Nuorukainen saa lahjakitaran hiljattain menehtyneeltä isältään: Koskettavan videon nähnyt kitaristi Nita Strauss järjestää fanitapaamisen Alice Cooperin kanssa

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 10.6.2017

Internetissä on levinnyt koskettava video nuoresta hevarista Johnny Crowsta, joka menee siskonsa kanssa Port Huron Music Center -musiikkiliikkeeseen noutamaan isänsä yllätystilausta pojan syntymäpäivän kunniaksi.

Herkkä video on levinnyt Internetissä laajaan levitykseen ja nostanut tunteita, sillä videon taustatietoina on kerrottu, että Johnny Crown isä menehtyi huhtikuussa sydänkohtaukseen. Crow oli paikalla, kun hänen isänsä sai kohtauksen ja yritti turhaan elvyttää häntä. Ennen kuolemaansa isä oli ennättänyt tilata pojalleen 16-vuotissyntymäpäivälahjaksi Dean Razorback -kitaran, jonka tiesin olleen Johnnyn suurin haave.

Internetissä levinnyt video on tavoittanut pojan lempibändin Alice Cooperin kitaristi Nita Straussin. Strauss on luvannut järjestää Johnnylle ja hänen perheelleen tapaamisen Cooperin kanssa keikalle, jonne Johnny Crow on ostanut liput. Fanitapaamisen lisäksi Johnny Crowta odottaa lisää hyviä eleitä Port Huron Music Center -liikkeeltä, joka kerää lahjoituksien avulla kitarankieliä, soittotunteja sekä muuta tarpeellista nuoren muusikon käyttöön.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katso video tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat