Nuorista tyypeistä patajätkään – Tehosekoittimen ”Rock ’n’ Roll Monster Movie Show” 20 vuotta

Tehosekoitin perustettiin vuonna 1991 Lahdessa. Kokoonpanoksi vakiintui Otto Grundström (laulu), Ari ”Arska” Tiainen (kitara), Hannu ”Hanski” Kilkki (basso) ja Matti Mikkola (rummut). Arska jättäytyi bändistä vuonna 2001 ja aloitti sekä bändin managerina että Levy-yhtiön toimitusjohtajana. Vuosien aikana kokoonpano muuttui vielä siten, että Matti vaihtoi rummut kitaraan, Tero Sundell istui rumpujen taakse, ja Juha Kuoppala otti vastuulleen koskettimet.

Arska perusti Levy-yhtiö Oy:n vuonna 1992. Perustamisen taustalla oli monikansallisten levy-yhtyeiden suhtautuminen bändiin ja levytysdiilin saamisen vaikeus: kun ei kerran muiden avulla, niin tehdään itse. Myöhemmin Levy-yhtiölle levyttivät myös muun muassa Apulanta, Punaiset Messiaat ja Lehtivihreät. Levy-yhtiön ohessa toimi myös Ohjelmatoimisto-niminen ohjelmatoimisto, joka vastasi edustamiensa yhtyeiden keikkamyynnistä.

Tehosekoitin ilmoitti lopettavansa keikkailun vuonna 2004. Vuonna 2009 yhtye teki kuuden keikan jäähyväiskiertueen. Viime syksynä yhtye ilmoitti palaavansa jälleen keikkalavoille ja tekevänsä kesällä 2020 festarikeikkoja aktiivivuosiensa kokoonpanolla.

”Rock ’n’ Roll Monster Movie Show” julkaistiin toukokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2000 seuraten edellisenä vuonna julkaistua ”Freak Out” -kokopitkää. Se on Tehosekoittimen viides studioalbumi, joka debytoi ilmestyessään Suomen virallisen listan sijalla kolme pysyen listalla yhteensä neljätoista viikkoa. Levyn sanoituksista vastasi Otto ja sävellyksistä sekä sovituksista Matti. Matti myös tuotti albumin.

Satuin löytämään Antti Isokankaan toimittaman ”Minä suojelen sinua taiteelta” -kirjan (2000) välistä Hesarin Nyt-liitteestä leikkaamani helmikuussa vuonna 2000 julkaistun pienen jutun, jossa Arska kertoi bändin saavan kolmesataa viestiä päivässä:

– Nykyisin suurin osa fanipostista on meiliosastoa. Jossain mielessä se on tylsää, sillä oikeassa kirjeessä on ihan eri fiilis. Meilissä voi kirjoittaa mitä tahansa ja tsaf, se on perillä. Kirjeessä pannaan itseä enemmän peliin, kertoi Arska.

Arska kuitenkin lupaili, että kaikki posti luetaan ja suurimpaan osaan vastataankin. Mutta paras tapa olla yhteydessä bändin poikiin oli Arskan mukaan kuitenkin keikkapaikat: ”Meitä saa tulla hihasta vetämään. Kaikkein kivointa on jutella face to face.” Bändi soitti tuolloin Helsingissä kaksi keikkaa, mikä oli Arskan sanojen mukaan hyvää happihyppelyä uuden levyn tekemisen ohella. Liput keikalle maksoivat 30–40 markkaa.

Potku ilmaan, ja ”Kaikki nuoret tyypit” alkaa. Jo biisin alku on sellainen, joka jää korvamadoksi. Sanat muistuvat mieleen muutama vuosikymmen sitten tapahtuneen aktiivisemman luukuttamisen jälkeen. Sanoihin liittyy toki eräs hieman nolompi juttu: ”Ei mitään häpyä, ei perusarvoja” kuulosti korvaani pitkän aikaa ”Ei mitään häpyä, ei perskarvoja”… sori!

”Pyydä tähdet taivaalta” alkaa kivasti tuoden mieleen hämyisen kapakan ja sen nurkassa soivan kapakkapianon. Mukana tuntuu olevan soittimia, joista osan tunnistan ala-asteaikojen musatunneilta. Jokainen lienee joskus saanut musatunnilla käsiinsä pimpparaudan, kellopelin, nokkahuilun tai guiron. Niistä kuullaan tällä kertaa guiroa. Kappale on jotenkin aivan älyttömän raikas; sen tahtiin veivataan varmaan vieläkin perunajauholla kiillotetulla tanssilavalla helmat heiluen. ”Maailma on sun” -kappaleen alun kitara vie kauas muistoihin. Mukaan tulevat piano, guiro ja A-osan lopussa viulu. Jos kappale on jo alussa hyvin rikas, niin se kehittyy loppua kohti vielä rikkaammaksi. Bändin kehitys sen ensimmäisen albumin punk-vaikutteisista biiseistä on huomattava; tunnistettavaksi kappaleen tekee Oton laulu. Muuten biisin voisi ajatella olevan aivan toisenlaisen bändin katalogista.

”Bisnesmies” saa aina hymyn huulilleni. Opiskelin levyn ilmestymisen aikoihin kauppatieteitä. Muistan ensimmäisen luentoni: Osalla jengistä oli kovat kaulassa ja noin tiiliskiven kokoinen läppäri edessään. Minä painelin paikalle tukka pystyssä, lävistyksiä naamassa ja kasvoillani mustaakin mustempi silmämeikki. ”Hei pukumies / Saanko pyytää sua… Kato itseäs – mitä näetkään / Elämäs sankarin”. Biisi vie edelleen kauas muistoihin, aikaan yliopiston käytävillä.

”Patajätkä” on itseoikeutetusti albumin suurin suosikkini. Siitä tulee mieleen Tehareiden alun albumit; asenne on päin näköä, potku palleaan ja kertsiin: ”Sori vaan jos suunnitelmat sekoitan / Sori vaan jos haavekuvat hajoitan”… Ja jotenkin kappale liittyy mielessäni vahvasti Tapio Rautavaaran ”Korttipakkaan”. Eihän kappaleilla ole toki periaatteessa mitään muuta yhteistä kuin korttipakka, mutta se saa riittää.

Kappalelista:

1. Kaikki nuoret tyypit
2. Pyydä tähdet taivaalta
3. Pahan ilman lintu
4. Pakko olla röyhkee
5. Maailma on sun
6. Reunalla
7. Oikee asenne
8. Ei mikään oo myöhäistä
9. Minne jalat kuljettaa
10. Bisnesmies
11. Patajätkä
12. Tulkoon mitä vaan