Nyrkkitappelu – Haluan Olla Rocktähti Ja Saada Paljon Naisia

Olin käsittämättömän innoissani Nyrkkitappelun debyytistä. Bändin rakentama paukku sisälsi alkuaikojen Hellacoptersia ja MC 5sekä The Stooges-osaston varhaispunkkia pitkälti satanen lasissa vedettynä. ”Vihaan Mun Bändikavereita” ja nousuhumala olivat vaarallinen yhdistelmä elävässä tilanteessa. ”Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Nyrkkitappelu Rocks” oli kuitenkin niin yhteen putkeen sullottu kokonaisuus, että nyansseja jäi kaipaamaan levyn ihanteellisesta pituudesta huolimatta.

Vuodessa ehtii tapahtua paljon. ”Rocktähti” ei edelleenkään vauhdissa säästele, mutta Nyrkkitappelu on tajunnut svengin merkityksen. Iskutahdin ajoittainen hidastaminen ja ruuvien löysääminen nostavat kokonaisuuden uudelle tasolle. ”Mun äiti synnytti mut laittaan paikat paskaksi” (riffissä viittauksia KISSin ”Deuceen”)ja ”Onko sulla lupa pitää kivaa” hengittävät vapaammin, ja näiden biisien soidessa huomaa kävelevänsä ympäriinsä rockkukkomaisesti. Samalla kokee pakottavaa tarvetta huudella asiat halki ohi kulkeville tuijottajille. ”Pamputa mua kumisella pampulla” ja ”Rikas läski sika” ovat nyanssirikkaampia näytteitä likaisesta ja riivatusta jyystämisestä.

Anna mulle vaikutteita” ja ”Tekis mieli ryöstää Siwa” pakenevat pisimmälle debyytin aikaisesta Nyrkkitappelusta. Nämä muotovaliot lähestyvät ”Scandinavian Action Rockia” tuoden mieleen tuon ”buumin” parhaat hetket. ”Siwan” lopun vaaraa uhkuvaa ja utuista kitaramaalailua olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Levyn 26 minuutin mitta olisi antanut siihen mahdollisuudenkin. Kitarat lyövät muutenkin maukkaita pikku vihjeitä ja yksityiskohtia tiskiin läpi levyn, eikä koukuissa säästellä.

Nyrkkitappelu on bändi, jossa on paljon mulkkua. Naisia haluava stara on oppinut vastaantulijan kuonoon paukuttelun lisäksi härnäämisen jalon taidon. Ennakkoon mainostetut Aerosmith viittaukset ovat hyvin piilotettuja. ”Appetite for Destructionilta” löytyvän katuojan syvyyden bändi sen sijaan tavoittaa ajoittain. Eivätkä levyn rennoimmat kuviot ole kaukana pahaenteisimmästä Rolling Stonesista. Palaset ovat sen verran kohdillaan, että ajoittain nousee esiin epäilys pitkälle viedystä tuotekehittelystä. Mutta kun jälki on näin rouheaa, niin so fucking what.

Biisien nimet kertovat lyriikoista kaiken tarpeellisen. En pysty löytämään Nyrkkitappelusta mitään Klamydiaan viittaavaa (kuten debyytin aikoihin kirjoitettiin), tai Popedaan. Katsokaa vähän tarkemmin biisien otsikoita ja jätkien taiteilijanimiä. Syttyykö lamppu? Mielestäni Nyrkkitappelussa on kyse siitä, että Turbonegro törmää Kari Peitsamoon rajuimmillaan. Syntyy omanlaisensa blandis tiukan päälle. Ei tämäkään silti ole lopullinen täysosuma, vaan siihen tarvitaan lisää svengiä, lapasesta lähtöä ja irtiottoa kaavasta.

8/10


Kappalelista:

  1. Pamputa Mua Kumisella Pampulla
  2. Mimmit Mimmit Mimmit
  3. Mun Synnytti Mut Laittaan Paikat Paskaksi
  4. Kundi Meikkaa
  5. En Haluu Kuulla Sun Typeriä Mielipiteitä
  6. Rikas Läski Sika
  7. Rockpulsu
  8. Tappakaa Mut
  9. Onko Sulla Lupa Pitää Kivaa
  10. Anna Mulle Vaikutteita
  11. Rakettipoika
  12. Tekis Mieli Ryöstää Siwa

https://www.facebook.com/nyrkkitappelu?fref=ts

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen

Kommentit