleen pituinen lämppärisetti eteni tästä nopeasti, melkein jopa liiankin nopeasti, sillä olisin mielelläni kuullut lisää tältäkin bändiltä. Ilman teknisiä ongelmia ei tällä kertaa selvitty, sillä viidennen ”Snake Oil” -kappaleen aikana laulajan mikrofoni kiersi ikävän kuuloisesti, mutta ongelma saatiin pian korjattua. Kokonaisuuteen olin oikein tyytyväinen, vaikka jäinkin kaipaamaan hieman lisää. Lisäplussana oli hieno nähdä entisen The Safety Fire -kitarakaksikon todella tunnistettavat Telecasterit käytössä, sillä kyseisen bändin muutaman kuukauden takainen lopettaminen tuli itselle täysin puun takaa. Suosittelen sinulle, lukija hyvä, tämän bändin katsastamista avoimin käsin!

Eipä kauan kestänytkään, kun Veil of Maya pomppasi lavalle aikataulun mukaisesti. Ja kun sanon ”pomppasi”, tarkoitan tätä oikein suurin kirjaimin, sillä bändi otti koko keikkasalin kaksin käsin haltuun ja piti otettaan yllä koko loppukeikan. Tähän yleisö vastasi melkein tauottomalla pomppimisella, pittailulla ja crowdsurffailulla. Vielä muutama kuukausi sitten en ollut oikein innostunut bändistä, mutta syksyn myötä olen bändin tuotantoon paneutunut, ja viimeistään tämä keikka karisti pois kaikki epäluulot bändistä! Tietääkseni kyseessä oli myös bändin ensimmäinen keikka Suomessa. Bändi aloitti settinsä lyhyen taustanauhaintron jälkeen uuden ”Mikasa”-levyn ”Nyu”-kappaleella ja tykitti siitä lähes suoraan eteenpäin levyn seuraavaan ”Leeloo”-kappaleeseen. Bändin setti painottui muutenkin kyseiseen uuteen levyyn: kahdentoista biisin setistä kahdeksan oli kyseiseltä levyltä. Bändin kyseinen levy on saanut osakseen paljon negatiivista palautetta tyylisuuntauksen vaihdoksen takia, mutta ainakin omasta mielestäni levy toimii oikein hyvin. Suuri osa tästä kritiikistä kohdistuu uuteen laulajaan Lukas Magyariin, mutta itse ainakin koen hänen sopivan oikein hyvin bändin riveihin.

Setti oli yhtä tykitystä biisistä toiseen, ja meno rauhoittui setin aikana vain muutamaan otteeseen, esimerkiksi kahdeksannen ”It’s Not Safe to Swim Today” -kappaleen hieman rauhallisemman väliosan aikana. Rauhallisuudesta tai pikemminkin sen vastakohdasta puheen ollen, bändin kitaristi Marc Okubolla riitti energiaa vaikka muille jakaa moneen kymmeneen otteeseen. Kyseinen heppu hyppi ja pyöri lavalla hyperaktiivisen ja synkopoidun riffailun lomassa kuin olisi juonut ennen keikkaa muutamankin pannullisen kahvia! Tämmöistä esiintymistä jos mitä on kiinnostava seurata, sillä joskus perinteinen päiden nyökkäily musiikin tahtiin ei välttämättä oikein riitä. Yleisö pääsi myös seuraamaan sitä ns. ”vanhaa Mayaa” muutaman setin puolivälin kohdilla soitetun vanhemman kappaleen ajan, mistä se vaikutti innostuneen eniten. Kaiken kaikkiaan mahtava settilista, enkä siitä ainakaan sen suurempia valitusvirsiä keksi.

Tämäkään setti ei kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta. Tämä saattaa johtua omasta kuulostani ja voi olla, että muualla salissa taustanauhalla soivat kitarat kuuluivat kunnolla. Joissain kappaleissa tuli kuitenkin vastaan osuuksia, joissa Okubo soitti korkeita soolo-osuuksia ja taustanauhalta kuuluivat rytmikitarat; nämä tuntuivat hautautuvan kaiken muun alle, mutta en kuitenkaan nähnyt tätä kovin suurena negatiivisena pointtina, sillä tällaisia osuuksia ei kovin usein kohdalle sattunut. Laulu oli myös ajoittain miksattu varsin kovalle ja dominoi muita bändin jäseniä melkein liiaksikin, mutta tätäkään ongelmaa en itse ainakaan huomannut kovin usein, ja tämä ongelma tuntui korjautuvan bändin setin myötä. Kaiken kaikkiaan illan kolmesta bändistä Veil of Maya jätti ainakin minulle ”parhaan maun suuhun”, mikä on kuitenkin kaikkien kolmen bändin esiintymisten tason huomioon ottaen jo aika kovasti sanottu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lopulta koitti illan pääaktin aika. Periphery on noussut viimeisen muutaman vuoden aikana suureen suosioon, varsinkin vuonna 2012 julkaistun toisen albuminsa myötä. Tämän vuoden alussa bändi julkaisi kauan työn alla olleen ”Juggernaut”-järkäleen, joka on saanut hyvin positiivisen vastaanoton. Levyn myötä bändi viimein päätyi kääntymään Suomessakin Devin Townsendin lämppärikeikoilla, jolloin itsekin pääsin bändin esiintymistä Circuksessa todistamaan. Nyt bändi saapui viimein omalle headliner-keikalleen, ja yleisö otti bändin avokämmenin vastaan. Sanoisin tämän olleen helposti vahvin kolmesta näkemästäni bändin keikasta.

Setti lähti käyntiin bändin toisen levyn ”Muramasa”-”Ragnarok”-”Masamune” -kolmikolla. Kappaleet muodostavat mukavan kokonaisuuden sisältäessään samoja melodisia osia. Setti kulki eteenpäin koostuen pääasiassa ”Juggernaut”-levykokonaisuuden kappaleista. Keikan huippuhetkiä olivat setin ainoa kappale bändin esikoislevyltä (”Icarus Lives”) sekä uusimman levyn ”Omega”-puolelta löytyvä ”The Bad Thing” uskomattoman puolessavälissä olevan breakdownin takia. Suuret bonuspisteet myös valaistukselle, joka toi mieleen parin vuoden takaisen Meshuggahin Nosturin keikan, sillä se oli kohdittain ajoitettu millintarkasti soitannon tahtiin kulkevaksi. Kyseisestä ruotsalaisesta kahdeksankielisen kitaroinnin ihmeestä puheen ollen, en voinut olla kokematta samanlaisia positiivisia kihelmöiviä tuntemuksia musiikillisissa makunystyröissäni encoren ”Four Lights” kohdalla. Yleisö oli vahvasti mukana, ja bändillä on selvästi paljonkin kysyntää Suomessa, sillä mukana laulettiin (tai yritettiin, sillä laulaja Spencer on taidoiltaan omaa ääriluokkaansa) ja kunnolla. Yleisö pomppi mukana ja pitti pyöri, ”Graveless”-kappaleen alussa jopa yksimiehisenä: ensiluokkaisesta yhden miehen ympyräjuoksentelusta aplodit Henri-nimiselle fanille!

Bändin kolmen kitaristin luoma äänivalli oli vaikuttavan kuuloinen, mutta tämä toi mukanaan omat ongelmansa. Esimerkiksi heti ensimmäisen ”Muramasa”-kappaleen aikana rytmikitarat vaikuttivat hukkuvan soolokitaroinnin alle pahasti. Onneksi tämä ongelma korjattiin heti ensikäsittelyssä, enkä miksauksesta sen enempää voi valittaakaan. Olisin mieluusti tosin kuullut joitain asioita lisää: esimerkiksi ”Alpha”-kappaleen loppupuolella kertosäettä mukaan laulamaan tullutta Lukas Magyaria olisin mielelläni kuullut enemmänkin kuin sen yhden rivin verran. Olisin myös toivonut enemmän kappaleita esikoislevyltä, kuten vaikkapa erinomaisen ”The Walk”-rymistelyn, mutta kun bändillä on takanaan kolme näinkin tasokasta levyä, en näe tätä juuri minkäänlaisena häiriötekijänä. Kuultiinpa keikalla myös kahden bändin kitaristin, Mark Holcombin ja Misha Mansoorin, sivuprojekti Haunted Shoresin tuotantoa tunnelmoivan instrumentaalin ”Memento” muodossa encoren alussa.

Keikan jälkeen poistuin paikalta hyvinkin tyytyväisenä. Takanani oli kolme loistavaa settiä itselleni uudessa keikkapaikassa (tämä oli tosiaan ensimmäinen Tavastian keikkani) täynnä tunnelmointia ja nuorta energiaa. Kenties kiertueen tuleminen Suomeen on merkki muidenkin tämän alan bändien kiertueiden suuntaamisesta myös meidän maahamme, sillä tämä ilta toimii elävänä todisteena siitä, että näille bändeille olisi paljon kysyntää täälläkin. Toivottavasti illan bändit saapuvat tänne jonain päivänä uudestaan tuoden mukanaan muita kaltaisiaan harvemmin tai ei kertakaan Suomessa esiintyneitä bändejä (*krhm* After the Burial).

Good Tiger:

1. Aspirations
2. All Her Own Teeth
3. I Paint What I See
4. Enjoy the Rain
5. Snake Oil
6. Where Are the Birds

Veil of Maya:

1. Nyu
2. Leeloo
3. Ellie
4. Lucy
5. Mikasa
6. Punisher
7. Unbreakable
8. It’s Not Safe To Swim Today
9. Phoenix
10. Subject Zero
11. 3-50
12. Aeris

Periphery:

1. Muramasa
2. Ragnarok
3. Masamune
4. Psychosphere
5. The Scourge
6. Make Total Destroy
7. Icarus Lives
8. The Bad Thing
9. Alpha
10. Graveless

Encore:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

11. Memento (Haunted Shores cover)
12. Four Lights
13. Stranger Things

Teksti: Thomas Frankton