Nyrkkitappelu juhlistaa uutta albumiaan ensi kevään levynjulkaisukiertueella
Kotimaisen punkrockin kestosuosikki Nyrkkitappelu julkaisee helmikuussa uuden albuminsa ”Nyrkkitappelu. Nyt!” ja suuntaa sen myötä mittavalle levynjulkaisukiertueelle. Yhteensä 13 paikkakuntaa kattava rundikokonaisuus käynnistyy Tampereen Olympiasta perjantaina 27. helmikuuta ja jatkuu aina huhtikuun puoliväliin saakka. Lipunmyynti on käynnissä kunkin keikkapaikan omissa kanavissa.
Sähköisestä live-energiastaan tunnetun yhtyeen solisti Hepe kuvaa tulevia keikkoja bändille tyypillisellä huumorilla:
”Kevään levynjulkaisukiertue lähestyy, ja onhan se poskettoman hienoa päästä taas jyräämään halki Suomen – aivan kuin olisimme jonkinlainen rockin Silkkitie Marco Polon hengessä. Viime kesän pitit olivat sitä luokkaa, että jos ne olisi nähty antiikin Roomassa, keisari olisi nostanut peukalon ylös jo ennen ensimmäistä kertsiä. Ainoa ongelma tulee olemaan se, miten mahduttaa kaikki vanhat ja uudet yleisösuosikit samaan settiin. Uusin levy on nimittäin jälleen kerran uramme paras – hittipotentiaalia on enemmän kuin Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä yhteensä.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Nyrkkitappelun tarttuvat melodiat ja energiset live-illat ovat nostaneet yhtyeen tasaisesti yhä suurempiin mittoihin. Aiemmat albumit ”Isosta nyrkistä naamaan” ja ”Ongelmanuorten sävellahja” nousivat albumilistojen kärkikymmenikköön. Tulevalta levyltä on jo julkaistu kaksi singleä: intensiivinen punkrock-tykitys ”Nosta sun nyrkkis ilmaan!” sekä rokkaava ”Soronoo”.
NYRKKITAPPELU – LEVYNJULKKARIKIERTUE
27.02. TAMPERE Olympia + Lemmenpyssyt
28.02. TURKU Dynamo
06.03. JOENSUU Kerubi + Lähiöbotox
07.03. JYVÄSKYLÄ Lutakko + Lähiöbotox
13.03. HELSINKI On The Rocks + Lemmenpyssyt
20.03. OULU Tullisali + Lähiöbotox, Ursus Factory
21.03. KUOPIO Sawohouse Ug + Lähiöbotox
27.03. KARKKILA Pikkupässi
28.03. KOUVOLA House of Rock + Luutarhatontut
10.04. JÄRVENPÄÄ BumBum
11.04. ESPOO Kannusali + Tuhon Enkelit
17.04. PORVOO Taidetehdas + Luutarhatontut
18.04. KOTKA Street Food Factory + Luutarhatontut
Liput ovat myynnissä tapahtumapaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa.
Lisätietoja:
www.facebook.com/nyrkkitappelu
www.instagram.com/nyrkkitappelu
www.fullsteam.fi

