”Nyt leikitään ja tosissaan!” – arviossa Moottörin Jyrinän ”Moottörin Jyrinä”
25 vuoden ikään ehtinyt lasten heviyhtye, Moottörin Jyrinä, se vain putputtaa eteenpäin. Kymmenisen vuotta levytystaukoa pitänyt helsinkiläisyhtye on saavuttanut kunnioitettavan viidennen studioalbumin rajapyykin, ja tämän kertainen tuotos on nimetty ytimekkäästi yhtyeen itsensä mukaan. Moottörin Jyrinä jätti cover-biisien aikakauden taakseen jo reilu 10 vuotta sitten, ja kyseinen kokopitkä nojaakin (uhka)rohkeasti omatekemän materiaalin voimaan.
Albumin soundimaailma kumartaa luonnollisesti NWOBHM-estetiikalle ja perinteiselle speed metalille. Se tarjoilee tanakkaa tuplabasarikomppia ja saumattomasti yhteen kietoutuvia kitarariffejä, harmonioita ja häivähdyksiä, jotka henkivät muun muassa Ozzyn, Judas Priestin, Running Wildin mutta myös The Cultin kaltaisten hard rock -yhtyeiden kultaisista vuosista. Kaiken edellytys on kuitenkin, että biisien riffi- ja melodiaosasto on tarkkanäköisesti modattua. Kappaleiden sovituksetkin ovat genren lainalaisuuksille uskollisia, ja niiden toteutus on mukavasti kotikutoinen. Kaikki todistaa myös sen, ettei lapsille suunnattu raskaampi musiikki vaadi taiteellisia kompromisseja tai särmien silottelua.
Tekstipuolella yhtye operoi tutun mielikuvituksellisessa universumissaan. Siellä arkipäiväiset havainnot ja lapsenmielinen riemu kohtaavat raskaan musiikin mytologisen kuvaston mutta, Luojan kiitos, niistä puuttuu tyystin nykypäivän metallituotantoja liian usein vaivaava vakavasävyinen ja takakireä mielikuvituksettomuus.
Vastustamattoman tarttuvat kertosäkeet ja hyvällä maulla rakennetut, melodisen lennokkaat kitaralurittelut pitävät kipinoivää jännitettä yllä koko matkan ajan. Taikurin hattua täytyy nostaa kuitenkin erityisesti yhtyeelle sen musiikillisen suoraselkäisyyden vuoksi. Se ei aliarvioi piirun vertaa kohderyhmänsä edustajia vaan soittaa koko levyn läpi hyvällä intensiteetillä. Se, jos mikä, vetoaa yhtä lailla niin perheen pienimpiin kuin nostalgian nälkäisiin, varttuneempiin hevidiggareihin.
Vaikka yhtyeen formaatti saattaisikin olla jo ennalta arvattava, toteutuksen tinkimätön laatu, soittamisen ilo ja pakolla suorittamisen poissa oleminen estävät materiaalia väljähtymästä. Kyseessä on genretietoinen, genrerajat ylittävä ja soundillisesti painava näyttö siitä, että Moottörin Jyrinä hallitsee edelleen suvereenisti oman tonttinsa ilman tarvetta halvoille kikkailuille ja hevitaiteilijoiden egon pönkityksille. Albumi lunastaa paikkansa raskaamman rockin kentässä osoituksena siitä, kuinka perinnetietoinen heavy metal voi olla samanaikaisesti sekä opettavaista, viihdyttävää että aidosti iskevää musiikkia. Kun yhtye onnistuu, se onnistuu näyttävästi. Parhaissa hetkissä lasten arkiset havainnot muuttuvat metallisiksi kertomuksiksi. Niissä humoristisuus syntyy säpsähdyttävistä oivalluksista eikä pelkästä hassujen aiheiden kierrättämisestä.
Pitkän linjan hevihemmoina tunnettujen bändin jäsenten hyödyntämiin tehokeinoihin kuuluu toki myös vanhempien tai isovanhempien nokkela viekoittelu hevi-nostalgialla. Se toteutuu tunnistettavien teemojen ja sovitusratkaisujen kautta ja lisää albumin hyvyyden kerrannaisvaikutusta. Uskottavinta paketissa on kuitenkin se, että yhtye luottaa samojen kultaisen aikakauden heavyn elementtien vetovoimaan vielä kolmisen vuosikymmentä myöhemmin syntyneen sukupolven innostamisessa. Samassa korostuu yhtä lailla luotto yhtyeen itse luoman omituisen fantasiamaailman vetoavuuteen. – Ja siitähän alkuvoimaisen metallimusiikin vetovoimassa on aina ollut kyse!
Moottorin Jyrinän ”paluualbumi” muistuttaa siitä, miksi tällaiselle yhtyeelle on edelleen oma sympaattinen paikkansa suomalaisella lastenmusiikkikentällä: kukaan muu ei kuljeta perinnehevin soihtua seuraaville sukupolville niin autenttisesti ja maanläheisesti kuin nämä pärinäpojat. Ja niin, senhän pitäisi olla aina ”statement”, laatutae tuotteelle, jos albumin nimenä on pelkistetysti bändin oma nimi. Sen laatutakeen ”Moottörin Jyrinän Moottörin Jyrinä” ansaitsee suvereenisti. Siinä ei lapsiin vetoavia kumikostyymeja tarvita.