Nyrkkitappelu kovassa nosteessa – menestyksekäs vuosi huipentuu 12 paikkakunnan syyskiertueeseen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.9.2026

Kotimaisen punkin kärkinimiin jo vuosien ajan kuulunut Nyrkkitappelu lähtee lokakuussa 12 paikkakuntaa kattavalle ”Tulitusta Ei Jumitusta” -syyskiertueelle. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Jyväskylän Lutakosta ja päättyy 11. joulukuuta Vantaan Skenesaliin.

Nyrkkitappelun vuosi 2026 on ollut vahva. Helmikuussa julkaistu kuudes albumi ”Nyrkkitappelu. Nyt!” nousi albumilistojen kärkikahinoihin, useita levynjulkaisukiertueen keikkoja myytiin loppuun ja kesän festivaaleilla yhtye keräsi suuria yleisöjä.

Tuntuu että uuden albumin myötä bändin mukaan on tarttunut runsaasti uutta yleisöä, kiitos kaikille jotka on levyn kuunnellut ja tullut keikalle! Meidän kesäkiertueen titteli oli Tulitusta Ei Jumitusta, ja sehän toimi niin hyvin et päätettiin että se on syyskiertueenkin nimi. Syksyllä tulitellaan kaikilla sylintereillä!”, yhtyeen laulaja Hepe kommentoi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Syksyn kiertueella Nyrkkitappelu nähdään muun muassa Tampereen Tavara-asemalla, Helsingin Tavastialla ja Oulun 45 Specialissa. Lahdessa ja Seinäjoella yhtye saa seurakseen Ursus Factoryn.

Joulukuussa Nyrkkitappelu esiintyy lisäksi Apulannan kanssa Vaasan Sähkö Areenalla. Kiertueen jälkeen Nyrkkitappelu vetäytyy kevään mittaiselle keikkatauolle.

Nyrkkitappelu – ”Tulitusta Ei Jumitusta” -syyskiertue 2026

09.10. Jyväskylä – Lutakko
10.10. Tampere – Tavara-asema
17.10. Hämeenlinna – Nummen Niilo
23.10. Lahti – Möysän Musaklubi w/ Ursus Factory
24.10. Seinäjoki – Rytmikorjaamo w/ Ursus Factory
31.10. Helsinki – Tavastia
06.11. Oulu – 45 Special
07.11. Tahko – Hophaus
13.11. Lappeenranta – Nuijamies
04.12. Kokkola – Seurahuone
05.12. Vaasa – Sähkö Areena w/ Apulanta (liput täältä.)
11.12. Vantaa – Skenesali

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput ovat nyt myynnissä konserttipaikkojen lippukaupoissa.